No niin, jatketaan. Jatketaan Prahan linnasta ja Pyhän Vituksen katedraalista. Koska meillä on miehen kanssa huono huumorintaju, siitä tuli meidän puheissamme mielikuvituksettoman itsestäänselvästi Pyhän Vitutuksen katedraali. Prahan linnan alue on muurien pitkien korkeiden talojen ympäröimä iso alue kukkulan laella, vähän kuin oma erillinen pikku kylänsä. Toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy linna-alue ja katedraalin tornit kurkistelemassa talojen takaa. Linnan alueella on useampikin kirkko, hallintopalatseja (edelleenkin valtiojohto pitää siellä majaansa ja vartiointi on sen mukainen), vanhoja asumuksia ja kasarmeja, puolustusrakennelmia muureilla ja kaikkea muutakin. Yksi lystikkäimmistä kaduista oli Golden lane (en tiedä mikä se virallisesti on suomeksi, meillä oli englanninkielinen opaskirja), jossa oli tuollaisia pikku mökkejä jotka linnan käsityöläiset ja sotilaat ovat itse rakentaneet asunnoikseen 1500-luvulla, ja joista viimeiset vuokralaiset muuttivat pois vasta 1950-luvulla.
Pyhä Vitutus on miltei pakko käydä katsomassa. Erittäin suuri (ei kunnolla mahtunut kuvaan mistään suunnasta) ja komea kirkko sisältä ja ulkoa. Tässä kohtaa täytyy kyllä kehua pääsylippusysteemiä: lipputoimistosta saa useampia erilaisia yhdistelmälippuja, joilla pääsee linnan alueen museoihin ja kirkkoihin. Liput ovat voimassa kaksi peräkkäistä päivää, mikä mahdollistaa sen ettei kaikkea tarvitse juosta läpi hiki päässä vaan voi perehtyä kunnolla. Linnan alueella on paljon nähtävää, joten aikaa kuluu yllättävän paljon. On lelumuseota, taideaarteita, aarrekammio täynnä historiallisia kruunuja ja muita arvoesineitä, haarniskoita ja muuta historiallista sälää, ja niin edelleen.
Kirkkoja Prahassa on aikamoinen määrä, kaikki hyvin kauniita. Täytyy kyllä myöntää että jossain vaiheessa reissua ei enää muista että mikä kirkko oli mikäkin kirkko ja mistä kirkosta mikäkin kuva oikein oli otettu. Ei niillä kirkkojen nimillä ole lopulta hirmuisen suurta väliä, saipahan kuitenkin käydä ihastelemassa kaunista arkkitehtuuria ja kirkkotaidetta.
Synagogia oli muutama, eikä missään niistä ei saanut ottaa kuvia sisällä, mikä oli harmi. Vanhalla hautausmaalla sai kuitenkin ottaa kuvia (tuolla taustalla näkyy yksi valkoinen synagoga), ja rabbi Löwin haudasta otin toki kuvan. Rabbi Löwiin ja Golemin legendaan voi tutustua tarkemmin vaikka Wikipediassa.
Jos on kirjojen ja kauneuden ystävä, Strahovin luostaria ei kannata ohittaa. Katsokaa nyt noita kirjastoja! Itku meinaa ihan tulla jo siitä ajatuksesta ettei tuonne saa muuttaa pysyvästi asumaan. Luostarin pihapiirissä olevassa panimoravintolassa kannattaa syödä, erinomaiset ruuat ja juomat eikä hintakaan huimaa päätä. Se oli yksi parhaista (ellei paras) ruokapaikoista joissa kävimme.
Prahassa taidemuseo on ripoteltu useaan eri toimipisteeseen, mikä on itse asiassa aika hyvä ratkaisu. Suurimmat sijaitsevat ihan linnan kupeessa, mutta pienempiä osioita löytyy keskustasta sieltä täältä. Modernin taiteen osio sijaitsee 7. kaupunginosassa, ja meillä oli onni päästä näkemään Alfons Muchan Slav epic -teoskokoelma, joka on tällä hetkellä tilapäisesti siellä esillä. Siellä jopa sai kuvata (muissa taidemuseon rakennuksissa ei saanut), ja nappasin noista valtavan isoista ja hienoista töistä jokusen kuvan. Pahoittelut kohinasta, salamaa ei tietenkään saanut käyttää ja halli oli aika hämärä. Nuo valtavat, slaavilaista epookkia kuvastavat taulut toivat mieleen jotakin kalevalaista, ja niiden katseleminenkin herätti palavan halun rynnätä suin päin seikkailuun suorittamaan sankaritekoja. Mies seisoo triptyykin edessä antamassa mittasuhteita sille miten suuria nuo taulut olivat.
Kyllähän tuota juttua riittäisi Prahasta enemmänkin, mutta suoraan sanottuna en jaksa ihan kaikkea jaaritella enkä usko että se kiinnostakaan muita kuin meitä itseämme. Prahassa on näiden esittelemieni juttujen lisäksi niin monta paikkaa missä tuli käytyä että pitäisi tehdä useampi postaus vielä lisää. Sen sijaan suosittelen menemään ja kokemaan itse jonakin päivänä.
PS. Kun otatte kuvia Prahan linnan vartijoista (alla), älkää menkö viereen ottamaan selfieitä duckfaceineen ja voitonmerkkeineen. Tuskastuminen selfieposettajiin näkyi noiden miesparkojen kasvoilta jo kauas. He kun eivät saa puhua eivätkä liikkua. Minäkin kehtasin kiusata heitä vain tämän yhden kuvan verran kun kävi suoraan sanottuna vähän sääliksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti