Vuosien tauon jälkeen

En ole piirtänyt oikeastaan mitään lukion jälkeen. 2005 maalasin yhden taulun ja 2008 muistaakseni toisen, muuten en ole taidetarvikkeisiin koskenut. Tänään sitten otin kynän käteeni ja piirsin itseni. Olen jonkin aikaa suunnitellut sarjakuvaa jossa seikkailen itse lihaksi tulleen, kyynisen ja vähän välinpitämättömän suojelusenkelini kanssa. Jalat jäivät vähän lyhyiksi, mutta olen aina ollut persjalkainen, eikä sarjakuvassa kaiken tarvitse olla muutenkaan mittasuhteessa. Pitänee vähän harjoitella ja yksinkertaistaa tyyliä. 

Mutta siinä se nyt kuitenkin on, sarjakuva-Miu. Itse sarjakuvia ei ole varmaan ihan hetkeen luvassa, pitää ensin saada taas oikea tuntuma käteen kun en ole vuosiin piirtänyt, ihan vain että hahmot säilyttävät muotonsa eikä jälki ole kömpelöä. Voihan olla etten koskaan saa sarjista alulle, mutta piirtää aion tästä lähin säännöllisesti. Jos vielä saisin sen saman draivin kuin lukiossa. 

Onni on uusi kameralaukku

Ostaa rätkäytin tänään Manfrotto National Geographic Africa -sarjan kameralaukun. Se on riittävän kompakti matkalle ja muuten mukana pidettäväksi, ja kaiken päälle se on sen verran kivan näköinen että sen kehtaa ottaa mukaan ravintolaan tai konserttiin. Siinä kulkee kivasti runko ja 24-70 mm. objektiivi, lisäksi lompakko, kännykkä ja muuta tarpeellista pikkusälää. Aikaisemmin olen roudannut kamojani Lowepro Slingshot -repussa, jonka yksiolkaimisuus on tietyllä tavalla kätevä, mutta reissussa sen kanssa meinaa tulla hulluksi. Useampaa objektiivia ei kuitenkaan tule matkalla käytettyä, tilanteet tulevat ja menevät aika yllättäen, ja matkalla on tarkoitus kuitenkin ensisijaisesti nauttia olostaan ja tallentaa kivat jutut nopeasti ja helposti eikä säheltää linssien kanssa. 

Ei hyvä helvetti mikä päivä: kuuma, kostea ja kivistävä. Lämpötilakin nousi iltapäivällä yli kolmenkymmenen. Fiksuakin fiksumpana ihmisenä pesin vielä koneellisen pyykkiä ja sulatin arkkupakastimen tajuamatta lainkaan miten paljon kuivuva pyykki ja märkä pakastin lisäävät asunnon ilmankosteutta. Nyt täällä on kuin tropiikissa, enkä edes uskalla ajatella miten tukala yö on luvassa. Huomenna olen vielä fiksumpi ja sulatan toisen pakastimen ja sen lisäksi heilun vielä imurin varressa, maksimaalinen hellekärsimys. 

Meillä on muuten niin rauhallinen ja kiva mummovoittoinen taloyhtiö, mutta naapurirapussa asuu jonkin sortin sekakäyttäjä ja pikkurikollinen, joka pitää autoaan luvattomalla paikalla hankaloittamassa muiden asukkaiden pysäköintiä. Alkuviikolla hän ruuvasi omasta autostaan rekisterikilvet pois. Tänään hän oli laittanut kilvet takaisin, ja niiden pintaan oli selvästi kuivattamalla kuivatettu paksu kerros mutaa niin ettei tunnuksesta saa enää selvää. Villi veikkaukseni on, että naapurilla taitaa olla jokin keikka suunnitteilla eikä hän halua että jäädä kiinni rekisterinumeron perusteella. Toivottavasti kuitenkin jää.

PS. Posti toi Brotherhoodin ja hassujen italialaisten setien kokkiohjelman. Jee!

Helle, hell no.

Otin eilen valokuvan kirjosieposta (kaiketi - jos joku tunnistaa linnun muuksi niin oikaiskoon) joka on tehnyt pesän koivuun ripustettun kuivuneeseen hauen päähän. Johan oli tirppa paikan keksinyt. 

Ensi keskiviikkona olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin kyläilemään mitä parhaimman ystävän luona, ja tuumasimme tänään että Tallinnaankin taitaa tie käydä päiväristeilyn merkeissä. Tällä kerralla olen fiksumpi enkä osta kuutta viinipulloa Rimin Wine Storesta ja taiteile niiden kanssa viiden tunnin junamatkaa, niin kuin viime vuonna. Tai sitten ostan kumminkin, en ole kauhean tunnettu siitä että tekisin aina järkeviä päätöksiä. Kesämekon jos löydän edullisesti toisen ystävän elohäihin, niin siinä voisi olla huomattavasti fiksumpi ostos, eikä painaisikaan niin paljon. 

Ulkona on turkasen kuuma. Kaihtimet on pakko pitää kiinni ettei lämpöä vaan tule sisälle yhtään enempää kuin on pakko. Istuskelin parvekkeella lukemassa ja taisin polttaa itseni jo kymmenennen kerran tänä kesänä. 

Tässä samalla olen yrittänyt varata junalippuja VR:n nettisivujen kautta, tuloksetta. Kun sivut eivät toimi niin eivät toimi. Kunhan mies tulee töistä niin täytyy hurauttaa rautatieasemalle ja ostaa liput sieltä. Monopolilla on varaa olla välittämättä asiakkaista ja laadusta kun vaihtoehtojakaan ei ole. 

Sitä odotellessa, menen takaisin parvekkeelle kärventymään. Kun on kerran kesää odotettu ja itketty ettei ole lämmin, niin nyt on ulkona oltava vaikka hammasta purren. Mitä siitä, että huomenna nahka irtoaa isoina palasina.

Miksi sen teit?

Olen huomannut, että Raamattu on epätäydellinen. Sieltä puuttuu kokonaan maininta kahdeksannesta vitsauksesta, jota anopiksikin kutsutaan. On niitä hetkiä, jolloin voisin juosta huutaen pää edellä päin seinää sen naisen takia. Oli mennyt lupaamaan miehen veljen 8-vuotiaalle että minä vien tämän sirkukseen, kysymättä tietenkään minulta ensin asiasta yhtään mitään. Enkä minä nyt tietenkään kehtaa kieltäytyä kun muksu odottaa sirkuskokemusta niin kovasti. Minä puolestani en todellakaan odota innolla sitä että näkisin kärsiviä sirkuseläimiä. 

Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta kun anoppi saa idean mitä minä voisin puuhata lasten kanssa (nimenomaan minä, ei edes me yhdessä mieheni kanssa, jonka veljen lapsia ne kuitenkin ovat), kertoo siitä lapsille jotka innostuvat - minun tehtäväni on sitten toteuttaa nämä ideat tai vaihtoehtoisesti kuunnella moitteita siitä että lapsille ei saa tuottaa pettymyksiä. Eihän minulla ole mitään esteitä toteuttaa näitä toisten ihmisten päähänpistoja, koska lapsettomana minulla on tietysti paljon aikaa, ja lapsettomana naisena minulla on toki ilman muuta halu ja into käyttää jokainen mahdollisuuksien rippunenkin lasten kanssa olemiseen kun omia ei ole eikä tule. Ehkä anoppi toivoo että lasten seurassa minun aivoni ja munasarjani jotenkin loksahtaisivat suotuisaan asentoon ja alkaisimmekin lisääntyä kuin taikaiskusta? 

Joskus harmittaa kun olen liian kohtelias, enkä sano mitään poikkipuolista. Pitäisi varmaan ruveta sanomaan, joskin pelkään että mikäli sanaisen arkkuni avaan, sieltä tulee pitkään patoutunut oikeamielinen purkaus jota ei saa pysäytettyä.

Hyviäkin uutisia: Kela teki vihdoin ja viimein päätöksen, kuntoutustuki jatkuu tammikuun loppuun! 

Pallogrilli on pellegrilli

Juhannus meni leppoisasti. Ketään ei näkynyt missään paitsi kaupungin kokkopaikalla, jossa olikin sitten jumalaton lössi ihmisiä. Aika harva oli humalassa, mutta ne jotka olivat, olivat kyllä selvästi ottaneet kaikkien läsnäolijoiden puolesta. 

Ostamamme kahdenkympin tarjouspallogrilli on kyllä paska kuin mikä. Grillin sisään laitettava hiiliastia oli naurettavan pieni, suunnilleen jälkiruokakulhon kokoinen, joten hiilet eivät syttyneet kunnolla ja etäisyys ritilään oli niin suuri että grillaamisesta ei tullut mitään. Kaikki kyllä lämpeni kohtuullisesti mutta ei grillautunut. Sitten kun palloon latasi riittävän paljon hiiliä että liha alkoi kypsyä, grillin maalipinta alkoi mustua ja sitten hilseillä pois. Aivan kuin grillin valmistajalle ei olisi koskaan tullut mieleen että grillin tulee olla kuuma jotta siinä voi kypsentää ruokaa. Paskan möivät, mutta käytetään nyt sitten tuota kun kerran ostettiin. Eiköhän tuo pian puhki pala.

Perhanan James Gandolfini otti ja kuoli. Kyllä harmitti, siinä meni niin hyvä näyttelijä liian nuorena. Sopranos oli yksi parhaista tv-sarjoista ikinä, olemme parhaillaan katsomassa sitä taas läpi muutaman jakson viikkovauhtia. Mies repäisi ja tilasi meille Amazonista lisää tapitettavaa, Brotherhoodin kaikki kaudet (eipähän tarvitse enää netistä etsiä yksittäisiä jaksoja) ja Two Greedy Italians -kokkiohjelman jälkimmäisen kauden. Ensimmäinen kausi ja keittokirjat löytyvät jo ennestään. 

Näyttää siltä, että kesä aikoo tulla tällä viikolla takaisin. Tänään pitää käydä kokeilemassa josko sitä pääsisi taas uimaan, vai pitääkö seistä polvia myöten vedessä kirkumassa ja tulla sitten takaisin rannalle mieli täynnä pettymystä. 

Kilo suomalaista byrokratiaa, kiitos

Soitto Kelaan on aina yhtä ihanaa: sydän hakkaa ja kädet vapisevat kun valmistautuu kuulemaan ikäviä asioita. Olen odotellut päätöstä kuntoutustuen jatkosta kuin kuuta nousevaa, ja tänä aamuna sitten soitin että mitä sille kuuluu. On kuulemma jo lääkärin käsittelyssä, mutta laitettiin kiireellisyysmerkintä siitä huolimatta. Nyt sitten saa olla pelko persiissä että myöntävätkö jatkoa vai eivätkö myönnä. Kaikki hoitavan tahon ihmiset ja kaikki tuttavatkin sanovat että eihän siinä olisi mitään järkeä jos se nyt katkaistaisiin, mutta kokemuksen syvä rintaääni sanoo että Kelan päätöksiä ennakoitaessa ei kannata lähteä ensimmäiseksi järjen ja logiikan tielle. Koodisto on niin bysanttilainen ettei sitä kukaan virkailijoistakaan täysin hallitse (ja riippuu täysin keneltä siellä asiaa kysyt niin vastaus on joka kerta eri), ja ns. asiantuntijalääkärit tuntuvat pelaavan jonkinlaista bingoa jonka tarkoituksena on taikoa sairaista terveitä, joskin vain paperilla. Kuten arvata saattaa, kovin suurta luottamusta kyseinen pulju ei minussa herätä. 

Päässäni kävi hieman levottomuutta herättävä ajatus, että en välttämättä koskaan saa minkäänlaista työpaikkaa: en tilapäistä enkä pysyvää. Tällä hetkellä opiskelemani tutkinto alkoi hyödyllisenä sijoituksena, mutta media-alan murroksen ja yleisen taloustilanteen vuoksi siitä on tullut viimeisen vuoden aikana jotakin millä voi pyyhkiä perseensä. Ns. paskaduunikin kelpaisi, mutta fyysisten sairauksien ja vammojen vuoksi se on pois laskuista. 18-vuotiaana tein kolmen kuukauden kesätyörupeaman teollisuussiivoojana, nyt en kestäisi sitä päivääkään leikatun polven, selkänikaman virheasennon, vaurioituneen välilevyn ja kroonisen anemian ansiosta. 

Koulun penkille pitänee mennä vielä sadannen kerran, vaikka taidoista ei ole hitonkaan hyötyä jos ei ole suhteita, ainakaan silloin kun ne samat taidot on tuhansilla muillakin ihmisillä. Mitä ihmettä sitä edes enää opiskelisi? Sen kun tietäisi. 

Joo, näin positiivisia ajatuksia tänään. Silti en ole kovin negatiivisella tuulella, mieli on yllättävän hyvä niin kauan kun omaan elämäänsä voi suhtautua kuin tragikoomiseen farssiin, jota katsoo ulkopuolelta. 

Portugali

Mies meni muinaisten lukiokavereidensa kanssa saunailtaan ja minä istuskelen kotosalla juomassa Casal Garciaa. Viiniä Portugalista. En ole koskaan käynyt Portugalissa, mutta minua hymyilyttää aina kun kuulen siitä, kiitos peruskoulun latinanopettajani. Teimme luokassa kirjoitustehtävää kukin hiljaa itseksemme ja opettaja kuljeskeli luokassa omissa ajatuksissaan. Aivan yht äkkiä hän huusi kovaan ääneen "Portugali! Se on Portugali! Eikä mikään Bortugal." Kukaan ei ollut sanonut mitään ainakaan viiteen minuuttiin, eikä koko tunnin aikana kukaan ollut puhunut sanaakaan Portugalista. Minun ei tarvinne kertoa, että kyseinen opettaja oli lievästi sanoen erikoinen persoona. Pelätty, mutta samaan aikaan kunnioitettu ja toisaalta ihan pidettykin. Joskus mietin mitä hänelle kuuluu, ainakin silloin kun törmään Portugaliin tavalla tai toisella. 

Elokuun matka alkaa hiljalleen muotoutua. Ravintola vahvisti pöytävarauksemme konsertti-illalliselle. Olen jo mielessäni käynyt läpi joka ikisen mahdollisen ja mahdottoman katastrofin joka matkan aikana voisi sattua, joten alan hiljalleen uskoa että kaikki voi kuitenkin mennä hyvin. Sama juttu oli ennen viime joulukuun Krakovan matkaa: olin varma että lentoyhtiö ensin rikkoo tavaramme ja sitten hävittää ne, hotelli on hukannut varaustietomme ja jäämme ilman huonetta jonka olemme kuitenkin etukäteen maksaneet, meidät ryöstetään, hakataan, tapetaan ja heitetään roskasäiliöön ja niin edelleen - ja silti matka oli kaiken kaikkiaan viimeistä piirtoa myöten ikimuistoinen ja ihana eikä mikään mennyt pieleen. Miksi Budapestissa asiat kusisivat sen enempää kuin Krakovassakaan? Ei miksikään. Minä olen vain ääliö joka ei osaa nauttia hetkestä ja murehtii vain tulevia katastrofeja, joista 99% ei koskaan realisoidu. 

Olen miettinyt että jos alkaisin taas piirtää. En ole kymmeneen vuoteen piirtänyt mitään. Kävin taidelukiota, ja siellä sai kyllä piirtää tarpeekseen. Silloin olinkin ihan hyvä piirtäjä, mutta taitoni ovat rapistuneet käyttämättöminä. Pitäisi vain ottaa kynä kauniiseen käteen ja hyväksyä se kuona mitä siitä tulee aina siihen asti että pääsen takaisin sille tasolle missä joskus olin. On vain vuoren korkuinen kynnys ylitettävänä: mielenkiintoa olisi, mutta odotukset ovat liialliset. 

Lisää viiniä. Kyllä se siitä. Ei se siitä.