Tässä on jo pitkän aikaa pitänyt kirjoittaa. En tiedä kesäkö minusta laiskemman on tehnyt vai mikä, mutta kauheasti aina kehtuuttaa kirjautua Bloggeriin ja alkaa naputella. Kirjoittaminen sinänsä ei niin kehtuuta, koska muuten olen nakutellut jo yli sata sivua kesän aikana kymppifontilla. Ehkä se elämä on sitten enemmän siellä, kun varsinaista kesääkään ei ole vielä näkynyt vaikka viikon päästä kolkutellaan jo elokuulla. Ei tosin ole ollut kovaa kiirettä tänne kirjoitella silloinkaan kun jotain on tapahtunut.
Niin kuin vaikka Toscan ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla viime lauantaina. Tässä pari kuvaa kälyisellä kännykkälaadulla. Itse esitystähän ei saanut tietenkään kuvata, mutta ennen esityksen alkamista otin tuollaisen suttuisen "ihmisten takaraivoja ja lava tuolla jossain hämärässä" -kuvan. Toisessa kuvassa olemme miehen kanssa lähdössä ensi-iltaan italialaisen ravintolan kautta. Leikkasin kuvasta päät pois, koska aurinko paistoi kuvaa ottaessa naamalle, ja ainakin minulla on todella ääliömäinen ilme. Kolttuahan siinä onkin tarkoitus esitellä eikä minun perunanenääni.
Ja se Tosca. Aivan eeppisen hieno teos, vahva tulkinta. Helsingin Sanomien kriitikko löysi siitä kitisemisen aihetta (ainahan se), mutta paikallislehden kriitikko oli kanssani samaa mieltä: voimakas, sydämeenkäyvä ja upea ooppera. Olen taipuvainen uskomaan paikallislehden kriitikkoa, koska hänet tiedän lahjakkaaksi soittajaksi jolla on vankkumaton sävelkorva sekä vankka kokemus oopperaproduktioista ympäri maailman. Mielestäni ohjaajan tekemät pienet muutokset alkuperäiseen tuntuivat vain antavan teokselle uutta ilmettä ja hyvin tiiviin tunnelman. Kolme tuntia hurahti kuin siivillä. Giuseppe Filianoti (todella puhdas lyyrinen tenori) teki sydäntäsärkevän suorituksen Cavaradossina ja Sebastian Catana oli paholaismaisen jyhkeä Scarpia. Elena Pankratova antoi Toscalle todellisia diivan elkeitä, kuten oli oikein ja arvollista. Ja ne joukkokohtaukset. Huh.
Miehelle ooppera oli ensimmäinen, jos ei lasketa mukaan televisiosta nähtyjä tuotantoja ja viime keväänä Krakovassa nähtyä Jagellonian-yliopiston juhlavuoden avointa oopperaesitystä (missä ei näkynyt kuin spottivaloja ja ihmisten takaraivoja kun ihmisten piti seisoa Rynek Głównylla ja äänikin häipyi välillä huuthelvettiin). Eikö se pentele välittömästi hurahtanut koko touhuun. Nyt minulla on aina innokas oopperaseuralainen. Esityksen jälkeen uloskäynneillä jaettiin ovelasti jo esitettä ensi vuoden ohjelmistosta, ja sieltä löytyi kaksikin tuotantoa joita tekisi mieli käydä katsomassa. Ei kyllä noilla lippujen (ainakin jos haluaa hyvän paikan) ja bensojen hinnoilla taida olla varaa käydä katsomassa kuin yksi.
Viime lauantai oli mukava miniloma ennen Rooman reissua, johon on hitto vie enää alle pari viikkoa. Liput Colosseumiin, Vatikaanin museoon ja Villa Borgheseen on jo hankittu, mutta vielähän tuota pitäisi aika paljon suunnitella ja katsoa paikkojen aukioloaukoja, tutkailla ratikkalinjoja ja etsiä tapahtumia. Kiire tulee.
