Kävimme eilen katsomassa miehen veljen uutta vauvaa. Tiesin kyllä että pahan mielenhän siltä reissulta saisi mukaansa, mutta kohteliasta se on käydä tervehtimässä. Kovalla työllä ja vaivalla etsin Krakovasta vauvalelua joka olisi perheen äidin tyylinen (koska se on Tärkeä Asia heille) ja riittävän hyvää merkkiä. Kyllähän se sitten vähän nyppii kun mennään tervehdyskäynnille ja viedään lahja ja sitten meille ei puhuta kymmentä sanaa enempää koko aikana. Olimme se välttämätön paha, ne oudot Väärin Elävät tyypit, jotka tulivat kylään ja joita on pakko sietää.
Koska olo oli niin valtavan tervetullut, pakenimme siitä piakkoin naapuriin eli anoppilaan. Siellä saimme taas noottia siitä miten asumme luonnottomasti kerrostalossa. Anopilla on se käsitys että täällä kuuluu kaikki vähäisimmätkin äänet joka seinän läpi eikä voi rauhassa edes pieraista. Vuokralla asuminen ja vielä kerrostalossa kaupungissa on hänelle kaikkein surkuteltavin asiaintila mihin ihminen voi joutua. Miehen veljen vanhin muksu oli seuranamme anoppilassa koko iltapäivän ja samoja, vanhemmilta ja isovanhemmilta opittuja kaikuja kuului hänenkin puheistaan (mikä on sääli, sillä aikaisemmin hän on osoittanut lupaavaa itsenäistä ajattelua). Lomammekin oli väärä, koska emme olleet rantalomalla all inclusive -helvetissä.
Kunpa mies löytäisi töitä jostain riittävän kaukaa, että pääsisimme muuttamaan pois. Olen lopen kyllästynyt siihen että me olemme miehen suvulle niitä ikäviä tyyppejä jotka jätetään aina kaiken ulkopuolelle ja joita katsotaan nenää pitkin vain siksi koska emme ole omakotitalossa asuva lapsiperhe jolla on standardinmukaiset kiinnostuksenkohteet, Oikeiden Ihmisten ammatit ja määrätynlaiset tavarat. Minä en ole koskaan esittänyt heille kritiikkiä heidän valinnoistaan, minun puolestani jokainen voi elää niin kuin itse haluaa. Sitä en kuitenkaan enää jaksaisi että meille alleviivataan jatkuvasti valintojemme vääryyttä ja sitä miten meidän pitäisi olla kuten Kaikki Muut (eli siis kuten he). Jos asuisimme kauempana, ei tarvitsisi sosialisoida väkipakolla. Välillä anopin kanssa menee ihan kivastikin, mutta kyllä tämä sama vitutuksen aihe kuitenkin ponnahtaa aina jossain välissä käsiin.
En vaan jaksaisi toistuvasti mennä dissattavaksi ja kuuntelemaan miten epäonnistuneita ja vääränlaisia me olemme. Vituttaa.
PS. Astianpesukone meni rikki. Käymme tänään katsomassa Expertiltä uutta, lasku lähetetään sovitusti vuokranantajalle. Asuntoon on vain joskus tehty keittiöremontti "tein itse ja säästin" -metodilla, joten astianpesukoneen kolonen kapenee ylöspäin pikkuisen hieman liikaa, enkä tiedä mahtuuko standardileveä kone tuohon rakoseen ainakaan yläosastaan. Edellinen kone on nykystandardeja senttiä kapeampi malli vuodelta Neuvostoliitto.
2 kommenttia:
Sitten jos ja kun muutatte, niin suosittelen lämpimästi sitä takaisin vittuilua keskiluokkaisesta, tylsästä elämästä. Olisi kerrankin miehen suku hiljaa ja vaikeana. Tai mistä tuosta tietää kuinka syvällä siellä jossain pää on itse kullakin.
Mieli tekisi kyllä. Eläkööt sitä elämää jos se tekee heidät onnelliseksi, mutta oppisivat edes ymmärtämään että joku muu voi olla onnellinen toisenlaisista asioista.
Vaikka kuinka olemme sanoneet että tykkäämme asua vuokralla kaupungissa ilman remontti-, ylläpito- ja kunnostusvastuita, matkustella kaupunkilomilla ja koluta museoita ja minäkin tykkään ammatistani vaikka töitä ei olekaan - pohjavireenä on selvästi asenne että me vain yritämme poloiset vakuutella itsellemme ja muille asioiden olevan näin koska ihan oikeastihan me tietenkin haluamme omakotitalon maalta, feikkimaalaisromanttisen sisustuksen, 2.4 lasta ja kultaisen noutajan, mutta meillä poloisilla ei vain ole siihen rahaa. Siispä me uskottelemme olevamme onnellisia näin.
Yritä nyt sellaisten kanssa keskustella...
Lähetä kommentti