Dusty Saints on the rooftops of Paris

Tein tänä aamuna hipsterit ja otin valokuvan kupista käydessäni ystävän kanssa aamukahvilla. Oli pakko, kun tuo vaahtokuvio oli niin hieno. Hyvää kuvanlaatua saa tuolla halpakännykälläkin, näemmä. 

Minun on jo muutaman päivän ajan pitänyt kirjoittaa Pamela Druckermanin kirjasta Kuinka kasvattaa bébé. Sain sen lopultakin kirjastosta ja tempaisin sen läpi kahdessa illassa. Kirjassa kuvataan juuri sellaista vanhemmuutta mitä minä toteuttaisin: lapsi on kunnioitettu perheenjäsen mutta samalla myös tietää ettei hän ole kaiken keskipiste ja että toisetkin pitää ottaa huomioon. Ruoka-aikojen ulkopuolella ei syödä, on opeteltava kärsivällisyyttä, pitää kestää turhautumista ja opetella viihdyttämään myös itse itseään, jne jne. Kannattaa lainata ja lukea, mikäli aihepiiri kiinnostaa. 

Voi varmasti tuntua huvittavalta että luen tällaisia kirjoja (minkä lisäksi lasten nimetkin on ajateltu valmiiksi), vaikka meille ei lapsia koskaan tulekaan. Kasvatuskysymykset kiinnostavat minua, koska empiiristen havaintojeni ja kokemusteni mukaan nykymuksut on kasvatettu ihan eri tavalla kuin minun sukupolveni jäsenet keskimäärin. Ja nimenomaan paljon huonommin, curling-tyyliin. Toki meidän kohdallamme menee hyvät kasvatusopit (ja hyvät nimet) ihan hukkaan kun niitä ei koskaan pääse itse toteuttamaan, mutta on hauskaa ajatella teoreettiselta kannalta miten itse asiat hoitaisin. 

Toissayönä näin unta että minulta irtosi kaikki poskihampaat, minkä jälkeen liityin bändiin nimeltä Dusty Saints on the rooftops of Paris. Sitä en kyllä muista mitä instrumenttia soitin, vai soitinko mitään. 

Jee, viikonloppu, ja vieläpä pitkästä aikaa sellainen jonka voimme viettää miehen kanssa ihan kahdestaan ilman että tarvitsee mennä mihinkään tai tehdä mitään. Edellinen vastaava taisi olla kesäkuun toisena viikonloppuna.

Mustikkaloota

En mahtunut mustikkaan, joten menin ja ostin mustikat torilta. Viiden kilon laatikossa. Väärin Eletty, kunnon ihmisethän poimivat mustikat itse paarmojen ja itikoiden muodostaman pilven sisällä ja nyppivät punkkeja ihostaan seuraavat kaksi päivää. Nyt täytyy piilotella asiaa anopilta, sillä en jaksa kuunnella paheksuvia kommentteja asian tiimoilta. 

Torilta ostamalla säästin kuitenkin sekä rahaa että hermoja. Viisi kiloa vaatisi meidän ahkeruus- ja viitseliäisyystasollamme vähintään kaksi mustikkareissua, todennäköisemmin kolme, ja siinä menisi jo bensoihin enemmän kuin mitä se mustikkaloota maksoi. Sen lisäksi itse poimitut pitäisi puhdistaa, ja kumpikin meistä inhoaa sitä hommaa. Sienet ovat sitten jo eri juttu, parhaimmat tietämäni sienipaikat sijaitsevat polkupyörämatkan päässä (ja vanhempieni luona pienen kävelymatkan päässä), ja sienet ovat niin kalliita että niiden vuoksi kannattaisi jo muutama kilometri vaikka ajaakin jos tarve tulisi. Sienestämisestä puuttuu myös se ärsyttävä kumarassa kyyköttäminen ja nypläys mikä mustikanpoimintaan liittyy. Rikkinäinen selkänikin sietää sitä paljon paremmin. Silti, Kunnollinen Miniä menisi tietysti metsään vaikka ryömien että saisi mustikat poimittua itse. 

Pientä matkakuumetta alkaa olla ilmassa. Kävin eilen vaihtamassa valuuttaa, tänä aamuna tarkistin että vakuutukset ovat varmasti voimassa, olen merkkaillut muistiin ja kartalle osoitteita ja aukioloaukoja ja lentokenttäkuljetuskin on tilattu ja maksettu. Vielä vajaa pari viikkoa lähtöön, ja alan lopultakin saada sisäistä rauhaa sen suhteen että kaikki menee ihan hyvin. Tuli turvallinen olo kun vakuutusyhtiön täti sanoi puhelimessa että varkaudetkin korvataan (eivät ne oikeasti niitä kuitenkaan korvaa, mutta tuli heti parempi olo kun minulle vain sanottiin niin, ja sehän riittää). 

Sääkin on vähän parantunut, jee! 

PS. Anopin kiitokseksi on sanottava, että hän antoi lehtitilauksen mukana saamansa Cityshoppari-kortin minulle kun ei itse sitä tarvinnut. Sillä saamme mm. alennusta Lentoparkista kun viemme auton sinne matkan ajaksi, ja pari muutakin etua ajattelin siitä käyttää, ainakin KappAhlin ja Seppälän edut. Valtaosa muista eduista keskittyykin sitten pääkaupunkiseudulle. 

Pikasyksy

Viikon taukohan tästä tuli, kun halusin viettää visusti kaiken käytettävissä olevan ajan ystäväni kanssa. Nyt koti tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä ja mieli on haikea. Oli niin mukavaa kun hän oli kylässä, kissatkin tykkäsivät kun oli ylimääräinen käsipari rapsuttamassa. Vuoden päästä sitten uudestaan. 

Ulkona on varhainen syksy. Lämpötila on huidellut reilussa kymmenessä asteessa ja vettä tulee joka päivä. Ei ihan sellainen sää minkä kuvittelisi heinäkuun puoleen väliin. Kumma ilmasto, olisi nyt pitänyt hellettä edes tuonne kuun loppuun asti. Tuossa pari päivää sitten oli niin kylmä, että mielessä käväisi jo askartelusuunnitelma tämän vuoden joulukorteista. 

Sain toissapäivänä blenderini rikki. Kyseessä oli OBH Nordican halpismalli, ostettu aikanaan hetken mielijohteesta Mammuttimarkkinoilta ja käytetty parisenkymmentä kertaa. Nyt sitten jäisiä mansikoita ja banaaninpaloja murskatessa tuli aivan karmea haju ja savu alkoi nousta moottorista. Surkea kapine se oli ollut alusta lähtien, ja olin jo miettinyt siitä luopumista että saataisiin vähäisiin keittiönkaappeihimme lisää tilaa, mutta nyt sen voi hyvällä omallatunnolla viskata menemään. Hetken ajan kyllä pelkäsin että noinkohan se rakkine sytyttää sähköpalon, mutta kerkesin kuitenkin vetää töpselin seinästä. 

Tulevaisuus (ja varsinkin sen epävarmuus ja synkkyys) on pyörinyt viime päivinä kovasti mielessä. Yritän kuitenkin työntää kaiken taka-alalle ja nauttia lomasta. Kunhan syksy tulee, ehdin silloinkin murehtia että mitä minä näiden opintojen jälkeen elämälläni teen kun mihinkään ei ole kuitenkaan pätevä eikä kukaan palkkaa ihmistä jolla on tällainen sairaushistoria ja jonka CV:ssä on kymmenen vuoden aukko. 

Aivot, olkaa hiljaa.

Ällös

Tänään tulee vieraita. Sama ystävä jonka luona vierailin Helsingissä, tulee nyt vastavierailulle meille. Hän on menossa Ilosaarirockiin ja jää vielä senkin jälkeen meidän iloksemme. Minä en ole festari-ihmisiä. Yritin kyllä pari kertaa, mutta väenpaljous ahdistaa aivan suunnattomasti eikä musiikki ole minulle mieleistä. On siellä hyvääkin musiikkia, mutta ei mitään sellaista mitä itselleni hankkisin ja kotonani soittaisin. Miehellä on lippu lauantaille, hän menee ystäväni kanssa rockiin. Saa nähdä millaiset juorut lähtevät kiertämään kun tutut ja tuttujen kaimat näkevät mieheni festareilla tuntemattoman naisen kanssa. 

Avasin eilen illalla Elloksen syksy/talvi -kuvaston joka oli tullut postissa poissaollessani. Tarkoitukseni oli ivallisesti hymähdellä siellä oleville karseille muotivaatteille, mutta hämmästykseni oli suuri ja mahtava kun sieltä ei paljastunutkaan riemunkirjavia, rempsuvia ja kinttanoita kasarihirvityksiä vaan enimmäkseen kipeästi kaipaamiani ihan kivoja ja kunnollisia perusvaatteita. Värivalikoimaankin oli lisätty mukaan myös tummia ja maanläheisiä, leikkaukset ja helmojen pituudet järkeviä. Seassa on toki karseitakin malleja ja pastellien ja kirjavien ystäville on edelleen värit tarjolla, mutta kun aikaisemmin karseita oli 100% ja aika harvaa vaatetta sai tummisssa väreissä (joissakin oli se pakollinen musta seassa), nyt niitä oli ehkä 25% ja useimmista löytyy minulle mieluinen värivaihtoehto. 

Niin monta kertaa olen kiroillut sitä kun naisten vaatteissa on ollut tarjolla enimmäkseen vain kahta lajia paitoja: niitä joiden helma yltää vain nipin napin housunkaulukseen asti ja niitä joissa se retkottaa polvissa. Ja t-paitojen hihat ovat olleet olemattomat (allitrauma) ja värit ovat olleet karseita. Myös leggingsit ja pillifarkut ovat sellaisia mitä en ole suostunut jalkaani vetämään, mutta nyt on minulle sopivia lahkeita. Joudun syksyllä ostamaan laihtumiseni vuoksi aikamoisen nipun uusia vaatteita aina takkeja myöten, joten Elloksen kuvasto tarjosi helpotuksen huokauksen. Hirveitä summia en halua vaatteisiin sijoittaa, koska tarkoituksena on pudottaa vielä 10 kiloa lisää vuoden loppuun mennessä. 

Toki muiden mielestä olen varmaankin muodikas kuin multakokkare, mutta en ole siitä ennenkään piitannut. 

Signora

En muistanut eilen kertoa Signora Deliziasta, jossa kävin pari kertaa Helsingissä ollessani, ja olisi väärin olla mainostamatta kyseistä paikkaa. Aivan mahtava paikka niin visuaalisesti kuin kulinaarisestikin, mainiot omistajat, kahvi oli herkullista ja samoin jäätelö. Ostin paria eri kahvia, yhtä luomuoliiviöljyä ja kaksi levyä suklaata (Cioccolato Puro). Jos asuisin Helsingissä, ryhtyisin vakioasiakkaaksi. 

Olen muutaman päivän pohtinut Helsingissä asumisen etuja. Tähän asti pääkaupunki ei ole kiinnostanut minua asuinpaikkana laisinkaan, mutta myönnän että siellä asumisessa olisi kyllä puolensa: juurikin tuollaiset Signoran tapaiset paikat, isompi myymälävalikoima kaltaisillemme nirsoille kuluttajille, lentokenttä (ei tarvitsisi enää budjetoida jokaista matkaa varten 150 euroa bensaan ja 60 euroa lentoparkkiin). Miinuksena taas mainitsisin korkeat hinnat ja korkeat elinkustannukset noin ylipäänsä sekä kohtuuhintaisten ja helposti saatavilla olevien luomutuotteiden puutteen. Helsingissä luomuruualla on vähän tuotteesta ja paikasta riippuen kaksin- tai kolminkertainen hinta tänne Itä-Suomeen nähden. 

Niin tai näin, ykkössijalla haaveissa on silti muuttaminen Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Tätä kirjoittaessanikin vajoan aina hetkeksi haaveisiin. Kauhean realistisilta ne haaveet eivät tällä hetkellä tunnu, mutta ei kai niiden tarvitsekaan. Ne ovat haaveita, niissä asiat voivat olla miten tahansa. 

Kesäsää alkaa viiletä, lämpötilan on ennustettu keikkuvan seuraavat kymmenen päivää siinä kahdenkymmenen tienoilla. Nyt on heinäkuu, helteet tänne ja heti! Vaikka kuumuus tuntuikin ajoittain piinaavalta, silti minä jollakin kierolla tavalla nautin siitä. Muuten ei kyllä ole mitään valittamista, tämä on ollut paras kesä vuosikausiin: vuosia kestänyt masennus on väistymässä, on ollut erinomainen sää ja paljon mukavaa tekemistä, kivoja seikkailuja, ja kaiken päälle tämän ikuiseksi luulemani läskipanssarin alta on kuoriutumassa ihan mukiinmenevän näköinen naikkonen. Välillä olo on ollut kuin lottovoittajalla konsanaan. 

Syksyllä ajatukset voivat olla jo ihan toiset (sen verran realisti olen), mutta nautitaan nyt tästä ilosta kun sitä kerran on tarjolla. 

Toinen alli on toista suurempi

Tulin eilen takaisin Helsingin ja Tallinnan turneelta. Kyllä olt mukavoo, ikinä ei vain aika (saati raha) riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Helsingissä museot ovat kalliita. Tallinnassa ei niihin oikein ehdi, kun on niin paljon muuta nähtävää. Parasta kuitenkin oli ystävän seura, vanhojen muistelu  ja nykyisyyden ruotiminen sellaisen ihmisen kanssa joka on jaksanut katsella naamaani ja kuunnella jaarituksiani sen parikymmentä vuotta.  

Ostin tänään juhlamekon ystäväni elohäihin, löytyi oikein kiva mustaharmaa yksinkertaisella ja tyylikkäällä leikkauksella. Mekko on hihaton, joten muut juhlavieraat joutuvat katsomaan tutisevia allejani. Vasen alli on vielä kohtuullisen siedettävä, oikea taas paljon suurempi ja roisimpi, vaikka kyseessä on tekevä käsi. Vääryyttä. Mietin jonkinlaista hartiahuivia, mutta valokuvaaminen muuttuisi mahdottomaksi kun huivi putoilisi kaiken aikaa. Siispä allit kehiin ja muhkurat kunniaan. 

Kissat olivat poloisina ja virransäästötilassa koko reissuni ajan, ikävöivät ressukat. Mieskin ikävöi, ja minä ikävöin häntä ja kissoja. Heräsi hienoinen kysymys, että miten minä kestän 4-10 viikon työharjoittelun ulkomailla (kuten olen ensi vuodelle suunnitellut), jos jo viiden päivän erillään olo tekee kaikille osapuolille tiukkaa? Täytyy tosissaan miettiä asiaa. Mainio tilaisuus ja vielä oppilaitoksen kustantamana, mutta silti... vaikeaa. 

Voisiko joku muu joskus päättää puolestani?

Mansikkaflow

Kymmenen kiloa mansikoita ostettu, puolitettu, laitettu rasioihin ja tungettu pakkaseen. Hirmuinen savotta oli yksin tehdä, mies kun oli töissä eikä mansikkalaatikoita voinut seisottaa pitkään lämpimässä. Nyt viideltä olisivat olleet jo muhjuna. Ensi vuonna sitten taas uudestaan. 

Viikonloppu meni hyvän ystävän polttareita viettäessä. En tuntenut oikeastaan ketään muuta kuin itse päivänsankarin, mutta meno oli välitöntä ja iloista, ei tarvinnut ujostella. Mitkään kosteat rellestyspolttarit ne eivät olleet (ja hyvä niin, koska sellaisissa en olisi viihtynytkään), vaan niihin kuului piknik, pieniä tehtäviä, Italialainen ravintola, mökkiyö ja kesäteatterin ensi-iltanäytös. Yksi miespuoleinenkin oli mukana seurueessa, mutta hänellä oli ikää vasta nipin napin neljä kuukautta. 

Huomisaamuna lähden Helsinkiin ja tulen takaisin vasta sunnuntai-iltana, joten päivitän blogia vasta ensi viikolla. Tänään totesin, että tämän vuoden kesälomaan mahtuu - ja on jo mahtunut - vaikka mitä kivaa. Jokainen varmaan muistaa viime vuoden lähes kesättömän kesän: kylmää, sateista, vain muutama selvästi lämmin päivä. Viime vuonna syksyyn siirryttiin tukevasti jo elokuun alkupäivinä, ja minua hirvitti tuleva talvi kun kesän ilot olivat jääneet välistä. Tänä vuonna kesään on mahtunut paljon uimista, herkkuruokia, laiskottelua, mukavia tapahtumia ja paljon mielenkiintoista puuhaa. Ja vielä on yli puolet lomasta jäljellä! 

Huomenna näen pitkästä aikaa rakasta ystävää, jonka kanssa olen herättänyt pahennusta kanssaihmisissä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Minä pyrin käymään hänen luonaan Helsingissä kerran vuodessa ja hän tulee meille aina Ilosaarirockin tienoilla. On valtavan harmillista, että asumme nykyään niin kaukana toisistamme, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Ja onneksi nykyään on netti ja halvat puhelut. 

Ajattelin Helsingin päässä käydä hamstraamassa kahvia, oliiviöljyä ja muita italialaisia herkkuja Signora Deliziasta. Kerron sitten, millainen paikka oli ja mitä sieltä löytyi. Kovat on odotukset kyllä.