Saavuimme sunnuntaina matkan välietappiin eli vanhempieni luokse. Mies on käynyt eilen ja tänään täältä käsin töissä, kun työpaikka sijaitsee suurin piirtein meidän kotimme ja vanhempieni kodin puolivälissä.
Ihmettelen, että missä se yleensä potemani kova matkakuume nyt taas luuraa? Sama juttu kuin kahdella edellisellä matkalla: muutama päivä ennen reissua tulee fiilis että kun nyt saisi olla ihan vaan kotona. Vasta sitten kun lähdemme taittamaan matkaa kohti Helsinkiä ja lentokenttää, mieli tulee täyteen iloista odotusta. Siinäkin vaiheessa kun matkaan on vielä kuukausi tai enemmän, ilo on suuri. Mutta nämä viimeiset päivät ennen lähtöä kehtuuttavat jostain mystisestä syystä. Itse matkalla on aina tähän tasti tavannut olla todella mukavaa, ja toivottavasti on tälläkin kerralla, mutta tällainen lähtötahma on ilmestynyt kuvioihin mukaan. En osaa sanoa johtuuko iästä vai mistä, vielä pari vuotta sitten tuli oltua ihan liekeissä matkalippujen ostamisesta aina siihen asti kun kotona pesi reissun jälkeen matkapyykkejä (ja vielä sen jälkeenkin).
Olen täällä ollessani kärsinyt vähän tekemisen puutteesta. Omassa kotonaan sitä puuhailee huomaamattaan kaikenlaista, mutta täällä sitä ei osaa oikein mihinkään ryhtyä. Enimmäkseen olen vain lueskellut ja tarkistanut muutamien museoiden ja kirkkojen aukioloaikoja ja lippujen hintoja. No sen verran olen saanut aikaiseksi että löysin paikallisesta Citymarketista joululautasliinat, mutta muuten olen kuhninut päivät tekemättä oikeastaan mitään.
Vähän on ehkä sellaista perinteistä kauhunsekaista odotusta ilmassa, että sujuuko alkumatka niin kuin Strömsössä. Mielessäni olemme saaneet auton hajalle moottoritielle, myöhästyneet lennolta, pudonneet jonnekin päin Eurooppaa koska ilman transponderia lentävä venäläinen kuljetuskone on törmännyt lentokoneeseemme, jääneet ilman majapaikkaa koska hotellivaraus ei olekaan jostain syystä mennyt perille, ja niin edelleen. Tässähän voisi ruveta harkitsemaan ammatiksi jo jonkinlaisia kriisinhallintatehtäviä. Ei mitään niin kamalaa ettenkö olisi onnistunut kuvittelemaan sen jo etukäteen ja miettinyt mitä sitten tulee tehdä. Yritys voi kertoa minulle nykytilanteensa ja minä keksin kyllä kaikki mahdolliset katastrofit joihin se voi joutua.
Huomenna sitten Prahaan. Kotiin palaamme 14. päivä, blogiin töräyttelen ehkä vähän sen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti