Valopalloja ja liköörikonvehteja

Pallovalot. Valopallot. Facessa ja instassa jaoin laiskuuttani kuvan missä valot näyttävät keltaisemmilta kuin ne oikeasti ovat, tähän säädin värit kohdalleen. Näitä pallovaloja tuntuu olevan nyt vähän joka töllissä, enkä ihmettele. Kivat ovat, tunnelmalliset. 

Mies on vieläkin liekeissä siitä, että sai vakituisen työpaikan. Tänään toi ensimmäistä kertaa kotiin työnantajalta saamansa läppärin, jonka avulla voi välillä pitää etäpäiviä. Ihasteli sitä konkreettisena osoituksena vakituisesta työpaikasta (määräaikaisena ei saanut omaa läppäriä eikä saanut tehdä etätöitä). Tänään posti toi minullekin jotain. Mies hövelisti tilasi minulle viime viikonloppuna El Naturalistan saappaat, ja tänään pääsin sitten niitä sovittelemaan. Käyttöön saan ne vasta sitten kun saan ostettua farkut joiden lahkeet sopivat saappaanvarren sisälle, nuo suorat farkut jos survoo lahkeen sisään, niin lopputulos on jotakin pellepöksyjen ja natsien pussihousujen väliltä. Pitää sitä ennen ottaa kuva vaikka mekon kanssa tai jotakin. Ja laittaa sitten seuraavaan postaukseen. Jos muistan. 

Lidlissä oli tänään Italia-teema. Amaretti-keksejä hamstrasin neljä pakettia (niissä ei ole viljaa ja en jaksa alkaa vääntämään niitä nyt itse). Joulusuklaitakin oli tullut Litukkaan. Ostin jo joulua varten muutaman pussin sellaisia pieniä suklaatynnyreitä joiden sisällä on oikeaa munalikööriä. Löytyy myös sellaisia joissa on brandya, seuraavalla kerralla ostan heitäkin talteen. Kerrankin löytyi liköörikonvehteja joista pidän. Pieniä tummasta suklaasta tehtyjä tynnyreitä joiden sisällä on ehtaa tavaraa. Suosittelen hävyttömästi tässä muillekin. 

Työkkäristä soitettiin ja käskettiin johonkin kevytyrittäjyysinfoon. Nauroin kylmänkosteaa naurua. Menen tietysti, koska on pakko, mutta mitään kevytyrittäjää minusta ei tule. Ei näillä hermoilla eikä näin suppealla asiakaskunnalla. Muuten ehkä kokeilisin, mutta TE-toimistoista minulla on sellainen kokemus että siellä ei vasen käsi tiedä mitä oikea käsi tekee, ja kun yksi virkailija sanoo että voit käyttää laskutusosuuskuntaa menettämättä työttömyysturvaasi, toinen virkailija sanoo myöhemmin että et olisi saanut tehdä näin ja nyt perustat toiminimen ja rupeat pakolla yrittäjäksi ja kuolet sitten pois meitä häiritsemästä. Vaikka jonkin asian saisi sieltä paperilla, siihen ei valitettavasti voi luottaa. Aina on joku joka sanoo että tämä ei päde eikä sinulle olisi tällaista pitänyt kertoa, lätkäisempä sinulle tästä karenssia/pakkoyrittäjyyttä/paiseruton/Daavidin tähden hihaan. 

Onneksi se on vasta marraskuussa. Istun siellä puolitoista tuntia naama peruslukemilla ja sanon sitten kiitos hei. 

PS. Tämä oli näköjään postaus numero 200. Ihan näin hyödyttömänä infona vain. 

Eivät ne lopu

Eilen sain valaistushetken bussissa. Olin matkalla ystäväni luokse kyläilemään, kun tajusin että rahat eivät lopu. Kuulostaa ehkä lakoniselta ja vähän oudolta, mutta minulle se oli pieni iso hetki. 

Koko aikuiselämäni olen aina ollut siinä pelossa että rahat loppuvat. Tuet ovat olleet pienet, joskus maksamisessa ja päätöksissä on ollut viivästyksiä ja rahat ovat monesti uhanneet loppua ja joskus ovat loppuneetkin. Vuosi sitten mies sai vuoden mittaisen työsopimuksen (sen, joka jatkui nyt vakituisena), ja taloudellinen tilanteemme parani aika kivasti. Silti sitä on ollut koko ajan pelko persiissä että mitä jos tässä kuussa loppuvat rahat, mitä sitten tehdään, entä jos ne loppuvat, kauheaa kauheaa, apua. 

Alkukuusta kun ostin parin sadan euron takin, olin kauhuissani moisesta ostoksesta, koska mitä jos rahat loppuvat. Sitten ostin farkut ja muutakin kampetta, ja kauhistelin että mitä jos rahat loppuvat. Vielä viime viikonloppuna kun Ikeareissulla meni miltei tuplat siitä mitä oltiin suunniteltu, olin ihan paiseessa että nyt loppuivat rahat. Mutta eivät ne lopu. Bussissa istuessani tajusin, että eivät ne vaan lopu. Kerrankin on tarpeeksi. Nyt syksyllä on pitänyt tehdä isompia hankintoja (kuten esim. se takki, kun edellinen jäi laihtumisen myötä isoksi) ja rahat ovat olleet vähän tiukemmalla, mutta eivät ne ole loppuneet. Kituutteluvuodet ovat jättäneet selkärankaan "mitä jos rahat loppuvat" -kestopaniikin, ja vasta nyt jokin ratas naksahti paikalleen ja ymmärsin lakata pelkäämästä. 

En silti aio ruveta tuhlailemaan rahaa ja viskelemään sitä sinne tänne. Vaikka ne eivät lopu, ei se silti mikään ehtymätön luonnonvara ole (aika äkkiä loppuisivat, jos alkaisi ostella kaikkea mitä mielii). Edelleenkin tiedostan, että nykyisen elintason eteen joutuu tekemään töitä, eikä mitään saa ilmaiseksi. Silti ihan hyvä että saa jollakin tasolla ottaa vihdoin rennosti, koska noin muuten hajottaa taas jonkin verran päästä. Syksy ja kaikki muu paska. 

Huomenna ostan silti senkin päälle pallovalot, koska olen haaveillut niistä koko syksyn. Eivätkä rahat silti lopu. 

On se hurjaa.

On. Ja ei.

Olen tapojeni mukaisesti skarpannut kirjoittamisessa (eli en), mutta tällä kertaa on poikkeuksellisesti hyviä uutisia kerrottavaksi. 

Mies sai, lopultakin, vakituisen työpaikan. Ei paha rasti näin yt-sesonkina ja massairtisanomisten aikakautena, varsinkin kun ottaa huomioon että kyseinen firma on enemmän tai vähemmän nepotismin kehto eikä miehellä ole mitään suhteita. Vaadittiin siihen aika monta vuotta erilaisia pätkätöitä samalle puljulle, mutta kerrankin kannatti. Oikeus ja kohtuus. Ihan täysin ei helpotuksesta tietenkään voi huokaista koska yt-neuvotteluita on joka vuosi ja viimeisimpänä laivaan nousseet tapaavat lentää laidan yli ensin kun karahdetaan kivelle, mutta toivotaan parasta. Ja pelätään pahinta. 

Itse sain aika kivan keikan. Rahaa ei välttämättä siitä tule koskaan, mutta homma on sitä mitä olen jo peruskouluiässä halunnut tehdä. Koulukaverin kautta sain yhteyden paikalliseen runoilijaan, joka etsi runokirjalleen kuvittajaa. Tapasin tämän runoilijan, hän tykkäsi näytekuvistani, ja nyt sitten tässä yritän herätellä inspiraatiotani koska hän toivoi että kuvittaisin hänen kirjansa. Tietysti, jos kirjaa ei koskaan julkaista, ei siitä tule rahaakaan. Minulle on oikeastaan ihan sama että julkaistaanko sitä koskaan vai ei, on vain niin mukava saada jotain järkevää ja samalla luovaa tekemistä, ja päästä toteuttamaan vähän lapsuusajan unelmia. Toivon että oma koomassa oleva inspiraationi heräisi vähän siinä samalla. Nyt on taas rahakeikkojakin, mutta niissä ei valitettavasti pääse luovuus paljon kukkimaan. Liukuhihnatyötä se on monesti graafikonkin työ. 

Varsinkin nyt kun miehellä on vakityö, on pakko keksiä jotain järkevää tekemistä. Päivät menevät liiaksi Netflixiä ja HBO Nordicia vahdatessa. Pelaaminenkin on jäänyt kun nakotan vanhoja sarjoja suoratoistopalveluista. Samalla tulee liikaa vatvottua asioita. Pienetkin jutut paisuvat helposti vuoren korkuisiksi. 

Ja kun kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kun ei ole. Ja samalla on. Ja silti ei. Vaikka asiat olisivat miten, onko koskaan hyvä? 

Saksalainen joulukalenteri

Tänä vuonna meille on tullut viikoittaiseksi rituaaliksi käydä Lidlissä. Kesän aikana minulle on tullut henkilökohtaiseksi rituaaliksi käydä keskiviikkoisin katsomassa Lidlin uusi tarjouskuvasto netissä (meille ei tule paperimainoksia). Nykyisin Lidlin tarjouskuvaston katsomisesta on tullut keskiviikon kohokohta, niin säälittävältä kuin se kuulostaakin. Se on kuin saksalainen joulukalenteri, tosin "luukun" saa avata kerran viikossa ja 52 kertaa vuodessa. 

Lidlin teemapäivät saavat aina lämpimät valot hehkumaan pienen kuplani sisällä. Välillä on Deluxe-tuotteita, välillä Ranskateemaa ja välillä Italiateemaa ja milloin mitäkin. Joskus on jotakin tylsää, mutta seuraavalla viikolla odotukset ovat sitten sitäkin korkeammalla. Lidl on ihan kiva piristys kotimaiseen, muuten valtaosin kahtiajakautuneeseen päivittäistavarakauppaan. Kaipaisin Suomeen vielä Tescoa ja Carrefouria. 

Muistan vielä kun Suomen ensimmäinen Lidl avattiin Pirkkalaan. Asuin tuolloin Tampereella, ja silloisen kämppikseni kanssa menimme paikallisbussilla katsomaan jo sen avajaispäivänä tuota ihmettä. Silloin ei ollut vielä ostoskoreja eikä näitä pohjoismaisia kassalinjastoja, vaan ostokset kerättiin tavaroiden purkamisesta jääneihin pahvilaatikoihin tai omiin kasseihin ja koreihin, mikäli niitä sattui pitämään mukana. Nopeasti sitä oppi ottamaan oman kassin mukaan. Nykyinen kori- ja kassasysteemi on silti mukavampi. Silti, vasta viimeisen vuoden aikana Lidlissä käymisestä on tullut vakituinen tapa. Sitä ennen se oli satunnaista. 

Joulukalentereista puheen ollen, en millään malta odottaa että ne tulevat kauppoihin. Joulukalenterin valitseminen on aina suorastaan pyhä tapahtuma, ja auta armias jos kauppojen valikoimista ei löydy sellaista wanhanaikaisella kuvalla varustettua joka kutkuttelisi nostalgista jouluhermoani. Ikean joulukuvastoakin odotan jo malttamattomana. Niin malttamattomana, että kaivauduin Ikea-konsernin kuvapankkiin saadakseni nähdä kuvat tämän vuoden joulutavaroista ennen kuvaston ilmestymistä. 

Joululahja-askarteluja varten olen hankkinut tavaraa jo pari kolme viikkoa sitten, käyn säännöllisesti fiilistelemässä joulujuttuja Harrodsin ja Fortnum&Masonin sivustoilla joilla joulujutut on jo julkaistu (ei sillä että minulla olisi niistä varaa mitään tilailla). Paska kylmä kesä unohtuu sitä mukaa kun joulu lähestyy. Vielä toistaiseksi olen saanut pidettyä itseni kurissa enkä ole kuunnellut joululauluja edes koemielessä. 

Noin muuten kuulumiseni ovat lähinnä sitä, että mitä olen katsonut suoratoistopalveluista. Netflixin lisäksi hankimme HBO Nordicin, ja olen vajonnut teininostalgiaan katsomalla Kylmää Rinkiä (Oz). Parhaimpina päivinä olen katsonut puolikkaan kauden putkeen. Yritin katsoa Fear the walking deadia, mutta petyin. Kökköä näyttelemistä, stereotyyppisiä hahmoja (typeriä skitsoavia naisia, ämpyileviä teinejä, liian pyhimyssankarillisia miehiä). En tykännyt. 

Rooma, osa 2

Joo. Jatkuu. Viivästyikö? No joo. Oho. Oli tekemistä, nukuin jne. No niin, asiaan.

Trastevere. Vaikka olisit miten lyhyellä lomalla tahansa, älä jätä tätä kaupunginosaa väliin. Trasteverea hypetetään matkaoppaissa, eikä syyttä. Jostain syystä monet tuntuvat kuitenkin jättävän Trasteveren välistä, sillä siellä on rauhallista ja hiljaista eikä vastaan tule juuri lainkaan muita matkailijoita. Koska siellä ei pyöri laumoittain turisteja, siellä ei myöskään ole ensimmäistäkään perässä läähättävää selfiekeppi- tai muuta krääsäkauppiasta. Joskus saat pitää romanttiset pikkukujat ihan itselläsi, ellei kissoja tai paikallisia pappoja ja mummoja oteta lukuun. Ihana kaupunginosa. 

Villa Borghese. Tänne kannattaa olla myös ennakkoon ostetut liput, ainakaan silloin kun itse kävimme, ei lippuja saanut tiskiltä edes ostaa. En osaa sanoa oliko sen päivän liput jo myyty loppuun, olin vain tyytyväinen että olimme ostaneet omamme etukäteen netistä. Koska Villa Borghese ei ole kovin suuri, liput oikeuttavat sisäänpääsyyn tiettyyn kellonaikaan eikä yhtään aikaisemmin tai myöhemmin. Samalla kellonlyömällä päästetään sisään vain kohtuullinen määrä porukkaa, joten mitään tunkua ei tuloaulan jälkeen ole luvassa. Villa Borghesesta löytyy oikein kaunista maalaus- ja veistotaidetta (toki itse rakennuskin on nähtävyys sinänsä), sekä kuviopuutarha (joka oli elokuussa palanut valitettavasti auringossa karrelle) ja isompikin puistoalue. 

Piazza Navona. Ihan kiva aukio, mutta kauniiden suihkulähteiden lisäksi sillä ei ole oikein muuta virkaa kuin näyttää millaista on olla suuri aukio jonka laidoilla on turistihintaisia ravintoloita. Aukiolla on myös riesaksi asti kaikenlaista tyrkyttäjää ja tuputtajaa, ja esimerkiksi 99% karikatyyrikauppiaista näyttää pesiytyneen juuri tänne. 

Sitten on monia yksittäisiä pieniä, mutta välttämättömiä paikkoja jotka eivät erillistä esittelylätinää kaipaa. Espanjalaiset portaat. Joo, ne ovat hienot, niitä kannattaa käydä katsomassa, mutta ei niistä sen kummempia saa runoiltua. Vittorio Emmanuelen monumentti. Hieno sekin. Piazza della Repubblica. Not bad. Sitten on valtava määrä kirkkoja, joista kirjoittamiseen menisi vielä pari postausta lisää. Kerron vain, että kannattaa käydä katsomassa ainakin Chiesa del Gesù, Santa Maria Maggiore ja Basilica di San Giovanni in Laterano. Näissä kaikissa kolmessa on jotakin ainutlaatuista: Gesùssa kekseliäät mutta sitäkin upeammat kehysten ja reunojen yli kurkottelevat kattofreskot jollaisia en ole nähnyt missään muualla, kahdessa jälkimmäisessä taas poikkeuksellisen hieno arkkitehtuuri ja muu koristelu. Upeita kirkkoja Rooma on tietysti pullollaan, mutta nämä ovat niitä suurimpia helmiä koko joukosta. 

Lopuksi haluan vielä hypettää paria ruokapaikkaa ja kahvilaa. Kannattaa huomata että Italiassa nettisivujen laatu ei kerro mitään siitä onko paikka hyvä vai ei. Jollakin paikalla voi olla huikean hienot nettisivut mutta se voikin olla sitten ainoa mihin on viitsitty panostaa. Sitten on niitä paikkoja joilla on ankeat tai jopa huvittavan kömpelöt sivut, mutta ruoka ja palvelu ovat erinomaisia. Esimerkkinä tämän kahvila-herkkupuodin sivut ovat kuin raikas tuulahdus suoraan 90-luvun puolivälistä, mutta täältä löytyi mm. Amedein suklaata, leikkeleitä, mausteita, macaron-leivoksia, tosi hyviä viinejä, grappaa, ja ehkä maailman paras tarjoilijan työkalu (Alkosta ostettu puolet kalliimpi ns. ammattilaisvehje häviää näiden omalle 100-0). 

Grazia & Graziella Trasteveressa. On todellakin ansainnut korkean sijoituksensa Tripadvisorissa. Niin mahtava paikka että kävimme ihan varta vasten toisenkin kerran. Ruokalista on pieni, mutta se ei haittaa koska kaikki on niin älyttömän hyvää. G&G:n saltimbocca oli yksi parhaita kokemuksia koko matkan ajalta. Erinomaisen ystävällinen palvelu (ekalla kerralla oli niin hauska tarjoilija että muistan hänet varmaan lopun ikääni), erinomainen ruoka, mutta suorastaan hämmentävän edulliset hinnat noin laadukkaalle paikalle. 

Caffe Sant'Eustachio. Tämä erinomaisuus sijaitsee ihan Pantheonin liepeillä parin kulman takana, vastapäätä Sant'Eustachion kirkkoa. Ei tungosta, ei hälinää, ja samalla parhaat kahvit koko Roomassa. Kahvileipääkin löytyy (niistä en osaa sanoa mitään kun en maistanut), mutta pääpaino on nimenomaan kahvissa, ja sitä ne pirulaiset osaavat kyllä tehdä paremmin kuin muut. Piti tulla ihan useampaan kertaan kokeilemaan eri kahveja. Ostettiin näiden kahvipapuja kotiinkin. Kannatti. 

Babington's Tea Rooms. Espanjalaisten portaiden juurella on tämä koti-ikävää poteville englantilaisille 1800-luvulla perustettu teehuone. Tuntui aluksi vähän hassulta juoda Roomassa teetä, mutta kannatti ehdottomasti käydä. Babington's on Italian hintatasoon nähden kallis paikka (iltapäivätee 16 euroa/hlö), mutta se mitä siihen hintaan tarjoillaan, on kyllä sen rahan arvoista. 

Joo, jonakin päivänä mennään vielä uudestaan. 

Rooma, osa 1

No lopulta täällä. Jostain syystä nämä matkapostaukset vaativat aina ihan hirveästi tsemppaamista että jaksan edes harkita niiden aloittamista. Pahoittelut. Olen ollut suoraan sanottuna ihan hemmetin saamaton muussakin elämässäni viime aikoina, joten tässä ei ole mitään kummaa. 

No joo, se Rooma. 35 astetta hellettä, hitosti turisteja, hitosti hellehattu- ja selfiekeppikauppiaita (aivan vihoviimeinen riesa). Mutta silti aivan ihana paikka. Upeita historiallisia näkymiä, ihanaa ruokaa, herkullista gelatoa ja vaikka vallan mitä. Kannattaa mennä, jopa elokuussa, vaikka silloin siellä onkin helvetti valloillaan. 

Colosseum. Kannattaa ehdottomasti ostaa liput etukäteen netistä. Paikkaan on kolme sisäänkäyntiä: ryhmille, niille jotka ovat ostaneet lippunsa etukäteen, ja niille jotka eivät ole ostaneet. Meillä oli etukäteen ostetut liput, ja olimme paikalla puoli tuntia ennen avaamisaikaa. Silti edellämme oli parikymmentä ihmistä, ja avaamisaikaan takanamme oli jo aikamoinen joukko porukkaa. Liputtomien jono sen sijaan oli avaamisaikaan jo niin pitkä etten nähnyt sen päätä. Koska Colosseumiin päästetään sisään vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan (ettei se romahda?), liputta saattaa joutua jonottamaan monta tuntia. Lipullisten jono sen sijaan vetää ihan kivasti. 

Olihan se aika älyttömän vaikuttava paikka. Tuttu Gladiaattorista ja Asterixeista. Onneksi ehdimme nähdä sen vielä tässä kunnossa, matkan aikana eräs tuttu linkkasi Facebookissa uutisen siitä, miten Colosseumiin rakennetaan lattia uudestaan. Nyt vielä näkee kivasti ne alemmat kerrokset myös. 

Colosseumin lipulla pääsee Forum Romanumillekin, joten kun Colosseumista astelee ulos, voikin astella lippu kourassa uuden hikisen ja kiukkuisen jonon ohi leveä virne naamallaan. Mukavaa että tuo osa kaupunkia on säilytetty suurena museoalueena, vaikka se niin pahasti raunioina onkin. Menneiden aikojen suuruus on siellä hyvin vahvasti läsnä. Valtavien temppeleiden pylväät, isot torit, leveät kadut. 

Pantheon. Tänne pääsee ilmaiseksi, eikä siellä mitään hurjaa tungosta edes ollut (ehkä juuri siitä syystä, kun siellä voi helposti poiketa vaikka useampana päivänä, sen kun kävelee vain sisään). Pantheonin katossa oleva Oculus on kyllä hieno. Valokeila osuu välillä sopivasti tiettyihin kohteisiin, kuten nyt tuohon enkelipatsaaseen. 

Castel Sant'Angelo. Miehen harmiksi sieltä ei löytynyt punapartaisia salamurhaajia, mutta muuten oli kyllä mielenkiintoinen paikka jos sattuu historiasta tykkäämään. Vatikaanista johtaa suojakäytävä Castel Sant'Angeloon jos vaikka Paavin täytyy lähteä äkkiä lippahivoon salamurhaajilta, niin kuin on menneisyydessä täytynytkin pari kertaa. Jos tykkää historian lisäksi vielä valokuvaamisesta, kattoterassilta saa aika eeppisen hienoja otoksia sekä Pietarinkirkosta että Rooman siluetista ylipäätään. 

Vatikaani (Pietarinkirkon kuva on otettu Castel Sant'Angelon katolta). Ihan saatanalliset jonot. Vatikaanin museoon kannattaa myös ehdottomasti ostaa liput etukäteen netistä, jotta voi vain kävellä sisään (sisäänpääsyaikoja oli joko puolen tunnin välein tai tasatunnein, en nyt tarkalleen muista). Me olimme tuntia liian aikaisessa omasta ajastamme, mutta pääsimme sisään siitä huolimatta. Liputtomien jono oli siinä kymmenen jälkeen aamulla valehtelematta pari kilometriä pitkä. Nettivarauksen lisämaksu oli vain kaksi euroa per lippu, joten sillä summalla säästyy jopa neljän tunnin jonottamiselta. Museossa on paljon taidetta, eri paavien asuinhuoneistoja (Borgiat-sarjan katsoneena olimme tietysti liekeissä saadessamme nähdä Alexander Borgian asunnon). 

Vatikaanissa on tietysti nähtävä Sikstuksen kappeli. Onhan se ihan perhanan hieno, mutta valitettavasti siitä ei saa ottaa kuvia, ja vaikka saisikin niin siellä ollaan toisten katsojien kanssa kuin sardiinit purkissa. En suosittele kovin klaustrofobisille ihmisille ja sellaisille jotka muuten tykkäävät suuresta henkilökohtaisesta tilasta (sama koskee muuten Rooman busseja ja metroa). Siitä ähkytungoksesta huolimatta Sikstuksen kappeli oli kyllä ehdottomasti käynnin arvoinen. Kaikkea muuta saa kyllä kuvata vapaasti, ja riittää siellä hienoja kattomaalauksiakin kuvattavaksi jos sellaista halajaa. Taideteoksia vahtivat Gendarmeria Vaticanan konstaapelit, jotka tosin mielellään räpläävät älypuhelimiaan vahtivuorolla kuten kuvasta näemme. Aika monella salivahdilla oli kännykässä tai tabletissa jotain paljon mielenkiintoisempaa meneillään. 

Vatikaani oli kaikkein pahin paikka noiden kaupustelijoiden suhteen. Hyvä etteivät hihasta roikkuneet kun yrittivät kaupata selfiekeppiä, kiertoajelua tai hellehattua. Ja kun yhdestä pääsi eroon, kolme muuta oli heti työntämässä selfiekeppiä silmään. Jotkut vielä kulkivat pitkän aikaa vierellä ja hokivat "hello, hello, hello" vaikka miten päättäväisesti leikki että he olivat näkymättömiä. Ilmankos Paavia ei näkynyt, varmaan oli kyllästynyt niihin saamarin helppoheikkeihin sekin, vanha mies kun on. 

Kuvien kanssa tästä postauksesta tulee kilometrin mittainen, joten jatkan lätinää seuraavassa postauksessa. Ja se tulee viikonlopun jälkeen mahdollisimman nopeasti, lupasin itselleni että nyt ryhdistäydyn tämän tekeleen ylläpitämisessä. Ihan silleen niinku aikuisten oikeesti, tiedättekö.

Rooma ja Instagram

Rooman matka sujui hyvin. En ole kirjoittanut aikoihin koska ennen matkaa oli kaikenlaista häslinkiä (suomeksi: olin uppoutunut omiin maailmoihini) ja matkan jälkeen meni vain pari päivää palautuessa, minkä jälkeen piti ajella Helsinkiin miehen serkun häihin. Aivan ihanat häät, mutta viisi tuntia suuntaansa appivanhempien kanssa samassa autossa ei tehnyt mielenterveydelle kauhean hyvää (saatiin taas kuulla ja kokea sellaisia helmiä, että). Ja häiden jälkeen onnistuin päräyttämään itselleni flunssan, josta olen nyt toipumassa. 

Mutta se Rooma. Aijai. Oli se kyllä ihana paikka, sellainen joka täytyy käydä kokemassa edes kerran elämässä, olkoonkin että Italian ykkönen on minulle aina ja ikuisesti Firenze. Oli tautisen kuuma (päivällä 35-40 astetta) ja jalat olivat kovilla: kävelemistä tuli vaikka julkisilla liikkuikin paikasta toiseen, ja julkinen liikenne oli kerran puoli päivää lakossa jolloin piti kävellä joka paikkaan. Kartalla ei-niin-pitkiltä tuntuneet välimatkat tuntuivatkin paljon pidemmiltä, kun kyseessä on aika mäkinen kaupunki ja lämpö huiteli niin korkealla. Väsyneitä jalkoja ja kuumuutta saattoi kyllä aina paeta kahvilaan tai gelateriaan, joita oli kyllä joka nurkalla ja hinnat olivat halvat. Jäätelöä ja muuta hyvää syömällä tuli kyllä kasvatettua elintasokumpua viikossa ihan ruhtinaallisesti. Kilomäärää en raaski tässä yhteydessä mainita. 

En ole vielä käsitellyt kameralla ottamiani kuvia, mutta ennen reissua liityin hetken mielijohteesta Instagramiin, joten esimakuna laittelen tänne tekstin väliin muutamia instassa julkaisemiani matkakuvia. Täytyy sanoa että olisi pitänyt liittyä instaan jo paljon aikaisemmin. Kuvallinen ilmaisu tuntuu minulle hyvin luontevalta tavalta jakaa pieniä arkielämän asioita. Isommista jutuista kertomiseen sopii paremmin kirjoittaminen. 

Täytyy tässä vaiheessa sanoa että minijärkkäri oli erinomainen hankinta, joka lisäsi matkustusmukavuutta tuntuvasti. Ei tuntunut sellaisen kanniskelu missään. Ison ammattijärkkärin raahaaminen tuolla helteessä ja ylämäissä olisi taatusti tehnyt minut hullu(mma)ksi. Eikä tarvinnut vatuloida, sen kun vain räpsi kuvia ja vaihtoi parilla napin painalluksella asetuksia jos halusi. 

Varsinainen matkakertomus seuraa lähiaikoina, kuvien kanssa. Nyt kun lopultakin saa levätä ja palautua eikä tarvitse mennä mihinkään.