Taas sitä saa miettiä että mistä ihmeestä sitä oikein bloggaisi. Hääpäivänä syötiin ja juotiin kaikkea hyvää sekä ravintolassa että kotosalla, mutta siinäpä ne suurimmat tapahtumat ovatkin. Se ensimmäinen koko-keikkakin on vaiettu kuoliaaksi, joten ei sitäkään taida tulla (ei sillä, en usko että olisin siihen juuri nyt pystynytkään). Makailen päivät pitkät ja annan ajatusteni lennellä siellä täällä. Ulkopuolinen maailma ei enää kiinnosta minua.
Juolahti mieleen sekin, että kohtahan on vaalit. Täytyy sanoa että nekään eivät voisi vähempää kiinnostaa, koska jokainen eduskuntaan pyrkivä on sekä tyhmä että paha. Tyhmä siksi, että kuvittelee voivansa päättää muiden puolesta. Paha siksi, että haluaa tehdä niin. Kaikki puolueet ovat sontaa. Lupaukset eivät pidä, mikään ei oikeastaan muutu, koska todelliset päätökset valmistellaan ja tehdään jossain ihan muualla. Virkamiesvaaleissa voisin äänestääkin, eduskuntavaaleissa en enää. Karuselli pyörii ympäri eikä mikään muutu, paitsi ehkä huonompaan. Tulee vain paha mieli sitä katsellessa, joten parempi kääntää katse pois ja syljeskellä kattoon kun mihinkään ei kuitenkaan voi vaikuttaa.
Kunhan tässä saan aikaiseksi, otan yhteyttä paikalliseen kriisikeskukseen ja yritän saada sekä keskusteluapua että mahdollisuuden johonkin lyhytterapiaohjelmaan. Ongelma taitaa olla ennemminkin siinä, että minä en edes halua tästä olotilasta pois. Viihdyn omassa pienessä sisäisessä maailmassani niin hyvin että haluaisin vain vetää luukut kiinni ja jäädä sinne. En halua tulla vedetyksi takaisin ikävään todellisuuteen. Pääni sisällä on kaikki. Täällä ei ole mitään. Voi olla, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen sairaudentunnoton, mene ja tiedä. En halua tietää.
Olenko sittenkin terveempi kuin muut? Vai sairaampi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti