Tein tänä aamuna hipsterit ja otin valokuvan kupista käydessäni ystävän kanssa aamukahvilla. Oli pakko, kun tuo vaahtokuvio oli niin hieno. Hyvää kuvanlaatua saa tuolla halpakännykälläkin, näemmä.
Minun on jo muutaman päivän ajan pitänyt kirjoittaa Pamela Druckermanin kirjasta Kuinka kasvattaa bébé. Sain sen lopultakin kirjastosta ja tempaisin sen läpi kahdessa illassa. Kirjassa kuvataan juuri sellaista vanhemmuutta mitä minä toteuttaisin: lapsi on kunnioitettu perheenjäsen mutta samalla myös tietää ettei hän ole kaiken keskipiste ja että toisetkin pitää ottaa huomioon. Ruoka-aikojen ulkopuolella ei syödä, on opeteltava kärsivällisyyttä, pitää kestää turhautumista ja opetella viihdyttämään myös itse itseään, jne jne. Kannattaa lainata ja lukea, mikäli aihepiiri kiinnostaa.
Voi varmasti tuntua huvittavalta että luen tällaisia kirjoja (minkä lisäksi lasten nimetkin on ajateltu valmiiksi), vaikka meille ei lapsia koskaan tulekaan. Kasvatuskysymykset kiinnostavat minua, koska empiiristen havaintojeni ja kokemusteni mukaan nykymuksut on kasvatettu ihan eri tavalla kuin minun sukupolveni jäsenet keskimäärin. Ja nimenomaan paljon huonommin, curling-tyyliin. Toki meidän kohdallamme menee hyvät kasvatusopit (ja hyvät nimet) ihan hukkaan kun niitä ei koskaan pääse itse toteuttamaan, mutta on hauskaa ajatella teoreettiselta kannalta miten itse asiat hoitaisin.
Toissayönä näin unta että minulta irtosi kaikki poskihampaat, minkä jälkeen liityin bändiin nimeltä Dusty Saints on the rooftops of Paris. Sitä en kyllä muista mitä instrumenttia soitin, vai soitinko mitään.
Jee, viikonloppu, ja vieläpä pitkästä aikaa sellainen jonka voimme viettää miehen kanssa ihan kahdestaan ilman että tarvitsee mennä mihinkään tai tehdä mitään. Edellinen vastaava taisi olla kesäkuun toisena viikonloppuna.
2 kommenttia:
Ihana kuva!
Oh, pitäs ihan mielenkiinnosta lukea toi kirja, kuulostaa jännältä.
Ja kuvitteleminen on toisaalta kivaa. Toisaalta kuitenkin mä yritän ajatella että on niin eri asia elää päivästä toiseen sen lapsen kanssa. Näin on helppo puhua mitä sitä tekisi.
En tiedä, kyllä kuitenkin monia asioita yrittäisi tehdä eri tavalla. Valitettavasti kukaan ei ole täydellinen ja aina jossakin mennään metsään.
Varmasti se on ihan eri asia silloin kun se lapsi on siinä 24/7 ja tilanteet tulevat ja menevät niin nopeasti ettei aina ehdi ruveta puntaroimaan mitä tekisi ja miksi.
On kuitenkin ihan mukava ettei tarvitse ottaa selvää tosielämässä.
Lähetä kommentti