tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mansikkaflow

Kymmenen kiloa mansikoita ostettu, puolitettu, laitettu rasioihin ja tungettu pakkaseen. Hirmuinen savotta oli yksin tehdä, mies kun oli töissä eikä mansikkalaatikoita voinut seisottaa pitkään lämpimässä. Nyt viideltä olisivat olleet jo muhjuna. Ensi vuonna sitten taas uudestaan. 

Viikonloppu meni hyvän ystävän polttareita viettäessä. En tuntenut oikeastaan ketään muuta kuin itse päivänsankarin, mutta meno oli välitöntä ja iloista, ei tarvinnut ujostella. Mitkään kosteat rellestyspolttarit ne eivät olleet (ja hyvä niin, koska sellaisissa en olisi viihtynytkään), vaan niihin kuului piknik, pieniä tehtäviä, Italialainen ravintola, mökkiyö ja kesäteatterin ensi-iltanäytös. Yksi miespuoleinenkin oli mukana seurueessa, mutta hänellä oli ikää vasta nipin napin neljä kuukautta. 

Huomisaamuna lähden Helsinkiin ja tulen takaisin vasta sunnuntai-iltana, joten päivitän blogia vasta ensi viikolla. Tänään totesin, että tämän vuoden kesälomaan mahtuu - ja on jo mahtunut - vaikka mitä kivaa. Jokainen varmaan muistaa viime vuoden lähes kesättömän kesän: kylmää, sateista, vain muutama selvästi lämmin päivä. Viime vuonna syksyyn siirryttiin tukevasti jo elokuun alkupäivinä, ja minua hirvitti tuleva talvi kun kesän ilot olivat jääneet välistä. Tänä vuonna kesään on mahtunut paljon uimista, herkkuruokia, laiskottelua, mukavia tapahtumia ja paljon mielenkiintoista puuhaa. Ja vielä on yli puolet lomasta jäljellä! 

Huomenna näen pitkästä aikaa rakasta ystävää, jonka kanssa olen herättänyt pahennusta kanssaihmisissä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Minä pyrin käymään hänen luonaan Helsingissä kerran vuodessa ja hän tulee meille aina Ilosaarirockin tienoilla. On valtavan harmillista, että asumme nykyään niin kaukana toisistamme, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Ja onneksi nykyään on netti ja halvat puhelut. 

Ajattelin Helsingin päässä käydä hamstraamassa kahvia, oliiviöljyä ja muita italialaisia herkkuja Signora Deliziasta. Kerron sitten, millainen paikka oli ja mitä sieltä löytyi. Kovat on odotukset kyllä. 

2 kommenttia:

Kattiperkele kirjoitti...

Vaikka luin tämän postauksen aikaisemmin, en oikein keskittynyt vissiin kunnolla kun tuli yhtäkkiä ajatus että apua, miksi Miu ei ole kirjoittanut mitään!

Miu kirjoitti...

No mutta täällä sitä ollaan taas :D Pitääkin tänä iltana tai huomisaamuna kirjoitella. :3