Kansaneläkelaitos, mikä ihana tekosyy. Mikään ei nosta vitutuskäyrää niin pahasti kuin Kelan täti. Ainakin meidän asioitamme hoitaa täti, joka ansaitsisi saada litsarin ostoskärryllä. Mieluiten jo heti aamusta. Joka päivä, myös pyhäpäivinä.
Tämänpäiväinen kukkanen kuului, että koska muuten työttömällä puolisolla on ollut kesätöitä kahtena peräkkäisenä kesänä, se on jatkuvaa työtuloa joka vaikuttaa koko vuoden asumistukiin. Tämänpäiväinen puhelu olikin jo sitten kolmas puhelu etuuskäsittelijältä, jossa vaadittiin taas lisää liitteitä. Joka saatanan puhelun jälkeen olen toimittanut liitteet ja kysynyt, että tarvitsetteko enää muita liitteitä. Joka kerran vastaus on ollut ei. Siitä menee kuitenkin päivä tai pari, kun tulee taas uusi puhelu jossa mäkätetään siitä kun tarvitaan kuitenkin vielä sitä tai tätä. Tämänkin jatkuvan työtulon olisi voinut kertoa kaksi puhelua sitten, mutta silloin täti ei kai sitä itsekään tiennyt.
Olen nyt kaksi kertaa napsahtanut Kelan tätöselle puhelimessa, ja tänään sanoin suoraan että pidän tämänkaltaista hyppyyttämistä kiusaamisena. Nyt minulle on varmasti laitettu joku hankalan asiakkaan merkintä, ja seuraavaksi luultavasti vaaditaan syntymätodistusta, toisen luokan syyslukukauden välitodistusta, passin numeroa, pankkitunnuksia, sekä todistusta siitä että kuulun ihmislajiin.
Eniten näissä Kelan tätösissä ärsyttää se, että he katsovat tuensaajia nenäänsä pitkin vaikka itse elävät ihan samalla tavalla valtion kassasta syömällä. Tai oikeastaan vielä pahemmin, hehän tekevät sitä koko työuransa. Hyvin he ainakin varmistavat sen etteivät työt lopu, kun koko ajan keksitään uusia asioita mitä vaatia. Kelan pikkujouluissa lienee kisa, kuka keksii uusia hyviä tapoja kiusata asiakkaita. Kaikesta päätellen kisa on ollut menestyksekäs. Voin sieluni silmin nähdä miten sata hennavärjättyä kananpersekampausta hytkyy kun leivotaan kämmenillä polviin kaikesta siitä ilosta ja oivalluksen riemusta.
Toisinaan törmää uutisiin, missä kerrotaan etteivät suomalaiset hae niitä tukia joihin ovat oikeutettuja. Vähänkö on ihme?
3 kommenttia:
Jos ei olisi pakko, voi että pysyttelisin erossa koko paskasta.
Hauskinta on kun jonotat kaksi tuntia kysyäksesi yhden kysymyksen, johon virkailija vastaa "Se on okei". Ja sen kahden tunnin aikana jonka olet jonottanut, paikalla on ollut yksi virkailija ja kymmenen itseäsi edellä.
Ja kun odotat päätöstä, saat huomata että vaikka edellinen päätös kestikin vain viikon, tämä kestää vähintään puolitoista kuukautta jonka jälkeen tulee ilmoitus että nyt tarvitaan se sun luottokortinnumero, jota et omista, mutta tantat eivät ymmärrä sitä vaan vinkuvat että kyllähän nyt pitäisi. Ja sitä paitsi, siinä todistuksessa luki sun nimi väärin ja tosiaan se paperi on juurikin tyyliin se tokaluokan todistus jolloin nimesi satuttiin kirjoittamaan väärin...
Varaudu hankkimaan se todistus ihmislajiin kuulumisesta ja kyllä se tokaluokan todistus on hyvä olla, ihan varmuuden vuoksi.
Minäkin haaveilen siitä päivästä jolloin ei tarvitse olla enää missään tekemisissä koko puljun kanssa. Jos lauantaina voitan lotossa seitsemän miljoonaa, maanantaina marssin Kelaan ja kirjaimellisesti näytän persusta niille tädeille.
Kelassa voi nykyään asioida myös sähköisesti! Nettisivuilla vakuutetaan, että näin saa päätöksen nopeammin, mutta minulla joka ikinen sähköisesti tehty hakemus on viipynyt tuplasti pidempään kuin paperille raapustettu.
Ja niinpä, aina on se yksi ainoa virkailija hoitamassa asiaa kun menet konttoriin, vaikka niitä asiointikoppeja on meidän lähikelassa viisi. Oli kellonaika mikä tahansa, niin siellä on vain yksi täti. Välillä tyhjissä kopeissa käy pyörähtämässä muita tätejä, mutta ne lähtevät saman tien takaisin kahvihuoneeseen.
Siinä vaiheessa kun ei ole yhtään varma että onko paperi täytetty oikein ja on kiire, on helpompaa mennä toimistoon istuksimaan.
Mutta juurikin ketuttaa suunnattomasti se että siellä on se yksi virkailija ja ne muut (viisi taitaa olla täälläkin) kopperoa ovat tyhjillään. TAI siellä istuu joku. TAI edellä olijoilla kestää helvetin kauan.
Lähetä kommentti