Ylihuomenna jatkuu taas opiskelut. Koulujuttuja tuli tässä lomankin aikana vastaan, sellaisia jotka koskevat kaikkien yhteistä loppunäyttelyä, mutta ketään ei kiinnostanut ottaa kantaa ja opettajiltakin sai vastaukseksi lähinnä olankohautuksia ja lopulta täydellisen vaikenemisen kun yritin kysellä mitä tämän asian kanssa tehdään. Tein siis Pilatukset ja pesin käteni koko asiasta. Sama se minulle. Pitäkööt tunkkinsa.
Harmittaa, että menin opiskelemaan tätä alaa. Ei pelkästään surkean työllisyystilanteen vuoksi vaan myös siksi, että meidän oppilaitoksessamme opetus on niin järkyttävällä kuratasolla (silloin kun opetusta ylipäänsä edes sai) että nämä kaksi ja puoli vuotta ovat menneet täysin kankkulan kaivoon. Jos opetus olisi ollut edes nipin napin vaatimukset täyttävää, olisin voinut odotella parempia aikoja tehden ensin muita hommia, mutta nyt minulla ei ole valmiuksia alan töihin vaikka paremmat ajat olisivat jo täällä. Olisi ollut mielekkäämpää rapsutella vaikka selkää kaikki tämä aika. Olen kiukkuinen, pettynyt ja katkera aikani tuhlaamisesta. Tuntuu kuin olisin ollut jossakin päiväkodissa joka on tarkoitettu sekä opiskelijoille että opettajille. Toivon tosin, että jollakin kokemuksellisella tavalla tämä kantaa joskus hedelmää.
En ole vielä päättänyt haluanko luopua kuusesta vielä loppiaisena. Toisaalta tuntuisi aika hassulta pitää sitä sen jälkeen, mutta toisaalta puu on edelleen priimakunnossa ja hyvin kaunis.
Loppukevennykseksi kuva eilisillalta, jolloin kävimme miehen kanssa leikkimässä valomaalausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti