Rajan takaa

Eilen sain kokea melkoisen järkytyksen, kun vuosia kuolleeksi luulemani ihminen otti yhteyttä. Vieläkin olen kuin puulla päähän lyöty. 

Lukioaikainen ystäväni ja myöhemmin hetken aikaa kämppiksenänikin ollut henkilö oli minulta kadoksissa 11 vuotta. Kun nelisen vuotta sitten aloin etsiä häntä soittamalla hänen äidilleen ja kyselemällä, kuulin että kyseinen henkilö oli ollut kadonneena jo kauan. Seuraavana vuonna kuulin, että hän oli löytynyt todella huonossa kunnossa ja aivonsa aineilla tuhonneena ja harhaisena. Ja sitten hän katosi taas, enkä sen jälkeen ole kuullut mitään uutisia. Kunnes eilen sain Facebookissa kaveripyynnön tältä ihmiseltä. 

No, juttelimme lähestulkoon koko päivän Facessa. Ihan selväpäiseltä hän kyllä vaikutti, myönsi että tosi huonosti ja lujaa oli mennyt, mutta että nyt meni paremmin, ja että äitinsä oli kovasti liioitellut ja paisutellut hänen huonoa vointiaan. Ensin epäilin, että voiko kyseessä todella olla sama henkilö, että jos se olikin vain jotain sairasta pilaa, mutta ainakin hän tiesi paljon sellaisia asioita joita ei kenenkään tuntemattoman pitäisi tietää. Ihan täysin varma en vieläkään voi olla, ehkä siksi että koko yhteydenotto tuli niin puskista kuin olla ja voi. En voi olla, ennen kuin tapaamme. Alustavasti sovimme, että näemme maaliskuussa. 

Koko juttu tuntuu minusta ällistyttävältä, enkä oikein vieläkään tiedä mitä ajattelisin. Olin viimeiset vuodet kuvitellut, että tämä henkilö on kuollut. Välillämme on yksitoista vuotta ja paljon kysymyksiä. Astuin samalla reilusti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle lupaamalla, että hän voi olla meillä yhden yön tullessaan käymään. En oikein tiedä, voinko luottaa häneen. Kumpikaan meistä ei ole enää sama ihminen kuin yksitoista vuotta sitten, ja mistä minä tiedän mihin suuntaan hän on muuttunut? Hän on ollut tarkoituksella kadoksissa ja viettänyt aika hurjaa elämää. Olen ollut huolissani, vihainen ja surullinenkin. On hyvin vaikea ottaa sellaista takaisin elämäänsä avosylin. 

Kaikkein helpoin ratkaisu olisi kääntää selkänsä. Mutta koska minä olen minä, en voi tietenkään sellaista tehdä. Enää en ole huolissani, vihainen tai surullinen. Olen vain täysin ulalla ja ristiriitaisten tuntemusten keskellä. Melkoinen päivä. Aivan kuin olisi saanut viestejä rajan takaa.