Tein itse ja säästin. Otin muistomerkistä kuvan Suomenlinnan opintomatkalla ja väänsin siitä aikani kuluksi tuollaisen halpisjännärikirjankansikuvan (olipas pitkä sana). Käytin operaatioon viisitoista minuuttia muuten niin kovin turhasta koulupäivästä. Lopun päivää käytin liimailemalla kapalevyn palasia koulutoveriin ja lukemalla uutissivustoja. Näin tehdään työtä jolla on tarkoitus.
Nyt on palattu pitkältä reissulta. Opintomatkaosion olisin voinut jättää väliin, sillä en järin nauttinut nakottamisesta Suomenlinnan saariston perukoilla tuulen voimakkuuden ollessa 25 metriä sekunnissa ja vaakasuoraan satavista jäätikareista. No, tulipahan oltua ja tehtyä mitä käskettiin. Sen sijaan matkan loppuosa oli antoisaa aikaa, tapasin hyvän ystävän ja vietin hänen kanssaan laatuaikaa. Minua lahjottiin ihanan pehmeällä ja erittäin sievällä huivilla jonka ystäväni oli tehnyt itse ja hemmoteltiin ihanalla ruualla ja mitä parhaimmalla seuralla. Valitettavasti en ollut itse mitenkään pirteää seuraa, koska neljä aikaisempaa päivää olin työskennellyt Suomenlinnan jäämyrskyissä aamuvarhaisesta iltamyöhään.
Tallinnassakin piipahdimme perjantaina pikaisesti, maissa ei ehditty olla kuin kolmisen tuntia, mutta tulipa kuitenkin käytyä. Pitkä aika meni lounaskahvilassa jossa oli erittäin hidas palvelu, ja siitä syystä emme ehtineet olla joulumarkkinoilla kuin parikymmentä minuuttia kun oli jo aika suunnistaa kohti Rimiä, mistä ostin savujuustoa ja pari sellaista viinipulloa, joita en ainakaan muista nähneeni Alkossa. Laivan tax freestä ostin Mozart-kuulia ja Cointreau-täytteistä suklaata.
Voi Jessus Maaria että olikin laivalla porukkaa taas pelti kiinni. Yksi isäntä kompastui tax freessä ja sai verta vuotavan haavan naamaansa, eikä päässyt enää ylös kun oli niin tuiterissa. Myöhemmin sama kaveri kompuroi naama sidottuna laivan portaissa (nyt ymmärrän miksi ne ovat pehmustetut) mutta ei enää satuttanut itseään ainakaan minun näköpiirissäni. Laivasta poistuttua ratikkaan kömpi toinen varsin päihtynyt sankari, joka ratikan raput ylös kiivettyään onnistui jotenkin kippaamaan itsensä rappuja alas suorana kuin lankku ja lyömään naamansa katuun jalkojen jäädessä kuitenkin yläportaalle. Kaveri sai vain muutaman naarmun nenäänsä ja rillitkin säilyivät jotensakin ehjinä. Juopon tuuria. Joku toinen sekava miekkonen auttoi tätä kaatunutta kaveria ja matkalla keskustaan onnistuivat jotenkin riitaantumaankin. Selvempi näistä kahdesta pyysi minua etsimään jollakin tietokoneella jotain osoitetta, mutta koska en halunnut sekaantua asiaan, heitin pöytään "mie oon Joensuusta enkä tiijä mittään" -kortin ja sain olla rauhassa.
Joulu on viikon päästä. Tajusin juuri äsken, että minunhan pitää tehdä blogiin joulubanneri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti