Siinä se nyt on, ikioma Dick Butt -heijastin. On se vaan hieno. Toivottavasti ei ihan heti häviä, tänä talvena noita heijastimia on ropissut tien poskeen taas ihan mukava määrä.
Tavoistani poiketen olen tehnyt muitakin hankintoja. Sen verran olen onnistunut kutistumaan (paitsi allit jäivät) että uusien vaatteiden tarve on tullut kuvioihin. Nyt on sopivasti sekä Sokoksen 3+1 -päivät, Anttilan Varastontyhjennyspäivät ja paikallisessa ostoskeskuksessa vielä omat alennuspäivät johon kaikki keskuksen kaupat osallistuvat tarjouksin. Sokokselta löysin Nanson keltaisen Paulakukka-paidan lyhythihaisena ja Anttilasta ruskean Luhta-hupparin, jonka arvoisat lukijat näkevät tämän kappaleen alla. Tuntuu hurjalta että pystyn ostamaan jo vaatteita joissa ei enää ole X-kirjainta kokomerkinnässä (joissakin on riippuen valmistajasta, mutta ei enää läheskään kaikissa). Vaateostosten lisäksi talouteen on myös hankittu Cities: Skylines ja Dreamfall Chapters -pelit ja teepannu teenjuojien valtakunnasta.
Hyviäkin uutisia on: mies saa ennakkotiedoista poiketen kaksi viikkoa kesälomaa. Ajankohta selviää huhtikuussa, ja mies saa sen pätkän mikä vakityöntekijöiltä jää. Ei ihan huono juttu sekään, koska suosituimpina lomaviikkoina matkustaminen on hemmetin kallista, sesongin laitamilla on halvempaa. Toivottavasti ei vain käy niin että ooppera johon olemme menossa osuu juuri niiden viikkojen väliin (olisi kyllä justiin meikäläisten tuuria se).
On kyllä hurjaa, että meillä on nyt rahaa enemmän kuin koskaan ennen. En silti ole yhtään sen onnellisempi, päin vastoin. Ennen kuvittelin, että taloudellinen vakaus saisi edes joitakin ahdistuskanavia käännettyä pienemmälle, mutta eihän siinä niin ole käynyt. Viime aikoina olen tuntenut entistä enemmän syyllisyyttä siitä etten kykene osallistumaan talouden pyörittämiseen. Eipä tässä ole enää muuta tekemistä kuin tappaa aikaa ja odottaa että aika tappaa minut. Kymmenen vuotta sairauden vuoksi pois pelistä ollut, yliopiston keskeyttänyt ja sen jälkeen yhden amiksen haistapaskatutkinnon suorittanut kun ei ehkä ole se halutuin työntekijä mihinkään puljuun. Yrittäjäksikään kun ei kannata näillä taidoilla ja hermoilla ryhtyä, kun satunnainen keikkakin saa niin kovan ahdistuksen päälle että tekisi mieli vain käpertyä nurkkaan ulisemaan viskipullon kanssa.
Mitä helvettiä sitä tässä kohtaa voi enää elämällään tehdä kun pallo on jo karannut selän taakse? Syljeskellä kattoon, säästellä vähiä rahoja elämän kohokohtia eli matkoja varten, väsyä, vanheta ja sitten kuolinvuoteella miettiä että mitä hittoa oikeastaan tapahtui. Lupaavat tulevaisuudennäkymät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti