keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tee työtä joka on arvoitus

Vielä 19 päivää työharjoittelua jäljellä. Ensimmäistä kertaa olen yrittänyt oikein hankkimalla hankkia flunssan, että saisi muutaman päivän tauon. En ole saanut, vaikka työpaikalla puolet porukasta on kipeänä. Toimituksessa jyllää myös ärhäkkä oksennustauti, mutta en ole onnistunut nappaamaan sitäkään. Pitänee varmaan siirtyä nuolemaan ovenkahvoja ja kellokorttilaitteen nappuloita tartunnan toivossa. 

Olen saanut ihan oikean asiakastyön, josta maksetaan rahaa. Tämä ei liity mitenkään työharjoitteluun, vaan homma täytyy hoitaa vapaa-ajalla. Asiakastaho on hyvin innokas heittelemään ideoita, mutta olen joutunut paljolti toppuuttelemaan niitä. Ensimmäisen kerran tunnen myös tuskaa siitä, että minun on tehtävä väkipakolla jotakin joka koskee esteettiseen silmääni, vain koska asiakas sitä määrätietoisesti haluaa. 

Jotenkin kornia, että voisin tehdä päivät tätä ihan oikeaa työtä josta saa ihan oikeaa rahaa sen sijaan että istun työharjoittelussa muka-valmentautumassa ihan oikeaan työelämään ja saan siitä nolla euroa per tunti. 

Ei kommentteja: