Isoin kuoppa

Ja sitten taas vauhdilla alas. Enimmäkseen olen viime päivät ragettanut yksin ja miehelle siitä mitä paskaa elämä on, miten paskaa se on aina ollut ja miten paskaa se vielä tulee olemaan. Olen taas leikkinyt kuurupiiloa vanhojen traumojeni kanssa. Edelleen kyllä olen halukas piirtämään. Saa nähdä miten kauan. Tästä projektista en kyllä millään haluaisi päästää irti. 

Kohokohtiakin on ollut. Yksi vanha ystävä tuli kylään kun sattui olemaan asiaa meidän kaupunkiimme. Viimeksi viime kesäkuussa ollaan nähty, eikä hän ennen ole meillä käynytkään (minä olen käynyt kyllä usein hänen luonaan kun olen ollut vanhempieni luona visiitillä). Perjantaina saatiin Walking Deadin neloskausi kotiin ja siitä on enää yksi jakso katsomatta. Huomenna näen neljää opiskelukaveria pizzan merkeissä, tosin siltä kohokohdalta vähän katkesi terä kun jouduin peruuttamaan kovasti odottamani kahvittelun toisen ystävän kanssa vain siksi kun opiskeluporukka ei yksinkertaisesti löytänyt muuta yhteistä ajankohtaa kuin sen minkä olin jo sopinut. Edellinen kerta oli lokakuussa, ja veikkaan että tämän jälkeen seuraava kerta on luultavasti tämän vuoden lokakuussa, kun jokainen pyörii minkä missäkin omien menojensa perässä. Sain kyllä hyvän syyn ruoskia itseäni siitä miten huono ihminen olen kun menen peruuttamaan menoja. 

Ja minulla kun on oikeasti helvetin vähän mitään sosiaalista elämää. Jostain syystä pari kertaa vuodessa tulee tällainen hyökyaalto, että muutaman päivän sisällä nämä harvat kontaktit ryöpsähtävät niskaan ja monet menevät sitten ristiin. Ja kaiken lisäksi vielä ensi-innostuksen jälkeen ei enää huvittaisikaan mennä sinne pizzalle kuuntelemaan miten hyviä duuneja toiset ovat päässeet tekemään ja miten hyvin heillä menee. Mieluummin olisin kumminkin mennyt ystäväni kanssa kahville, koska hänen kuulumisensa ja hänen hyvinvointinsa on paljon lähempänä sydäntäni kuin opiskelukaverieni jutut (heistäkin toki pidän ilman muuta). Ystäväni kanssa voin myös olla sataprosenttisesti minä, opiskelutoverien kanssa tulee tarve korostaa että on minullakin jotakin järkevää tekemistä, ihan niin kuin teilläkin (vaikka ei minulla ole). 

Että osaa taas olla hankalaa. Ei tämä varmaan muille hankalaa olisi, mutta minun elämäni polulla isoin kuoppa olen minä itse.