Uusi vuosi, uudet vääryydet

Joulu oli sitten musta, mutta yllättävän vähän se lopulta haittasi. Kunhan ei mennyt liian lähelle ikkunaa tai pistänyt nokkaansa ulos, sen saattoi nopeasti unohtaa. Nenän alta sisään on viikon aikana mennyt melkoinen määrä kaikenlaista hyvää, eikä kaduta yhtään (miksi pitäisikään katua sitä että on vähän elänyt). 

Pukki muisti huippulämpimillä merinovillasukilla ja Iittalan Taika-cappuccinokupilla. Miestä pukki muisti Andrzej Sapkowskin uusimmalla englanniksi käännetyllä kirjalla. Täytyy sanoa, että pukin täytyi etsiskellä sitä pääkaupunkiseudulta kissojen ja koirien kanssa, kun pukki ei voinut luottaa siihen että kotimainen, postin kuljetusta halutessaan hoitava kuralaitos olisi kiikuttanut sen ajoissa pukille paketoitavaksi mikäli pukki olisi hankkinut sen Amazonista. Näiden lisäksi saimme sadan euron S-ryhmän lahjakortin, satasen käteistä (meni suoraan matkakassaan) suklaata, viiniä ja juustoja. 

Kuusi on pysynyt pystyssä ja varistellut tähän mennessä vain vajaan ruokalusikallisen neulasia. Vielähän tuo viikon päivät saa olla, mutta harmittaa jo nyt luopua siitä. Suurin, kaunein ja varisemattomin kuusi tähän asti. 

Nyt on sitten uuden vuoden aatto. Keskiyöllä voimme rituaalinomaisesti ripustaa seinälle uuden kalenterin (hankittiin kesällä Budapestista). Kahden edellisen vuoden kalenterit oli hankittu Firenzestä, ja varsinkin tämänvuotinen Uffizin taideteoksia sisältävä kalenteri on niin kaunis että säilytän sen. Kunpa päästäisiin ensi vuonna johonkin, jotta kalenterinostoperinne jatkuisi. Ainakin matkakassaa on jouluna kartutettu, S-ryhmän lahjakorttiakin vastaan nostimme saman summan käteistä kassaan kun kortin voi käyttää ruokakauppaan. 

Tänä iltana luvassa on espanjankielisten alueiden herkkuja: huevos rancheros, dulce de leche, itse tehtyä sangriaa ja brigadeiroja. Possuttaminen jatkukoon.

Eläkäämme Väärin myös ensi vuonna! 

Hyvää ja Väärin Elettyä uutta vuotta 2014.

Ja me toivotam

Väärin eletty toivottaa kaikille rauhallista Joulua. 

Kuusi on kaadettu, tuotu sisään, todettu että ulkona se näytti paljon pienemmältä, ja lopuksi koristeltu. Näre on yli kaksimetrinen, mutta erittäin kaunis ja symmetrinen, suorastaan täydellinen joulukuusi. Astetta pienemmälle kuuselle hankittu valoketju osoittautui vähän riittämättömäksi, mutta valaisee se tuollaisen isommankin kuusen. Toinen kissanketaleista jo rikkoi yhden koristeen. Onnistui, vaikka ne ovat muovia. 

Kinkku on paistettu, luukku siivottu, tehty viimeiset leipomukset ja ruokaostokset. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

Pimeintä päivää!

Tässä tämän vuoden joulukorttini, vassokuu. Nyt kaikki tätä blogia lukevat ystävät ja kylänmiehet ovat saaneet omansa, joten voin julkaista kuvan täällä. Ihan ensimmäisessä tekemässäni ja toimittamassani kortissa oli enemmän nauhakoristeita, mutta sitten totesin että ei riitä hermot eikä osaaminen, joten näistä lopuista tuli nauhattomampia minun syntieni tähden. Kortit täytin namusilla. Kun sisältö on syöty, rusetin voi tempaista takaisin kiinni ja jättää kortin koristeeksi. 

Joulufiilis kerkesi kadota kokonaan tuossa välillä, mutta nyt sen palaamisesta on selviä viitteitä. Tänään olen koristellut kotia taas astetta jouluisemmaksi ja tuli leipaistua viisi pellillistä pipareitakin (tattarisellaisia, koska vilja-allergia). Huomenna menemme kaatamaan kuusen appiukon metsästä ja täytyisi se varmaan jalkaankin tuupata ja koristella. Sää kun ei suosi kuusen pitämistä parvekkeella, koska lämpötila on plussan puolella. Katkaistu varsi alkaa heti vetää ilmaa sisäänsä kun kuusi ei ole päässyt jäätymään. Normaalisti ja pyhän sisäisen liturgiani mukaisesti kuusi tulisi koristella vasta aattoaamuna, mutta näillä mennään kun vaihtoehtojakaan ei ole. 

Jos olisin taipuvaisempi vedonlyöntiin, järjestäisin vedon siitä kuinka kauan kestää ennen kuin kuusi tänä vuonna kaatuu. Kissojen mielestä kun kuusenneulaset ja -koristeet ovat kissanruokaa. Sama koskee olkipukkeja, lahjanauhaa ja joulukukkia.

Viaporin turnee

Tein itse ja säästin. Otin muistomerkistä kuvan Suomenlinnan opintomatkalla ja väänsin siitä aikani kuluksi tuollaisen halpisjännärikirjankansikuvan (olipas pitkä sana). Käytin operaatioon viisitoista minuuttia muuten niin kovin turhasta koulupäivästä. Lopun päivää käytin liimailemalla kapalevyn palasia koulutoveriin ja lukemalla uutissivustoja. Näin tehdään työtä jolla on tarkoitus. 

Nyt on palattu pitkältä reissulta. Opintomatkaosion olisin voinut jättää väliin, sillä en järin nauttinut nakottamisesta Suomenlinnan saariston perukoilla tuulen voimakkuuden ollessa 25 metriä sekunnissa ja vaakasuoraan satavista jäätikareista. No, tulipahan oltua ja tehtyä mitä käskettiin. Sen sijaan matkan loppuosa oli antoisaa aikaa, tapasin hyvän ystävän ja vietin hänen kanssaan laatuaikaa. Minua lahjottiin ihanan pehmeällä ja erittäin sievällä huivilla jonka ystäväni oli tehnyt itse ja hemmoteltiin ihanalla ruualla ja mitä parhaimmalla seuralla. Valitettavasti en ollut itse mitenkään pirteää seuraa, koska neljä aikaisempaa päivää olin työskennellyt Suomenlinnan jäämyrskyissä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Tallinnassakin piipahdimme perjantaina pikaisesti, maissa ei ehditty olla kuin kolmisen tuntia, mutta tulipa kuitenkin käytyä. Pitkä aika meni lounaskahvilassa jossa oli erittäin hidas palvelu, ja siitä syystä emme ehtineet olla joulumarkkinoilla kuin parikymmentä minuuttia kun oli jo aika suunnistaa kohti Rimiä, mistä ostin savujuustoa ja pari sellaista viinipulloa, joita en ainakaan muista nähneeni Alkossa. Laivan tax freestä ostin Mozart-kuulia ja Cointreau-täytteistä suklaata. 

Voi Jessus Maaria että olikin laivalla porukkaa taas pelti kiinni. Yksi isäntä kompastui tax freessä ja sai verta vuotavan haavan naamaansa, eikä päässyt enää ylös kun oli niin tuiterissa. Myöhemmin sama kaveri kompuroi naama sidottuna laivan portaissa (nyt ymmärrän miksi ne ovat pehmustetut) mutta ei enää satuttanut itseään ainakaan minun näköpiirissäni. Laivasta poistuttua ratikkaan kömpi toinen varsin päihtynyt sankari, joka ratikan raput ylös kiivettyään onnistui jotenkin kippaamaan itsensä rappuja alas suorana kuin lankku ja lyömään naamansa katuun jalkojen jäädessä kuitenkin yläportaalle. Kaveri sai vain muutaman naarmun nenäänsä ja rillitkin säilyivät jotensakin ehjinä. Juopon tuuria. Joku toinen sekava miekkonen auttoi tätä kaatunutta kaveria ja matkalla keskustaan onnistuivat jotenkin riitaantumaankin. Selvempi näistä kahdesta pyysi minua etsimään jollakin tietokoneella jotain osoitetta, mutta koska en halunnut sekaantua asiaan, heitin pöytään "mie oon Joensuusta enkä tiijä mittään" -kortin ja sain olla rauhassa. 

Joulu on viikon päästä. Tajusin juuri äsken, että minunhan pitää tehdä blogiin joulubanneri. 

Mummovauhtia

Vihdoinkin joulukuu! Kyllä se joulu sieltä tulee, hitaasti mutta varmasti. Ei oikein malttaisi odottaa. Olen viritellyt jouluverhot, ikkunalyhdyn, joulukalenterit ja pari muutakin koristetta. Telkkarin adventtijumalanpalveluksessakin laulettiin Hoosianna. Kaikki on kohdallaan kuin peuran pesä. Miinuksena tulevaan jouluun vedän ainoastaan sen, ettei Yle ainakaan jouluaattona näytä yhtään Vaahteramäen Eemeli -elokuvaa. 

Ensi viikon Helsingin reissu sekä riemastuttaa että kauhistuttaa. Kauhistuttaa koulutehtävien osalta, riemastuttaa siksi että pääsen pakollisten koulujuttujen jälkeen tapaamaan ystävää. Videoiden kuvaaminen hyisessä Suomenlinnan saaristossa ei järin innosta. Syksymmällä olisi ollut mukavampaa, ei tarvitsisi jäätyä kalikaksi merenrantaan auringonnousua tai tähtitaivasta filmatessa. 

Ihme sää. Eilen oli neljätoista astetta pakkasta, tänään pari astetta plussan puolella, huomenna taas pakkasta yli kymmenen. Hasardia koulumatkapyöräilyä luvassa, mutta mummovauhtikin on nopeampaa kuin kävely. Voi lähteä kotoa jopa kymmenen minuuttia myöhempään ja käyttää sen ajan lukemalla uutisia, jotka on jo kouluun päästessään unohtanut. 

Helsingin reissun lisäksi on enää 25 koulupäivää. Kunpa aika kuluisi nopeammin. Odotan koulun loppumista yhtä kiivaasti kuin joulua.