Se joka sanoo on ite

Sain lopultakin joulukortit valmiiksi. En vielä laita tänne kuvia niistä, koska lukijoissa on saamapuolella olevia ihmisiä. Ei niistä niin hienoja tullut kuin päässäni olin olettanut, mutta ihan jees. 

Tasa-arvoinen avioliittolaki meni tänään eduskunnassa läpi. Asia ei ole omalla kohdallani herättänyt suuria intohimoja kumpaankaan suuntaan (olen nykyään poliittisesti yhtä flegmaattinen kuin vasara), olen tosin sitä mieltä ettei se ole millään tavalla minulta pois ja mielelläni suon kaikille samat oikeudet mitä olen itsekin saanut. Ainoa mikä koko hommassa on vituttanut on se vastapuolen ilkkuminen ja dehumanisointi, mihin molemmat leirit ovat kyllä kiitettävästi syyllistyneet. Rauhallista, henkilöön käymätöntä keskustelua aiheesta olen nähnyt surullisen vähän. Se on ehkä koko jutussa masentavinta minunlaiselleni, jonka mielestä politiikassa asioiden tulisi riidellä eikä ihmisten. 

Lain vastustajilla oli kyllä melkoinen nivaska älyttömiä argumentteja, mutta sen sijaan että näitä argumentteja vastaan olisi käyty asiallista väittelyä, suurin osa turvautui klassiseen "ei hitto mikä takapajuinen juntti" -korttiin. En ole vielä törmännyt tapaukseen, jossa solvaaminen olisi saanut solvausten kohteen muuttamaan mielipidettään. Päin vastoin, silloin niihin mielipiteisiin tartutaan entistä lujemmin. Asiallinen keskustelu ja eri näkökulmien esiin tuominen on paras keino vaikuttaa vastapuolen mielipiteisiin. Kun henkilö kokee että hänen sanomaansa kuunnellaan, hänkin kuuntelee helpommin muita. Se, että vastapuolet kunnioittavat keskustelussa toisiaan ihmisinä vaikka olisivatkin eri mieltä, avaa kanavia yhteisymmärrykseen. Ei tietenkään kannata odottaa, että vastapuoli muuttaisi mieltään siinä samassa. Yleensä siihen menee pidemmän aikaa, voi mennä viikkoja, kuukausia, vuosiakin. Tai sitten ei muuta ollenkaan, mutta näkemys voi silti muuttua jyrkästä lievemmäksi kun sisäistää että asioissa on sellaisiakin puolia joita ei ole itse tullut ajatelleeksi. Jokainen asiallisesti käyty keskustelu kuitenkin antaa eväitä sen vastakkaisen näkökannan sisäistämiseen. 

Itse otin julkisesti somessa kantaa vain adoptio-oikeuteen. Usein törmään siihen kummalliseen uskomukseen (niin tässä kuin muissakin lapsien hankintaan liittyvissä yhteyksissä), että adoptio on jotakin jonka voi halutessaan tuosta vain tehdä. Tahattomasti lapsettomille sanotaan aina jonkun toimesta, että "ainahan voi adoptoida". Tasa-arvoisen avioliittolain lukemattomissa nettikeskusteluissa ollaan vastustajien toimesta huolissaan siitä, että nyt ne homot voivat mennä ja adoptoida jonkun. Valtaosalla ihmisistä ei näemmä ole aavistustakaan miten pitkä, monimutkainen ja kallis prosessi kotimainen adoptio on. Ei saa olla perussairauksia (esim. keliakia, joka ei oikeasti ole mikään fyysinen este huoltajana toimimiselle). Jos on koskaan ollut minkäänlaista mielenterveyspuolen diagnoosia ikinä, peli vihelletään automaattisesti poikki vaikka siitä olisi miten pitkä aika ja oli asia miten lievä tahansa. Vaadittu tuloraja ja velattoman omaisuuden määrä on niin suuri että harva yltää pelkästään siihen. Eli täytyy olla todella varakas ja superterve yli-ihminen että ylipäänsä kelpaa jonottamaan adoptiota varten. Siinä ohella sitten syynätään joka ainoa asia elämästä pohjamutia myöten. Sitten pitää odotella muutama muutama vuosi ja toivoa parasta, ja voi olla ettei siltikään saa sitä toivottua adoptiolasta. Jos joku tällaisen seulan onnistuu läpäisemään, on kiistatonta että sitä lasta on ihan todella haluttu ja koska taloudelliset puitteetkin ovat sitten kunnossa, ei pariskunnan sukupuolisella suuntautumisella ole mitään väliä. 

Uskon että vastustajillekin pian valkenee, että laki ei johda siihen että kohta mennään naimisiin eläinten kanssa ja että ne perhearvot eivät romuttuneetkaan. Näin suurissa muutoksissa povataan aina suuria ja radikaaleja muutoksia, mutta kaikki jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Erkki ja Pentti voivat mennä naimisiin samalla tavalla kuin naapurin Veikko ja Sirpa, kumpikin pari istuu iltaisin katsomassa telkkaa ja riitelee toisinaan siitä kenen vuoro on ripustaa pyykit ja miksi sinulla on taas tuollainen äänensävy. Kummankin lapsilta kysytään onko läksyt tehty ja uhataan viikkorahan menetyksellä jos ei ole. Kummatkin odottavat että lapset ovat menneet nukkumaan ennen kuin viettävät aikuisten laatuaikaa suljetun makuuhuoneen oven takana, varoen etteivät lapset herää. Ei siinä sen kummempaa.