Valopalloja ja liköörikonvehteja

Pallovalot. Valopallot. Facessa ja instassa jaoin laiskuuttani kuvan missä valot näyttävät keltaisemmilta kuin ne oikeasti ovat, tähän säädin värit kohdalleen. Näitä pallovaloja tuntuu olevan nyt vähän joka töllissä, enkä ihmettele. Kivat ovat, tunnelmalliset. 

Mies on vieläkin liekeissä siitä, että sai vakituisen työpaikan. Tänään toi ensimmäistä kertaa kotiin työnantajalta saamansa läppärin, jonka avulla voi välillä pitää etäpäiviä. Ihasteli sitä konkreettisena osoituksena vakituisesta työpaikasta (määräaikaisena ei saanut omaa läppäriä eikä saanut tehdä etätöitä). Tänään posti toi minullekin jotain. Mies hövelisti tilasi minulle viime viikonloppuna El Naturalistan saappaat, ja tänään pääsin sitten niitä sovittelemaan. Käyttöön saan ne vasta sitten kun saan ostettua farkut joiden lahkeet sopivat saappaanvarren sisälle, nuo suorat farkut jos survoo lahkeen sisään, niin lopputulos on jotakin pellepöksyjen ja natsien pussihousujen väliltä. Pitää sitä ennen ottaa kuva vaikka mekon kanssa tai jotakin. Ja laittaa sitten seuraavaan postaukseen. Jos muistan. 

Lidlissä oli tänään Italia-teema. Amaretti-keksejä hamstrasin neljä pakettia (niissä ei ole viljaa ja en jaksa alkaa vääntämään niitä nyt itse). Joulusuklaitakin oli tullut Litukkaan. Ostin jo joulua varten muutaman pussin sellaisia pieniä suklaatynnyreitä joiden sisällä on oikeaa munalikööriä. Löytyy myös sellaisia joissa on brandya, seuraavalla kerralla ostan heitäkin talteen. Kerrankin löytyi liköörikonvehteja joista pidän. Pieniä tummasta suklaasta tehtyjä tynnyreitä joiden sisällä on ehtaa tavaraa. Suosittelen hävyttömästi tässä muillekin. 

Työkkäristä soitettiin ja käskettiin johonkin kevytyrittäjyysinfoon. Nauroin kylmänkosteaa naurua. Menen tietysti, koska on pakko, mutta mitään kevytyrittäjää minusta ei tule. Ei näillä hermoilla eikä näin suppealla asiakaskunnalla. Muuten ehkä kokeilisin, mutta TE-toimistoista minulla on sellainen kokemus että siellä ei vasen käsi tiedä mitä oikea käsi tekee, ja kun yksi virkailija sanoo että voit käyttää laskutusosuuskuntaa menettämättä työttömyysturvaasi, toinen virkailija sanoo myöhemmin että et olisi saanut tehdä näin ja nyt perustat toiminimen ja rupeat pakolla yrittäjäksi ja kuolet sitten pois meitä häiritsemästä. Vaikka jonkin asian saisi sieltä paperilla, siihen ei valitettavasti voi luottaa. Aina on joku joka sanoo että tämä ei päde eikä sinulle olisi tällaista pitänyt kertoa, lätkäisempä sinulle tästä karenssia/pakkoyrittäjyyttä/paiseruton/Daavidin tähden hihaan. 

Onneksi se on vasta marraskuussa. Istun siellä puolitoista tuntia naama peruslukemilla ja sanon sitten kiitos hei. 

PS. Tämä oli näköjään postaus numero 200. Ihan näin hyödyttömänä infona vain. 

Eivät ne lopu

Eilen sain valaistushetken bussissa. Olin matkalla ystäväni luokse kyläilemään, kun tajusin että rahat eivät lopu. Kuulostaa ehkä lakoniselta ja vähän oudolta, mutta minulle se oli pieni iso hetki. 

Koko aikuiselämäni olen aina ollut siinä pelossa että rahat loppuvat. Tuet ovat olleet pienet, joskus maksamisessa ja päätöksissä on ollut viivästyksiä ja rahat ovat monesti uhanneet loppua ja joskus ovat loppuneetkin. Vuosi sitten mies sai vuoden mittaisen työsopimuksen (sen, joka jatkui nyt vakituisena), ja taloudellinen tilanteemme parani aika kivasti. Silti sitä on ollut koko ajan pelko persiissä että mitä jos tässä kuussa loppuvat rahat, mitä sitten tehdään, entä jos ne loppuvat, kauheaa kauheaa, apua. 

Alkukuusta kun ostin parin sadan euron takin, olin kauhuissani moisesta ostoksesta, koska mitä jos rahat loppuvat. Sitten ostin farkut ja muutakin kampetta, ja kauhistelin että mitä jos rahat loppuvat. Vielä viime viikonloppuna kun Ikeareissulla meni miltei tuplat siitä mitä oltiin suunniteltu, olin ihan paiseessa että nyt loppuivat rahat. Mutta eivät ne lopu. Bussissa istuessani tajusin, että eivät ne vaan lopu. Kerrankin on tarpeeksi. Nyt syksyllä on pitänyt tehdä isompia hankintoja (kuten esim. se takki, kun edellinen jäi laihtumisen myötä isoksi) ja rahat ovat olleet vähän tiukemmalla, mutta eivät ne ole loppuneet. Kituutteluvuodet ovat jättäneet selkärankaan "mitä jos rahat loppuvat" -kestopaniikin, ja vasta nyt jokin ratas naksahti paikalleen ja ymmärsin lakata pelkäämästä. 

En silti aio ruveta tuhlailemaan rahaa ja viskelemään sitä sinne tänne. Vaikka ne eivät lopu, ei se silti mikään ehtymätön luonnonvara ole (aika äkkiä loppuisivat, jos alkaisi ostella kaikkea mitä mielii). Edelleenkin tiedostan, että nykyisen elintason eteen joutuu tekemään töitä, eikä mitään saa ilmaiseksi. Silti ihan hyvä että saa jollakin tasolla ottaa vihdoin rennosti, koska noin muuten hajottaa taas jonkin verran päästä. Syksy ja kaikki muu paska. 

Huomenna ostan silti senkin päälle pallovalot, koska olen haaveillut niistä koko syksyn. Eivätkä rahat silti lopu. 

On se hurjaa.

On. Ja ei.

Olen tapojeni mukaisesti skarpannut kirjoittamisessa (eli en), mutta tällä kertaa on poikkeuksellisesti hyviä uutisia kerrottavaksi. 

Mies sai, lopultakin, vakituisen työpaikan. Ei paha rasti näin yt-sesonkina ja massairtisanomisten aikakautena, varsinkin kun ottaa huomioon että kyseinen firma on enemmän tai vähemmän nepotismin kehto eikä miehellä ole mitään suhteita. Vaadittiin siihen aika monta vuotta erilaisia pätkätöitä samalle puljulle, mutta kerrankin kannatti. Oikeus ja kohtuus. Ihan täysin ei helpotuksesta tietenkään voi huokaista koska yt-neuvotteluita on joka vuosi ja viimeisimpänä laivaan nousseet tapaavat lentää laidan yli ensin kun karahdetaan kivelle, mutta toivotaan parasta. Ja pelätään pahinta. 

Itse sain aika kivan keikan. Rahaa ei välttämättä siitä tule koskaan, mutta homma on sitä mitä olen jo peruskouluiässä halunnut tehdä. Koulukaverin kautta sain yhteyden paikalliseen runoilijaan, joka etsi runokirjalleen kuvittajaa. Tapasin tämän runoilijan, hän tykkäsi näytekuvistani, ja nyt sitten tässä yritän herätellä inspiraatiotani koska hän toivoi että kuvittaisin hänen kirjansa. Tietysti, jos kirjaa ei koskaan julkaista, ei siitä tule rahaakaan. Minulle on oikeastaan ihan sama että julkaistaanko sitä koskaan vai ei, on vain niin mukava saada jotain järkevää ja samalla luovaa tekemistä, ja päästä toteuttamaan vähän lapsuusajan unelmia. Toivon että oma koomassa oleva inspiraationi heräisi vähän siinä samalla. Nyt on taas rahakeikkojakin, mutta niissä ei valitettavasti pääse luovuus paljon kukkimaan. Liukuhihnatyötä se on monesti graafikonkin työ. 

Varsinkin nyt kun miehellä on vakityö, on pakko keksiä jotain järkevää tekemistä. Päivät menevät liiaksi Netflixiä ja HBO Nordicia vahdatessa. Pelaaminenkin on jäänyt kun nakotan vanhoja sarjoja suoratoistopalveluista. Samalla tulee liikaa vatvottua asioita. Pienetkin jutut paisuvat helposti vuoren korkuisiksi. 

Ja kun kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kun ei ole. Ja samalla on. Ja silti ei. Vaikka asiat olisivat miten, onko koskaan hyvä? 

Saksalainen joulukalenteri

Tänä vuonna meille on tullut viikoittaiseksi rituaaliksi käydä Lidlissä. Kesän aikana minulle on tullut henkilökohtaiseksi rituaaliksi käydä keskiviikkoisin katsomassa Lidlin uusi tarjouskuvasto netissä (meille ei tule paperimainoksia). Nykyisin Lidlin tarjouskuvaston katsomisesta on tullut keskiviikon kohokohta, niin säälittävältä kuin se kuulostaakin. Se on kuin saksalainen joulukalenteri, tosin "luukun" saa avata kerran viikossa ja 52 kertaa vuodessa. 

Lidlin teemapäivät saavat aina lämpimät valot hehkumaan pienen kuplani sisällä. Välillä on Deluxe-tuotteita, välillä Ranskateemaa ja välillä Italiateemaa ja milloin mitäkin. Joskus on jotakin tylsää, mutta seuraavalla viikolla odotukset ovat sitten sitäkin korkeammalla. Lidl on ihan kiva piristys kotimaiseen, muuten valtaosin kahtiajakautuneeseen päivittäistavarakauppaan. Kaipaisin Suomeen vielä Tescoa ja Carrefouria. 

Muistan vielä kun Suomen ensimmäinen Lidl avattiin Pirkkalaan. Asuin tuolloin Tampereella, ja silloisen kämppikseni kanssa menimme paikallisbussilla katsomaan jo sen avajaispäivänä tuota ihmettä. Silloin ei ollut vielä ostoskoreja eikä näitä pohjoismaisia kassalinjastoja, vaan ostokset kerättiin tavaroiden purkamisesta jääneihin pahvilaatikoihin tai omiin kasseihin ja koreihin, mikäli niitä sattui pitämään mukana. Nopeasti sitä oppi ottamaan oman kassin mukaan. Nykyinen kori- ja kassasysteemi on silti mukavampi. Silti, vasta viimeisen vuoden aikana Lidlissä käymisestä on tullut vakituinen tapa. Sitä ennen se oli satunnaista. 

Joulukalentereista puheen ollen, en millään malta odottaa että ne tulevat kauppoihin. Joulukalenterin valitseminen on aina suorastaan pyhä tapahtuma, ja auta armias jos kauppojen valikoimista ei löydy sellaista wanhanaikaisella kuvalla varustettua joka kutkuttelisi nostalgista jouluhermoani. Ikean joulukuvastoakin odotan jo malttamattomana. Niin malttamattomana, että kaivauduin Ikea-konsernin kuvapankkiin saadakseni nähdä kuvat tämän vuoden joulutavaroista ennen kuvaston ilmestymistä. 

Joululahja-askarteluja varten olen hankkinut tavaraa jo pari kolme viikkoa sitten, käyn säännöllisesti fiilistelemässä joulujuttuja Harrodsin ja Fortnum&Masonin sivustoilla joilla joulujutut on jo julkaistu (ei sillä että minulla olisi niistä varaa mitään tilailla). Paska kylmä kesä unohtuu sitä mukaa kun joulu lähestyy. Vielä toistaiseksi olen saanut pidettyä itseni kurissa enkä ole kuunnellut joululauluja edes koemielessä. 

Noin muuten kuulumiseni ovat lähinnä sitä, että mitä olen katsonut suoratoistopalveluista. Netflixin lisäksi hankimme HBO Nordicin, ja olen vajonnut teininostalgiaan katsomalla Kylmää Rinkiä (Oz). Parhaimpina päivinä olen katsonut puolikkaan kauden putkeen. Yritin katsoa Fear the walking deadia, mutta petyin. Kökköä näyttelemistä, stereotyyppisiä hahmoja (typeriä skitsoavia naisia, ämpyileviä teinejä, liian pyhimyssankarillisia miehiä). En tykännyt.