En muistanut eilen kertoa Signora Deliziasta, jossa kävin pari kertaa Helsingissä ollessani, ja olisi väärin olla mainostamatta kyseistä paikkaa. Aivan mahtava paikka niin visuaalisesti kuin kulinaarisestikin, mainiot omistajat, kahvi oli herkullista ja samoin jäätelö. Ostin paria eri kahvia, yhtä luomuoliiviöljyä ja kaksi levyä suklaata (Cioccolato Puro). Jos asuisin Helsingissä, ryhtyisin vakioasiakkaaksi.
Olen muutaman päivän pohtinut Helsingissä asumisen etuja. Tähän asti pääkaupunki ei ole kiinnostanut minua asuinpaikkana laisinkaan, mutta myönnän että siellä asumisessa olisi kyllä puolensa: juurikin tuollaiset Signoran tapaiset paikat, isompi myymälävalikoima kaltaisillemme nirsoille kuluttajille, lentokenttä (ei tarvitsisi enää budjetoida jokaista matkaa varten 150 euroa bensaan ja 60 euroa lentoparkkiin). Miinuksena taas mainitsisin korkeat hinnat ja korkeat elinkustannukset noin ylipäänsä sekä kohtuuhintaisten ja helposti saatavilla olevien luomutuotteiden puutteen. Helsingissä luomuruualla on vähän tuotteesta ja paikasta riippuen kaksin- tai kolminkertainen hinta tänne Itä-Suomeen nähden.
Niin tai näin, ykkössijalla haaveissa on silti muuttaminen Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Tätä kirjoittaessanikin vajoan aina hetkeksi haaveisiin. Kauhean realistisilta ne haaveet eivät tällä hetkellä tunnu, mutta ei kai niiden tarvitsekaan. Ne ovat haaveita, niissä asiat voivat olla miten tahansa.
Kesäsää alkaa viiletä, lämpötilan on ennustettu keikkuvan seuraavat kymmenen päivää siinä kahdenkymmenen tienoilla. Nyt on heinäkuu, helteet tänne ja heti! Vaikka kuumuus tuntuikin ajoittain piinaavalta, silti minä jollakin kierolla tavalla nautin siitä. Muuten ei kyllä ole mitään valittamista, tämä on ollut paras kesä vuosikausiin: vuosia kestänyt masennus on väistymässä, on ollut erinomainen sää ja paljon mukavaa tekemistä, kivoja seikkailuja, ja kaiken päälle tämän ikuiseksi luulemani läskipanssarin alta on kuoriutumassa ihan mukiinmenevän näköinen naikkonen. Välillä olo on ollut kuin lottovoittajalla konsanaan.
Syksyllä ajatukset voivat olla jo ihan toiset (sen verran realisti olen), mutta nautitaan nyt tästä ilosta kun sitä kerran on tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti