Ihanan leppoisia kesäpäiviä. Miehellekin tuli mukavasti pitkä viikonloppu kun työpaikalla oli perjantaiaamuna muuntajapalo joka katkaisi sähköt koko puljusta heti aamukahdeksalta. Heti maanantaina kylmenee reilusti alle kymmeneen asteeseen, joten ollaan kovasti yritetty käyttää hyödyksi tämä lämmin aika: jääkahvia parvekkeella, ulkoilua, auringossa ötväilyä. Olen alkanut ruskettua, mikä on pieni ihme, sillä normaalisti kesäni alkaa kivuliaalla palamisella.
Tämä HS:n juttu lämmitti sydäntä. Moni kommentoija on takertunut tuohon miljonääri-sanaan ja siihen että mitä järkeä säästää jos ei käytä rahaa koskaan mihinkään, vaikka haastateltava kehottaa nimenomaan sijoittamaan kokemuksiin eikä tavaraan, eikä vain huvikseen keräämään lisää rahaa tilin täytteeksi. Ajatusmalli on sellainen mitä itsekin vaalin: turhan tavaran haaliminen ei tuo onnea (ainoastaan hetkellisen endorfiinipiikin), muistot taas jäävät pitkäksi aikaa elämään ja ajan kanssa ne saavat aivan erityisen kultareunuksen. Aina uutta ostaessaan kannattaa kysyä itseltään että tarvitsenko tätä todella?
Jos suinkin kykenee, kannattaa laittaa joka kuukausi jotakin sijoitusrahastoon. Vaikka edes se kymppi, jos ei muuta löydy. Kunhan pysyy kaukana pankkien ja vakuutusyhtiöiden rahastoista joissa on sikamaisen korkeat hoitokustannukset ja käyttää sen sijaan yksityistä sijoituspalveluyhtiötä ja laittaa rahansa matalan kustannusten indeksirahastoon. Vuosituotto on historiallisesti katsottuna roimasti parempi (5-10 % rahastosta ja vaihteluista riippuen) kuin pankkitilillä makuuttaessa, varsinkin kun nykyisin pankkitileillä on käytännössä nollakorot ja inflaatio petraa kuin sika juoksuaan. Tätä tapaa olemme itse suosineet pitkän aikavälin säästämiseen. Köyhäkin voi siis säästää ja sijoittaa, ellei ole ihan täysin puilla paljailla. Kelakaan ei kitise jos sijoituksia on alle kymppitonnin, kunhan heille toimittaa salkkuraportin. Onpahan jostain mistä nyhjäistä jos jotakin odottamatonta sattuu. Raha ei tuo onnea, mutta pieni pesämuna tuo vakautta ja turvallisuutta. Ja jos työttömyys joskus pitkittyy, niin vähän helpotustakin.
Kummasta höpöttelisit puolisosi ja ystäviesi vanhana mieluummin: ihanista yhteisistä hetkistä ja hauskoista seikkailuista vai siitä, mitä tavaroita minäkin vuonna ostitte? Katuisitko kuolinvuoteellasi sitä, ettet koskaan ostanut sitä 42-tuumaista televisiota vai sitä ettet koskaan käynyt Pariisissa silloin kun sinulla olisi ollut mahdollisuus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti