Ostin matkaa varten pienen, postikortin kokoisen matkajoulukalenterin, kohdetta silmällä pitäen Myyrä-aiheisen. Tänään tomerruin myös askartelemaan paskartelemaan joulutervehdyksiä tämän vuoden joulukorttien ohelle. Niiden joulukorttien, joiden muotoa en ole edes vielä päättänyt.
Meillä on miehen kanssa nyt aika tarkalleen viisi yhteistä vuotta takana. Niistä reilut kolme ja puoli olemme olleet naimisissa. Yhtään liioittelematta ja kaunistelematta voin sanoa, että nämä vuodet ovat olleet elämäni parasta aikaa. Mies on sellainen joka saa minut uskomaan, että jokaiselle on olemassa vain se yksi ja ainoa. Ainakin minulle on olemassa vain yksi ja ainoa, ja se on tuo mies. Ja minä ihan oikeasti yritän olla kuulostamatta imelältä. Se vain on niin. Vaikka muuten elämä on ollut aikamoista sontaa, miehen kanssa kaikki palaset ovat loksahdelleet paikalleen sujuvasti.
Aloimme seurustella lokakuussa 2009, mies muutti luokseni saman vuoden joulukuussa ja menimme kihloihin vain kolmen kuukauden seurustelun jälkeen, tammikuussa 2010. Se tuntui meistä täysin luonnolliselta siirrolta, koska silloin tuntui siltä kuin olisimme olleet yhdessä jo vuosia. Ihan kuin toisen olisi tuntenut aina. Kumpikin meistä oli seurustellut aikaisemmin, eikä kenenkään toisen kanssa ollut tuntunut murto-osaksikaan samalta. Jälkeen päin olen kuullut että kihlautumistamme pidettiin monin paikoin aika hätäisenä ja harkitsemattomana, mutta meistä tuntui oikealta. Tiesimme, että se on nyt tässä ja se on sitä itseään. Tasan 13 kuukautta kihlautumisesta menimme naimisiin. Olemme edelleen se ällöttävä pari joka kulkee kaupungilla käsi kädessä ja taputtelee toisiaan sinne tänne.
Tässä pari päivää sitten mies liikuttui kuunnellessaan Pavarotin suurella tunteella laulamaa Carusoa. Tulin taas tuumineeksi, että en minä toista edes puoliksi noin hienoa tyyppiä löytäisi mistään. Eikä se ole vain siitä kiinni mitä toinen tekee tai on tekemättä. Kukaan muu ei ymmärrä minua, outoja ajatuksiani ja pieniä (isoja) kummallisuuksiani yhtä hyvin kuin mies, minkä lisäksi hän myös arvostaa minua ja niitä omituisimpiakin asioita ja aivoituksia joita onnistun tavan takaa suoltamaan. Sama toimii tietysti myös toisin päin. Hän on hienoin tuntemistani miehistä. Kukaan tunne minua yhtä hyvin kuin hän, eikä kukaan tunne häntä yhtä hyvin kuin minä.
Tuntuu mahdottomalta kuvailla sanoilla sitä kaikkea, mitä todelliseen rakkauteen kuuluu. Sen vain tietää ja tuntee. Ensimmäiset viisi vuotta on nyt takana. Oli tulevia vuosia jäljellä kuinka vähän tai paljon tahansa, toivon että saamme lähteä täältä kutakuinkin yhtä aikaa. Tuo mies on minun aarteeni, minun sydämeni, ja elämä ilman häntä olisi minulle sama kuin jos aurinko sammuisi ja tulisi ikuinen yö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti