Kesti näköjään kumminkin pitkään että sain tämän kolmannen osan aloitetuksi. Miltei helpotuksen huokaus kun saan tämän pois päiväjärjestyksestä, voi taas keskittyä valittamiseen (kun on syksy, en löydä sopivan kokoista takkia, opiskelu on paskaa jne).
No, asiaan. Budapestista löytyy paljon taidetta ja kulttuuria niitä halajaville matkailijoille. Edellisessä postauksessa mainitsemani klezmer-konsertin lisäksi kävimme myös seuraamassa operettiharjoituksia ja operettiteatterin lisäksi kaupungista löytyy hulppea oopperatalokin ja siellä on englanninkielisiäkin esityksiä. Ooppera oli kyllä vakaassa harkinnassa, mutta siellä olisi maan tavan mukaisesti pitänyt olla todellakin ykköset päällä, eikä 40 asteen helteen huomioon ottaen kumpikaan halunnut pakata mukaan hiostavia juhlavaatteita.
Taidemuseon aarteita. Museoon sai ostaa kuvausluvan, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin pari kuvaa. Kovin montaa en jaksanut kun ilmastointia ei ollut ja helle oli mitä oli. Budan linnan museoissa oli myös paljon taidetta esillä niin historiallisessa museossa kuin kansallisgalleriassakin. Lisäksi on paljon pienempiä taidegallerioita ja esimerkiksi käsityötaiteen museo. Taiteen ystävälle kaupunki on antelias.
Erilaisia pronssipatsaita oli kaupungissa monta, niitä saattoi tulla vastaan ihan yllättäen. Kaupunkiin sirotellut patsaat ovat aika tuoretta tekoa, mutta silti tyyliltään ajattomia. Rantabulevardin aidalla istuva Pikku Prinsessa on näistä varmaan kuuluisin, mutta minun suosikkini oli tuo poliisisetä.
Historiallisista henkilöistäkin oli patsaita, kuten tuo penkillä istuva teatterimoguli jonka nimeä nyt en muista sekä Imre Nagy, jonka kanssa mies poseeraa.
Mikäli patsaista sattuu tykkäämään, kannattaa suunnistaa kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan kommunistiseen patsaspuistoon, jonne on laitettu esille kaikki kommunistihallinnon ajan rumat patsaat, joita ei sattuneesta syystä ole haluttu kaupungissa esillä pitää. Lenin-setä asuu siellä, kuten kuvasta näemme.
Terror Haza (terrorin talo), jossa ei valitettavasti saanut kuvata sisällä, tarjoaa kattavan katsauksen Unkarin historiaan sekä natsi- että kommunismihallinnon ajoilta. Talossa on ollut salaisen poliisin päämaja kaikkine kidutuskoppeineen. Erittäin, erittäin mielenkiintoinen museo.
Lopuksi vielä yhdestä Ketjusiltaa vahtivasta huolestuneesta leijonasta.
Näissä kolmessa postauksessa oli toki vain pikku siivu siitä kaikesta mitä siellä nähtiin ja koettiin. Toivottavasti jollekulle kolmesta lukijastani heräsi kiinnostus Budapestia kohtaan, voin vain suositella kaupunkia. Menkää!
Takaisin arkielämään - ja tiiviimpään kirjoitustahtiin kun ei ole luvattuja teemapäivityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti