Tässä on kulunut taas luvattoman paljon aikaa, kun on ollut kaikkea paskaa. Opiskelu on paskaa, tehtävät on paskoja, ylimääräistä rahaa on mennyt auton korjaamiseen ja mielialakin on paska. Ei ole huvittanut blogata, mutta ajattelin nyt puristaa vähän jotakin. Ruuasta ja taiteestahan minun piti puhua.
Eri maissa tutustun kumpaankin osa-alueeseen mitä suurimmalla sydämen innolla. No mitäpä muutakaan unkarilainen ruoka oli kuin mainiota. Tutuksi tuli langos (uppopaistettu rieskantapainen lättyrä joka täytetään hapankermalla ja juustolla), unkarinjuutalaiset ruuat, makkarat ja gulassi. Peruskoulussa vihasin sydämeni pohjasta gulassia silloin kun sitä koulun ruokalistalla oli, mutta Unkarissa opin että koulun gulassi ei ollut gulassia nähnytkään. Söin gulassia monessa eri paikassa, ja se oli tosi hyvää. Joka paikassa sen kera tarjottiin erittäin tulista vihreää paprikaa. Niin tulista, ettei kannata rapsuttaa korvaansa sen jälkeen kun on siirtänyt sormin paprikan palasia tarjoiluastiasta keittoonsa. Voi näet tuntua seuraavan puolen tunnin ajan siltä kuin korvaa poltettaisiin kuumalla raudalla. Paprikajuttuja ostimme kotiin tuotavaksi, ja olemme käyttäneet niitä pari kertaa jo gulassin tekemiseen.
Unkarissa on tarjolla monenlaisia makkaroita, ja niitä tuli maisteltua myös useampaa sorttia. Jälkiruuista erikoismaininnan ansaitsee herkullinen kastanjapyre, perinteinen unkarilainen herkku. Budapestin juutalaiset ravintolat saavat meiltä erityiskiitoksen, kannattaa suunnata juutalaiskortteleihin jos mielii syödä jotain mieleenpainuvan herkullista. Alkoholijuomista tuli maisteltua tokaji, Unicum ja erilaiset pálinkat, ja näitä kaikkia rahtasimme myös kotiinkin. Pálinkaa ei saa Alkosta, mikä on sääli, ja Unicumistakin on tarjolla vain perusversiota (harmi sekin, koska luumu-Unicum on parempaa). Tokajia sen sijaan on useampaakin lajia.
Erikseen haluan vielä mainita kefiirin, jota ostimme välipalaksi ruokakaupoista. En ymmärrä miksi sitä ei saa enää Suomesta (ennen on kuulemma saanut), mutta onneksi matkan jälkeen löytyi netistä mukava henkilö jolta mies tilasi kefiirin siemeniä. Monet kefiirit on mies jo kerennyt itse väsätä, ja smetanankin sai siitä aikaiseksi. Seuraavaksi teemme itse kefiiripohjaista juustoa, mies tilasi jo juustoharsonkin.
Kahviloita on valtavat määrät, Itävalta-Unkarin aikoina Budapestiin tarttunut Wienin kahvilakulttuuri elää ja kukoistaa vieläkin. Oli kahvila sitten kolmipyöräiseen mopoon perustettu liikkuva kahvilapiste tai yli sata vuotta toiminut kultakoristeinen paremman väen paikka, kahvi oli aina erinomaista ja kahvileivät samaten. Unikonsiemenpohjaiset leivonnaiset, suklaajutut ja Dobos-kakku kannattaa tempaista huiviin.
Kolmipyöräiseen mopoon rakennettu kahvila, nimeltään Vespresso.
New York Cafe, joka on ollut toiminnassa yli sata vuotta. Seinämaalaukset, kultakoristeet, elävä pianomusiikki ja erittäin hienostunut tunnelma teki vaikutuksen. Vessakin oli kuin jokin valtaistuinsali.
Alexandra-kirjakaupan yläkerrassa oleva kahvila. Aika hulppea kirjakaupan kahvilaksi.
Mies leikittää kissakahvilan kisuja. Jos pitää kissoista, kannattaa mennä Dob Utcalla sijaitsevaan kissakahvilaan. Kissat ovat rescuekissoja, paikalla on koulutettu eläintenhoitaja ja kissoista pidetään erityisen hyvää huolta. Jos niitä ei huvita olla ihmisten parissa, ne pääsevät kissanluukun kautta rauhallisiin tiloihin mihin ei ole asiaa muilla kuin eläintenhoitajalla. Ammattimaisesti ylläpidetty paikka, iloisia, leikkisiä ja hyvinvoivia kissoja.
Uusia jäätelömakuja tuli maisteltua: camembert, unikko, punaviini, tokaji, gorgonzola, musta oliivi... en edes muista enää kaikkia. Monien kohdalla vähän epäilytti, että voiko olla hyvää, mutta oli se.
Tässä kuva juutalaisen Spinoza-ravintolan klezmer-konsertista ja ravintolan pianisti Tibor, joka laulatti minua ja monia muita vieraita, ja poseerasi vielä kivasti kuvaankin. Aivan uskomattoman mainio isäntä, hauska kuin mikä. Meillä oli tilaisuus rupatella hänen kanssaan enemmänkin, koska olimme tulleet ravintolan konsertti-illalliselle reilusti etuajassa. Hän kertoi asuneensa Suomessa vuosina 1964-1967 ja olleensa eri kaupungeissa ravintolapianistina. Yllättävän paljon osasi vielä suomea ja 60-luvun Suomi-iskelmiä. Harmi vain etten minä osannut niitä, mutta laulelimme yhdessä Viulunsoittaja katolla -musikaalin lauluja englanniksi. Spinozan konsertti-illallinen oli mahtava: ensin tunnin mittainen klezmer-konsertti ja sitten kolmen ruokalajin illallinen: hanhenrasvakeittoa matzoh-palloilla, hanhen rintafile ja kasviksia, jälkiruuaksi jokin perinteinen unkarinjuutalainen kakku, unkarilaista kuohuviiniä ja punaviiniä. Ruokailun aikana tämä pianistisetä soitti pianoa ja viihdytti ihmisiä. Kävimme Spinozassa syömässä vielä muutaman kerran lounasta kun paikka oli kaikin puolin niin mahtava.
Nyt olen lätissyt niin paljon ruuasta ettei tähän enää taidetta mahdu. No, ensi kerralla sitten siitä. Eli osa kolmekin tulee vielä. Pitää ahertua kirjoittamaan se nopeammin kuin tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti