Olen viettänyt enemmän tai vähemmän hiljaiseloa viimeisen viikon. Enimmäkseen makaan sängyssä pitkälläni kokemassa pääni sisällä kaikenlaisia seikkailuja toivoen, että voisin vain jäädä omiin aivoihini asumaan. Muuten olen lähinnä syönyt, tiiraillut Netflixiä (harvoin, maksimissaan kaksi tuntia päivässä enkä edes joka päivä) ja käynyt ystävän kanssa muutaman kerran kahvilla. Kahvakuulailen edelleen, mutta se ei vie montaa hetkeä päivästä.
Enimmäkseen aika menee tosiaan sängyssä vaakatasossa. Itse en koe asiaa häiritsevänä, vaan oikeastaan viihdyn todella hyvin. Myönnän että jaksaminen on aika vähissä ja pienetkin arkiaskareet ovat kuin tervanjuontia, mutta ensimmäistä kertaa tällainen lamaannuskausi ei tunnu siltä kuin istuisi paksussa mustassa sumussa. Kelailen toki ikäviäkin ajatuksia, mutta pääosin ajatuskulku on lenseää ja keskittyy neutraaleihin tai jopa miellyttäviin asioihin. Olisihan se tietysti hyvä jos päivissä olisi muutakin sisältöä, mutta näillä mennään nyt.
Jälleen kerran sitä vain saa olla taas pelko perseessä että jospa sitä onkin tullut raskaaksi. Tälle asialle olisi hyvä kohta tehdä ihan oikeasti jotakin. Liki viiden vuoden ehkäisemättömyyden ja lääkärin tuomion jälkeen riski on toki älyttömän pieni, mutta kuitenkin se on olemassa, ja sehän riittää. Pillereitä en haluaisi popsia koska kroppa ja mieli menee niistä sekaisin, ja muutkin keinot ovat aika nou nou. Joka kuukausi sitä silti vain pelottaa että hitto jos se promillen mahdollisuus onkin tullut todeksi. En minä vain hitto soikoon jaksa olla vanhempi jollekin toiselle, minullahan on täysi työ jo itseni kasassa pitämisessä. Enkä halua sitä että paska arkeni on jonkun toisen lapsuus. Ei sellaista kukaan ole ansainnut.
Elämässä pitäisi olla reset-nappi. Että voisi yrittää kaikkea alusta asti uudestaan. Uudessa paikassa, uutena ihmisenä, ja kuitenkin tietoisena siitä että on saanut uuden mahdollisuuden. Jos ei elämässä, niin edes aivoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti