Minä lupaan

Uuden vuoden lupaukset ovat aika turhia ja koko perinne aika loppuunkulunut. En ole ikinä tosissani luvannut yhtään mitään. Nyt kuitenkin ajattelin luvata jotakin. Lupaan, että tänäkin vuonna teen edelleen niin kuin itse tykkään ja välitän aivan yhtä vähän siitä mitä muut ajattelevat. Voisin jopa yrittää välittää vähemmän. 

Kunpa voisin luvata että tulevana vuonna en anna tiettyjen sukulaisten tökkiä enää ärsytyshermojani, mutta niin taitavia he siinä ovat etten voi sellaista lupausta millään tehdä. Vitutti jo tuossa joulunpyhinä se kun sukukokoontumisessa me olimme taas näkymättömiä joita ei edes yritetty ottaa keskusteluun mukaan kun paikalla oli taas miehen veli poppoonsa kanssa, miehen kaksi setää ja yksi serkkukin. Minua ärsyttää miehen puolesta enemmän kuin miestä itseään asia ärsyttää, hän on vuosikymmenten aikana jo tottunut siihen että hänet ulkoistetaan kaikesta, koska hän ei ole samanlainen tai samoista asioista kiinnostunut kuin muut. Minä en ole tottunut siihen, ja surettaa että mies on joutunut tottumaan sellaiseen. Ei sen pitäisi olla niin. Kun on itse kasvanut siihen että isommassakin seurueessa pidetään huolta siitä että kaikki otetaan mukaan keskusteluun, aviosuvussa ilmenevä käytöstapojen puute tuntuu erittäin loukkaavalta, suorastaan pöyristyttävältä. 

Eilen kävimme katsomassa yrittäjien järjestämän lasten ilotulituksen (kaupunki ei ole järjestänyt enää vuosiin), mikä oli kuudelta. Sääliksi kävi lapsia, heiltä on viety se puoleen yöhön valvomisen taika mistä me saimme omassa lapsuudessamme uutena vuotena nauttia. Juhannus ja uusi vuosi olivat ainoita öitä jolloin sai luvan kanssa kukkua yli puolen yön, ja silloin sitä keksi kaikenlaista jännää ja hauskaa, ja uutena vuotena koko homma huipentui suureen ilotulitukseen mitä mentiin katsomaan ulos. 

Eilen oli vielä sellainen flunssan jälkiväsymys että kävimme nukkumaan jo kymmenen maissa. Sitä ennen valoimme tinat, joita olen joskus takavuosina ostanut niin ison pussin että niistä riittää vielä monelle vuodelle. Minä sain sauvoineen tuolissa istuvan piispan tai ankeuttajan, mies sai luurangon mallisen linnun tai omituisen keihään tai ortodoksikirkon sipulikupolitornin. Ota tuosta nyt sitten selvää. Lapsena tinojen valaminenkin oli lystiä puuhaa, nyt aikuisena tulee enemmän semmoinen fiilis että minkä helvetin takia minä näitä könttejä sulattelen ja vesipaljuun pudottelen? Enhän minä muista edes mitä viime vuoden tinasta sain. 

Väärin elettyä uutta vuotta kaikille!