Pääsiäismaja

Hyvää pääsiäistä itse kullekin säädylle. On ollut hyvä pääsiäinen: herkkujen possuttamista, Netflixiä, hyvää seuraa ja rentoutumista. Miehen kanssa rakennettiin olohuoneeseen pääsiäismaja. Viimeksi olen rakentanut majan sisälle joskus alle kouluikäisenä, mutta nyt voin ehdottomasti kannustaa kaikkia lukijoita rakentamaan enemmän majoja. Ei jeekuna että oli hauskaa! Siellä juotiin kahvia, syötiin suklaamunia ja katsottiin Netflixiä. Kun maja on rakennettu, siellä haluaa viettää koko päivän. 

Eihän tuo ulkoa päin ole juuri minkään näköinen, mutta sisältä viihtyisä kuin mikä. Tästä lähin rakennamme enemmän majoja. Kesällä on aivan pakko hakea kierrätyskeskuksesta vanhoja lakanoita ja väsätä parvekkeelle oma beduiiniteltta aurinkoisia lukutuokioita varten. 

Tuntui virkistävältä tehdä niitä asioita mistä on lapsena pitänyt. Nyt kun on aikuinen, voi haistattaa paskat kaikille normeille ja tehdä mitä lystää. Kun se vain menisi tuonne selkärankaankin pysyvästi. Liian usein tulee mieleen että mitähän tästä nyt ajatellaan. Useimmiten en välitä, mutta olisi hyvä jos voisin välittää siitä entistä harvemmin. 

Olen alkanut uskoa että minun tehtäväni täällä on herättää kanssaihmisissä pahennusta ja tuoda vaihtelua, kun en kerran yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi kelpaa. Onpahan muilla edes joku jota paheksua ja tuntea sitten itsensä paremmaksi ihmiseksi. 

Ainakin nyt pääsiäisenä tunsin itseni pitkästä aikaa tyytyväiseksi elämääni. Muistelin muutaman vuoden takaista elämääni, jolloin toivoin itselleni seuraavia asioita: 

- Elämänkumppania, joka olisi yhtä omituinen kuin itsekin olen. 

- Sen verran hyvää elintasoa ettei tarvitsisi aina kaupassa miettiä ostanko hammastahnaa vai lihaa kun piti rahan puutteessa valita vain toinen. 

- Että voisi matkustella kaikkiin niihin paikkoihin joihin olin aina haaveillut matkustavani. 

Nuo kaikki ovat toteutuneet. Ihan joka paikkaan en tietenkään ole ehtinyt vielä matkustamaan (paikkoja on niin paljon ja rahaa ei edelleenkään ole älyttömiä määriä), mutta esimerkiksi minulle kaikkein rakkaimmassa paikassa (Firenze) olen päässyt käymään jo kahdesti. Vuoden 2007 Miu varmaan mätkisi vuoden 2015 Miuta turpaan liiasta valittamisesta, kun tämä on kerran saanut ihan kaiken mitä on halunnut. 

Miksi ihmeessä en sitten osaa olla tyytyväinen kuin näinä harvoina hetkinä? Kunpa tietäisin. Ehkä jokaista ihmistä ajaa eteenpäin tyytymättömyys vallitseviin olosuhteisiin, olivatpa ne kuinka hyvät tahansa. Varsinkin, kun on aina vertailukohteena joku jolla menee paremmin kuin itsellä. Tyytyväinen ihminen pysähtyy ja jää aloilleen, eikä hän tarvitse enää mitään. 

Ongelma lienee siinä että tavoittelen paljolti asioita mitä en ehdottomasti voi millään inhimillisillä keinoilla saada. Yksi niistä on menneisyyden muuttaminen. Onneksi on se aika sinne juupelin kriisikeskukseen. Meikällä nimittäin alkaa taas upottaa.