Lohtupossu

Nyt on taas siinä ja rajalla olenko tulossa kipeäksi vai en. Kurkkua karhentelee ja viluttaa ja särkee, mutta ei kuitenkaan siinä mittakaavassa että jättäytyisin maanantaina kotiin. Silti pitää saada lohtupossua, eli jotain hyvää syötävää (eli possutettavaa) siitä hyvästä että on kipeä. Kuumaa kaakaota, jätskiä, rahkaa, mitä vain. 

Anopin kanssa on taas ihan kohtuullinen vaihe meneillään. Oli kuulemma nähnyt unen jossa minä odotin poikaa, ja hän on sitä mieltä että hänen unensa ovat ennenkin paikkansa pitäneet. Yritin selittää että lapsia ei meille voi edes tulla, mutta hän vetosi siihen että ne ja nämä muutkin olivat vuosia yrittäneet ja sitten yllättäen saaneet lapsen, johon minä taas yritin selittää että kun lapsettomuuden syitä on niin monia ja minun on sellainen mihin ei ole mitään ratkaisua tarjolla - ja että emme me niitä lapsia edes elämäämme kaipaa. Mutta ei. Anoppi on nähnyt unen. Annoin asian olla, mitä muutakaan sitä voi kun faktat on lyöty tiskiin eikä sekään auta? 

Noottia tuli siitäkin miten meillä on niin luonnoton asumismuoto (kerrostalo) jota hän ei sietäisi päivääkään, ja että kyllä oma talo pitää olla. En jaksanut sanoa siihen enää mitään, sama virsi on kuultu tuhannen kertaa. Muuten meillä menee anopin kanssa ihan mukavasti, kunhan emme vain puhu lapsista, asumisesta tai matkustelusta, joka on myös anopille punainen vaate. Kun tuli puhetta siitä että valmistumiseni on lähellä ja että sitten täytyy varmaan vaihtaa työn perässä paikkakuntaa, niin anoppi kommentoi heti että kunhan ei vaan Helsinkiin. Emme kumpikaan sanoneet siihen yhtään mitään, koska nimenomaan pääkaupunkiseutu on viime aikoina alkanut näyttää muuton kannalta hyvin houkuttelevalta: lentokenttä lähellä, paljon kulttuuritarjontaa, vanhoja ystäviä ja kukaties uusiakin. Ei sillä, että tässä maassa olisi tällä hetkellä edes työpaikkoja joiden perässä muuttaa, joten täällä sitä varmaan olla kutjotetaan ensi vuonnakin. 

Huomenna alkaa toiseksi viimeinen jakso ennen työharjoittelua. Opiskelu ei kiinnosta, ei huvita oikein mikään muukaan juuri nyt, syksy on aina niin masentavaa aikaa. Helmikuussa alkavaa työharjoittelua ajattelen joka toinen päivä kauhulla, pelkään että paikka on minulle liian vaikea. Miksei Skyrimin pelaamisesta voisi saada opintopisteitä, varsinkin jos pelaa yhtä ahkerasti kuin minä?