maanantai 26. toukokuuta 2014

Milloin saa valittaa?

Mielestäni sanonnalla "jos ei äänestä, ei saa myöskään valittaa" on jotenkin äärettömän ärsyttävä  ja nokkava kaiku. Sitten jos on äänestänyt ja valittaa, niin sanotaan (yleensä samojen ihmisten toimesta) että "mitäs äänestitte ne ihmiset sinne, ei saa valittaa, sitä saa mitä tilaa". Entäpä jos äänestää kaikissa vaaleissa, mutta se oma ehdokas ei koskaan mene läpi? Saako sitten valittaa? 

Yksikään äänestämäni ehdokas ei ole koskaan mennyt läpi. Näin kävi tälläkin kerralla. En oikein ole osannut sitä koskaan harmitella, koska ihan oikeasti en tiedä muuttuisiko yhtään mikään kuitenkaan. Vaikka se yksi ihminen pitäisikin vaalilupauksensa - mikä on jo sellainen ihme että sen jälkeen hänet tulisi museoida harvinaisuutena - ei hän välttämättä saisi mitään aikaan valtuustossa/eduskunnassa, koska puolueohjelmat, puoluekuri ja liittoumat. Niin moni joutuu pelkän puoluekurin takia äänestämään tärkeissä asioissa tietyllä tavalla vaikka itse olisi toista mieltä. Vaikka edustajan ajatukset kävisivät pääosin yksiin puolueen kanssa, eivät kaikki voi inhimillisesti mitenkään olla kaikesta täsmälleen samaa mieltä, eivät edes saman puolueen sisällä. 

Välillä tosiaan mietin, kannattaako äänestää. Jos joskus ei löydykään sopivaa ehdokasta, miksi pitäisi äänestää jotakuta joka ei omasta mielestä ole kelvollinen? Ymmärrän hyvin äänestämättä jättäneitä. Mitä järkeä äänestää huonompaa jos hyvää ei löydy? Näkyvä kannanotto sekin on, jos ei äänestä, matala äänestysprosentti on selvä merkki siitä ettei luottamusta nykymenolle löydy. Itse varmaankin kävisin jättämässä tyhjän lapun tai kirkkoveneen, sillä sekin on näkyvä kannanotto jos vaaleissa tulee valtavasti hylättyjä ääniä. Nytkin taisi tulla yli kymmenentuhatta hylättyä ääntä, ja äänestysprosentti oli neljänkymmenen hujakoilla. Aivan taatusti äänestysprosentti olisi valtavan paljon suurempi, jos ihmiset uskoisivat voivansa vaikuttaa asioihin äänestämällä. Jos lupauksista huolimatta kaikki muuttuu vain kurjemmaksi, onko se ihme jos ketään ei kiinnosta? 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun yksi suosikkiblogini, Viljavapaa keittiö, on muuttanut statuksensa yksityiseksi blogiksi jota pääsee lukemaan vain kutsuttuna. Siellä oli mainioita reseptejä, ja olin laittanut kirjanmerkkeihin talteen yksittäisiä postauksia joissa oli reseptejä joita olen käyttänyt. Nyt ne ovat sitten mennyttä, edes Googlen välimuistista hakemalla en niitä enää takaisin saa. Pitäisi näköjään aina kirjoittaa paperille jos löytyy joku hyvä resepti. Blogger herjaa että "jos haluat lukea blogia, pyydä kutsu kirjoittajalta". Missään ei kuitenkaan näy mitään yhteystietoja, joten milläs pyydät. Kyllä ottaa kupoliin, sinne meni parhaimpia leivontareseptejä mitä olen löytänyt. Tämä on aika long shot, mutta jos joku lukijoistani kuuluu kutsuttuihin lukijoihin, voisiko joko pyytää blogistilta että minäkin pääsisin sitä lukemaan tai vaihtoehtoisesti jakaa ainakin mantelisten laskiaispullien reseptin. 

Kiitos nam. 

2 kommenttia:

Kattiperkele kirjoitti...

Nyt täytyy tunnustaa etten ole ikinä äänestänyt. En äänestänyt edes presidenttiä.
Koska a) en ymmärrä mistään mitään b)presidentinvaalien ehdokkaat oli kaikki perseestä c) olisi pitänyt lähteä ulos d) se EI vaikuta mihinkään.

Joten turhaan raahautuisin ulos, ensin stressaten hirveästi kaikkea. Se ei vaikuta mihinkään. Ei yhtikäs mihinkään.

Miu kirjoitti...

Tiedätkö mikä on pelottavaa? Se, että ne päättäjätkään eivät ymmärrä mistään mitään. Yhdistyssektorilla törmäsin usein päättäjiin ja muihin kovien kyynärpäiden miehiin jotka runnovat hyväveli-meiningillä asioita läpi. Varsinkin sosiaali- ja terveyssektorin yhdistyksissä pyörii tosi isot rahat, ja paikalliset maakuntaliiton ja yrittäjäyhdistyksen pamput mielellään hakeutuvat näiden yhdistysten hallituksiin äänestämällä niissä toinen toisiaan. Näin yksi heistä aina petaa jonkin rahakkaan projektin toiselle, ja toinen sitten tekee vastapalveluksen jossakin muualla. Ja kaupunginvaltuusto hyväksyy sen (koska siellä istuu lisää näitä toistensa selkiä rapsuttavia tyyppejä) että kaupunki rahoittaa myös näitä "jaloja" hankkeita. Ja rahat menevät näiden kierojen liikemiesten taskuun eikä niiden hyväksi joita varten se yhdistys on joskus alun perin perustettu. Se on todella ruma maailma. Kahden vuoden aikana näin niin paljon iljettävää kepulointia etten olisi koskaan uskonut mahdolliseksi. Valtavat määrät veronmaksajien rahoja valuu näiden ahneiden pirulaisten taskuihin.

Fb-kavereissani on pari kansanedustajaa jotka tunnen vain löyhästi. Ihan samanlaisia nuo ovat kuin kaikki muutkin, tietävät asioista ihan yhtä paljon (eli vähän). Ja samanlaista se on kaikkialla maailmassa, kaikkea pyöritetään täysin tavallisten tyyppien toimesta jotka eivät oikeastaan tiedä mitään, kuuntelevat satunnaisesti virkamiehiä ja yrittävät muodostaa mielipiteensä täysin sattumanvaraisten tiedonsirujen ja henkilökohtaisten oikkujensa pohjalta. Ihme ettei koko maapallo ole jo savuavina raunioina.

Olen nyt 13 vuotta saanut äänestää, eikä se ole koskaan tuntunut mielekkäältä. Eikä se vaikuta mihinkään. Todelliset päätökset tehdään ihan muualla, palvelus palveluksesta -tyyliin. Äänestäminen ei vaikuta mihinkään. Taidan itsekin lopettaa näihin vaaleihin.