tiistai 17. marraskuuta 2015

Skodillac

Auto sanoi sopimuksen lopullisesti irti. Meidän vanha Volkkari. Harmi, olisimme halunneet pitää sen vielä maisemissa. Tammikuussa se olisi täyttänyt 20 vuotta, synttäreitäkin sille jo suunniteltiin. Olisin leiponut kakun ja ottanut synttärisankarista kuvankin. Kolme viikkoa sitten se sai upouudet talvirenkaatkin. 

Ei auttanut kuin katsella uutta (eli käytettyä "uutta") autoa ensin netistä ja sitten marssia hattu kourassa autokauppaan kun mieleinen oli löytynyt. Käytiin koeajamassa ja tehtiin kaupat, vaikka pankki ei ollut vielä myöntänyt lainaa. Nyt meillä on sitten Skoda Octavia Combi Elegance vuodelta 2009. Meillä siitä tuli heti Skodillac, koska Volskin jälkeen se tuntuu suorastaan ylelliseltä. Ajomukavuus on ihan toista luokkaa, tosin onhan tuolla ikääkin 13 vuotta vähemmän. Ja kyllä se pankkikin sitten lainan antoi. 

Volski ei ihan täysin joutunut vuorten taa, vaan miehen veli osti sen rassattavaksi harrastusmielessä. Kyllähän siitä vielä ajokelpoisen saa kunhan malttaa etsiskellä romuttamoilta sopivia osia ajan kanssa. Meillä siihen ei aikaa ole, miehen on päästävä töihin joka päivä. 

Huomenna on aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Jännittää jo etukäteen sinne meno, vaikka aikaisemmin kävin sellaisen luona monta vuotta. Nyt on kyseessä eri paikka ja eri ihminen, enkä tiedä ihan varmaksi mitä siellä edes sanoisin. Mikä edes olisi kaikkein tärkeintä saada sanotuksi? En tiedä itsekään. Ei mahda tunti riittää. En edes tiedä onko se tunnin aika, kaiketi?

Täällä on jo ihan talvi. Lunta on lähes kymmenen senttiä, ja lisää tulee koko ajan. Voisiko olla ensimmäinen kerta moneen vuoteen että ensimmäisenä adventtina on jo ihan oikea talvi? Kelpaisi luukuttaa täällä hoosiannaa ja poltella tippa linssissä adventtikynttilöitä. 

2 kommenttia:

Kattiperkele kirjoitti...

No sillä on ainakin makeampi nimi kuin kaverin Volvolla. Se on Voitto. Koska se oli oikea lottovoitto entisen auton, "Martin", jälkeen. :D
Ja kyllä, mulla on tosi hyvä mielikuvitus autojen nimeämisessä :D

Miu kirjoitti...

Pahoittelut myöhästyneestä vastauksesta (syy selviää seuraavasta postauksesta).

Tämä taitaa olla meidän eka auto jolla on nimi. Edelliselle yritettiin väen vängällä sellaista keksiä, mutta ei viidessä vuodessa siinä onnistuttu. Se oli vain volkkari :D