perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ennen oli ennen oli ennen


Perhanan sadesää. Ihan kuin syksy olisi tullut, on niin hemmetin kylmäkin. Enpä ole juuri muuta tehnyt kuin pelannut Simsiä ja katsonut netissä Brotherhoodia ja Vicar of Dibleyta. Yhtenä päivänä aurinkokin tuossa jo pilkahteli, mutta ilma oli niin kylmä ja tuuli niin navakka ettei voinut edes parvekkeella istua lukemassa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. 

Päätimme mennä viettämään kaupunkijuhannusta minun vanhempieni luokse Oopperakaupunkiin. Grillataan vapaavalintaisia elintarvikkeita ja mennään sitten linnan luokse kokolle ja himmaillaan minun lapsuusmaisemissani. Tällä hetkellä sinne on luvattu ihan kohtuullisia ilmojakin. Isäni täyttää maanantaina 69 vuotta, joten samalla juhlistetaan vähän sitäkin. Ajattelin viedä viiniä ja itse tehdyn juustokakun. 

No, se siitä ja loput maataloudesta. Miksi edellisistä elämistä puhuttaessa jokainen on ollut jokin ihmeellinen ja erikoinen tapaus, joku prinssi tai hovimuusikko tai samurai? Miksei kukaan kerro olleensa kiirunalainen puolukka joka paleltui vuonna 1867 tai edes nahanparkitsijan kyttyräselkäinen apulainen Wuppertalissa? Kukaan ei myöskään koskaan väitä olleensa jokin tunnetuista pahiksista (vaikka monista kyllä sen helposti voisikin uskoa). 

Kas siinäpä mietittävää yöksi. 

PS. Päätin tuossa, että kun en voi elää vakaata elämää niin elänpä ainakin mielenkiintoisen elämän. Nyt sitten odotellaan että niitä mielenkiintoisia asioita alkaisi tapahtua. 

Ei kommentteja: