Häiritsevät tavarat

Nukkekodin kaupoista on alustavasti sovittu. Reissun jälkeen lähetän kodin uudelle omistajalleen mikäli hän ei muuta mieltään. Toivotaan ettei muuta. Saan puhdasta lattiatilaa 87x27 senttiä, mikä tekee miltei neljännesneliömetrin. Tilaa kolmelle täydelle ostoskassille, mikäli minulla olisi taipumus kiikuttaa ruokaostokset olohuoneen ikkunan alle. Varsinainen hyöty tulee siitä ettei minun tarvitse enää luovuttaa veriuhria jostakin varpaastani aina kun imuroin, eikä jouluna tarvitse enää raivata sitä joulukuusen tieltä. 

Haluaisin, että se olisi jo poissa. Kumma, miten turhat tavarat eivät häiritse ennen kuin ne laittaa myyntiin. Sitten ne haluaisi pois jaloista välittömästi, vaikka sitä ennen ne eivät ole vuosikausiin vaivanneet mieltä. Sama koskee montaa muutakin tavaraa jotka olen aikeissa laittaa myyntiin kunhan saan aikaiseksi lajitella ja kuvata ne. Osa pitäisi kaivaa varastokopista ja puhdistaa (mm. kaksi mattoa). Hirveä savotta muutaman euron takia, mitään arvokasta kun ei myytävässä satsissa ole. 

Tänään oli taas niin lämmintä että oli mahdollisuus istuskella parvekkeella. Kesällä tulee vietettyä siinä paljon aikaa kun mies on töissä eikä minulla ole juuri muuta tekemistä kuin lueskella. Aurinkoisena päivänä hyvän kirjan parissa saattaa vierähtää parvekkeella tuntikausia, välillä vähän lisää jäävettä tai jääkahvia keittiöstä ja sitten takaisin aurinkoon ja kirjan pariin. Ei sillä, yritän kyllä tänä kesänä tehdä jotakin muutakin kuin pelata ja lukea. Jospa nyt lopultakin olisi siihen voimia, kun ei tarvitse stressata opintoja. 

Vielä kahdeksan päivää matkaan. Suunnitelmien teko on jotenkin jäänyt puolitiehen, pitää ensi viikolla saada ne valmiiksi. Mikä sen bussin numero oli jolla pääsee lentokentältä keskustaan, millä bussilla pääsikään Wieliczkaan ja missä sen bussin pysäkki oli, mikä museo oli milloinkin auki ja minä päivinä ja mihin kellonaikoihin niitä torikirppiksiä nyt taas olikaan ja missä? Haluaisin löytää antiikkikirppikseltä vanhan peltilelun tai jotain muuta vastaavaa hauskaa matkamuistoksi. 

Odotan tulevalta kesältä paljon, mutta en itsekään oikein tiedä että mitä.

Nauran matkalla lentokentälle

Autonprutkumme kävi korjattavana. Kun kotterolla on ikää 18 vuotta, kuluvat osat alkavat tulla tiensä päähän ja niitä pitää vaihtaa. Nyt ei pitäisi olla mitään ongelmaa muutamaan vuoteen, matkamittarikin näyttää vielä alle 250 000. Jos hyvin käy niin saadaan ajaa vielä toinen samanmoinen. Kiitos saksalaisille insinööreille kansanautosta. Mitä ei itse saa nippusiteellä paikattua, sen voi korjauttaa syrjäkylillä pikkukorjaamossa asevelihintaan. 

Härnäsin tietoisesti anoppia rupattelemalla tulevasta matkasta ja joulumatkasuunnitelmista. Anoppi oli mielenosoituksellisesti tuppisuuna eikä reagoinut mitenkään, ja jokaisesta ilmeestä ja asennosta huokui paheksunta matkailuharrastustamme kohtaan. En ihan oikeasti ymmärrä mikä häntä siinä niin riepoo. 

Monesti olen kuullut ihmisten suista joko huokauksen "olisipa meilläkin varaa matkustaa" tai epäuskoisen kysymyksen "miten teillä voi olla varaa matkustaa". Eräskin tätä ihmetellyt ja huokaillut entinen opiskelutoveri ostaa joka toinen vuosi isomman töllöttimen, rahoittaa paikallista ravintolaelämää suurilla summilla ja pisti opintolainansakin moottoripyörään. Monilla kysyjillä rahaa palaa "ihan huomaamatta" baareissa ja shoppaillessa, kännykkäkin pitää uusia ainakin kerran vuodessa (mieluiten tietysti iPhone) ja alle 40 tuuman televisiokin on jo so last season. Minä käytän vaatteet ja koneet loppuun asti, en baareile enkä polta, katson yli kymmenen vuotta vanhaa kuvaputkitelevisiota, huonekalut hankin pääosin kierrätettyinä, hankin halvimman wifi-kännykän tarjouksesta ja nauran matkalla lentokentälle. 

Sitten on niitä ihmisiä jotka päättelevät että tuet ovat liian isoja jos työttömälläkin on varaa matkustaa ulkomailla. Eivät ne ole. Meillä on vain säästäväisyys hiottu miltei huippuunsa vuosien harjoituksen tuloksena (vyön kiristämisellekin on jopa varaa jätetty). Jos muutaman kympin halpalennot ja hotellihuoneiden huipputarjousten kyttäilyllä löydetty 20€/yö -hotelliviikko tarkoittaa jonkun mielestä liian isoja tukia, täytyy olla jotakin vikaa päässä ja varsinkin sydämessä. 

En tosin koe taakkana sitä että matkarahat tarkoittavat teipillä ja kuminauhalla paikattua seitsemän vuoden ikäistä mp3-soitinta, kuvaputkitelevisiota, kierrätyssohvaa ja suuria hapankaalipyttyjä keittiössä. Tällainen semiekologinen* elämäntapa on minulle (ja meille molemmille) moraalinen valinta, ja jos sen seurauksena rahaa jää suureen intohimoomme matkusteluun, niin sehän on vain bonusta. En kuitenkaan oleta että muut vähävaraiset haluaisivat elää tällaista paikkaa-korjaa-kitkuta-ja-säästä -elämää hapankaaliruokaympyrää noudattaen. Haluan, että kaikki saavat ne peruselintarpeet ja sosiaaliset kehittymismahdollisuudet jotka ihminen vähimmillään tarvitsee. Monet eivät silti saa. Tuet eivät siis todellakaan ole liian suuret. 

Ja hapankaali on hyvää. 

*Semiekologinen siksi, koska panostamme laadukkaaseen kahviin ja suklaaseen, eikä niiden tuotanto ole tunnetusti sitä kaikkein ekologisinta. Käytän myös puuvillavaatteita ihan sumeilematta, vaikka se on ihan maailmanlopun kuitu viljelymenetelmiensä ansiosta. Olen epälooginen ahne sika, tiedän, mutta yritän miltei parhaani ostamalla vähemmän ja käyttämällä pitkään. 

Kevätnuljaska

Pääsiäisen ja kauniin ilman kunniaksi kävimme eilen käpyttelemässä läheisen luonnonsuojelualueen pitkospuureitin läpi. Siellä tuli vastaan tällainen kaveri. Autoin varovasti kädelle, otin kännykällä kuvan ja laskin sitten hellästi takaisin aurinkoiselle sammalmättäälle. Otus ei antanut tapauksen häiritä auringonottoaan, vaan suhtautui koko juttuun samanlaisella ylhäisellä välinpitämättömyydellä kuin julkkis jolta tullaan pyytämään nimikirjoitusta. 

Tänään putsasin parvekkeen talven aikana kertyneestä katupölystä ja roskasta ja vietimme mukavan hetken aurinkoisella parvekkeella lueskellen. Tuli melkein kuuma. Viime vuonna parvekesäät alkoivat vasta reippaasti toukokuun puolella, nyt ollaan aikaisessa. Keskiviikkona tosin kylmenee reippaasti, mutta päästiinpähän korkkaamaan sekin sesonki. 

Tänään vielä viimeiset pashat kitusiin. Nopeasti hurahti sekin juhla. 

Kiltteys kunniaan!

Pashaista pääsiäistä itse kullekin säädylle. Tuhersin Mignon-muniin viiksiä ja silmälaseja ja otin huvikseni kuvan. Sääli vain rikkoa nuo kuoret, tuli sen verran lystikkäät. Suklaanhimo voittaa kuitenkin aina. 

Aamuvarhaisella kissan pökästykseen herättyäni jäin miettimään, että miksi kiltteys on yhteiskunnassamme niin pahasti aliarvostettua? Jos toisesta ihmisestä sanotaan että se on niin kiltti, sävy on miltei aina vähättelevä, lähes paheksuva. Jostakin syystä kilttiä ihmistä pidetään aina alistuvana tossukkana, jolla ei ole mielipiteitä. Vaikka ihminen on kiltti, ei se tarkoita sitä että hän antaisi toisten kävellä ylitseen. Ja jos mies on kiltti, sitä pidetään jotenkin vielä kamalampana. 

Minulla on kiltti mies: rauhallinen, kärsivällinen ja suorastaan enkelimäisen lempeä. Hän on Kiltti isolla K:lla. Hän on kiltti minulle, kiltti toisille ihmisille ja kiltti eläimille. Tossukka hän ei silti ole, hän pitää puolensa järkähtämättömästi (mutta lämpimästi), hänellä on vankat mielipiteet asioista ja hän puolustaa niitä vakaasti ja rauhallisesti (mutta ei jääräpäisesti), antaa muillekin tilaa. Hän on tuntemistani miehistä hienoin sekä hengeltään ja sydämeltään suurin (ilmankos olemme naimisissa). Arvostan mieheni kiltteyttä yli kaiken. Teen kaikkeni että olisin yhtä hyvä hänelle kuin hän on minulle. Olemme kilttejä toisillemme. 

Kummallinen käsitys on myös se, että kiltti ihminen (ja varsinkin kiltti mies) on tylsä. En ole vieläkään keksinyt, mitä tekemistä kiltteydellä ja hauskuudella on toistensa kanssa. Jännää ja hauskaa on kiltin miehen kanssa piisannut runsain mitoin. Kukaan ei saa minua nauramaan kuin hän, ja kun mies sanoo "lähdetäänkö seikkailemaan" mitä tahansa mielenkiintoista ja huimaa voi tapahtua ja tapahtuukin. Kiltteys on harvinainen lahja maailmassa, jossa röyhkeyttä, häikäilemättömyyttä ja kusipäisyyttä pidetään salaa suurina hyveinä. 

Olkaahan kiltisti!

Paljon porua postimerkistä

Kyllä on taas suuri lauma mielensäpahoittajia liikkeellä kun Itella julkaisee syyskuussa Tom of Finland -postimerkkisarjan. Iltapäivälehtien silikonitisseihin ja tyrkkyjulkkisten herutuskuviin tuudittautunut kaksinaismoralistinen karjalauma itkee, kun postimerkkiin on piirretty miehen ahteri. Ajattelin itse ostaa kaksi arkkia: toisen säilytän valolta ja taittumiselta suojattuna ja myyn 40 vuoden päästä keräilykappaleena suurella rahalla, toisen käytän. Toivon, että postit mainostavat syksyllä näitä merkkejä suurin mainoksin, ihan vain tuon parkumisen vuoksi. Hieno olisi sellainen valtava ahteri postin ovella, ja sisään pääsisi kävelemään jalkojen välistä. 

Paheksujien perusteluja on todella vaikea ymmärtää. "Mutta eihän tällaista voi laittaa Sylvi-tädin synttärikorttiin". No älä laita, myytävänä on lukuisia erilaisia postimerkkisarjoja. Ei niitä ole mikään pakko ostaa. Alastomuuttakin postimerkeissä on aika ajoin ollut, on ollut Gallen-Kallelan Aino-postimerkkejä ja saunojapostimerkkejä missä on näkynyt yleensä toisilta peitettäviä ruumiinosia. "Minun isoisäni eivät taistelleet tällaisen Homo-Suomen puolesta". No onneksi Tom of Finland taisteli ja palkittiin urhoollisuudestaan vapaudenristillä, mitä ei ihan joka ukin rintapielestä löydy. Ja se sinunkin ukkisi on voinut sota-aikaan heilastella Tompan tai jonkun toisen jampan kanssa, sitä tapahtuu sodassa, on tapahtunut aina. Eivät suomalaiset sotilaat ole mitenkään poikkeus. 

Jotenkin tuntuu että monet vastustavat niissä postimerkeissä jotakin, mille eivät itsekään oikein löydä nimeä. Mitenkään roiseja ne eivät edes ole. Kaikesta älämölöstä päätellen aihevalinta on kuitenkin hyvin onnistunut ja sattui sopivaan saumaan. 

Jalusta tuli tänään. Jee.

Kattilat täynnä pashaa

Nyt on niistä pikkukeikoista lopultakin toimitettu laskut asiakkaille. Saaduilla rahoilla ostan itselleni salamavalon, jotta voin ottaa vastaan lisää keikkoja (niin kuin niitä nyt olisi edes tarjolla). Pakko ostaa oma kun enää ei voi koulun kamoja lainata. Kunnon jalustankin (jykevä Manfrotton kinopää) olen tilannut äiteeltä saamieni valmistujais- ja synttärirahojen turvin. Sitten minulla on edes jonkinlainen perussetti kasassa. Ainakin voipi huvikseen ammattiaan harrastella jos ei muuta. 

Pääsiäinen tulee, on hyvä mieli. Olen aina tykännyt pääsiäisestä ja siihen liittyvästä mielikuvastosta: tipuja ja pupuja, keltaista ja vihreää, pääsiäismunia, narsisseja ja koko heräilevän kevään voimakas kirjo. Ja koska olen ahne sika, ajattelen tietysti myös ruokaa. Tänä vuonna meillä ei ole lammasta, halusimme kokeilla muuta. Pääsiäismenuun kuuluu sitruksinen, välimeren yrtein kuorrutettu kokonainen (luomu)kana. Koska en pidä siitä miten broilereita jalostetaan ja millaisissa oloissa ne elävät, ostan mieluummin uunivuokaan kypsymään entisen luomumunien munijan joka on saanut elää mukavaa kananelämää. Kanan kanssa laitan balsamico-kukkakaali-rusinapaistosta. Niiden lisäksi on pashaa ja kuivattuja taateleita ja viikunoita, rusinaviiniä ja proseccoa. 

Pääsiäisenä katsoa napotamme Viulunsoittajan katolla sekä koko Kummisetä-trilogian läpi. Ei tarvitse mennä mihinkään, kukaan ei soita eikä vaadi mitään. Voi vain olla ja nauttia. Pääsiäinen on vuoden toiseksi paras juhla. Paras on tietenkin joulu. 

Pistin nukkekodin myyntiin. Ostin sen vuonna 2009 tarkoituksenani kunnostaa se ja aloittaa nukkekotiharrastus, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi mitään. Tulin siihen tulokseen että jos viiteen vuoteen ei ole tapahtunut mitään, niin ehkä se harrastus ei ollut minun kohdallani tähtiin kirjoitettu. 

Snip snip

Eilen tuli kummallinen lukijapiikki tähän blogiin. Miltei ahdistuin, ketä tämä nyt kiinnostaa? Naurettavaa toisaalta, eikö tämä valitusvirsikokoelma ole sen takia julkinen että tätä käytäisiin lukemassa? En vain ole tottunut moiseen. 

Miehellä oli viime kesän kesätöistä saatuja tyky-seteleitä jäljellä (älkää kysykö mistä se tyky tulee, en minä vain tiedä), ja päätimme sijoittaa niitä elokuviin. Päästiin leffaan siis käytännössä kaksi yhdellä lipulla, koska tyky-seteleistä ei ole tarvinnut maksaa mitään (jotain sillä tykyllä on työhyvinvoinnin kanssa tekemistä). Grand Budapest Hotel pyörii parasta aikaa, joten menimme katsomaan sen. Kyllä oli mainio leffa! Visuaalisesti kiehtova, hauska ja erilainen. Oli kyllä jokaisen euron ja kahden tyky-setelin arvoinen! 

Taas sai huokaista helpotuksesta, kun menkat tulivat lopulta. Meidän ei pitäisi teoriassa pystyä lisääntymään, mutta silti on se pikkuriikkinen mahdollisuus että kohdalle osuu. Emme ole kuitenkaan lapsia kaivanneet, sukulaiset noita tuntuvat meille enimmäkseen kaipaavan. Kumma kun omat lapset eivät riitä kun pitää toisillekin lapsia haikailla ja vaatia. 

Emme haluaisi että se pikkuruinen teoreettinen lisääntymisen mahdollisuus napsahtaisi tässä elämän lotossa kohdalle, ei ole rahaa eikä kiinnostusta moiseen. Olen kyllästynyt joka kuukausi arvuuttelemaan tämän epätodennäköisyyden puolesta, ja se syö aivan liikaa energiaa, jota minulla ei muutenkaan ole vientiin asti. Hormonaalista ehkäisyä en enää aio käyttää koska se pistää kropan ja pään täysin sekaisin ja siitä seuraava jatkuva valeraskaus synnyttää keinotekoisen halun saada jälkikasvua, sellaisen mitä minulla ei normaalioloissa ole. Olemme ruvenneet arpomaan että keneltä nipsaistaan poikki ja mitä. Ikäkin riittäisi jo. 

Tuo lapsiasia on sellainen asia, mitä ei voi yhteiskunnallisella tasolla koskaan tehdä kenenkään mielestä oikein. Olen usein esittänyt sellaisenkin teesin, ettei kahdella työttömällä joista toinen (minä) on vieläpä henkisillä ja fyysisillä sairauksilla ja syntymäkieroumilla kirottu, yksinkertaisesti ole varaa kasvattaa edes sitä yhtä lasta, ainakaan jos haluaa antaa sille edes jonkinlaiset sosiaaliset kehitysmahdollisuudet. Tähän aina vastataan että yhteiskunta tukee mielellään lapsiperheitä ja kyllä sitä aina pärjää ja kyllä se kannattaa vaikka olisi kuinka vähissä varoissa. Auta armias sitten jos menet pyöräyttämään lapsen työttömänä ja vähävaraisena. Alkaa välitön paheksunta ja syyllistäminen, että ei pitäisi mennä tekemään lapsia jos ei ole siihen varaa, ja että kyllä yhteiskunnan elättien pitäisi tajuta olla lisääntymättä ja olematta muille taakkana. Ja jos et tee/voi saada lapsia ja olet onnellinen siitä, niin sekin on sitten jotenkin väärin. 

PS. Voitin kuin voitinkin lotossa. Kympin. 

Tahdon pois

Olen ollut kohta pari viikkoa työttömänä. Alan hiljalleen palautua normaalille jaksamisen tasolle. Kirjoja on kulunut jo monta, olen jaksanut siivota ja laittaa ruokaa kuten normaali ihminen ainakin. Työharjoittelussa ja opiskellessa se ei onnistunut, voimat eivät vain riittäneet. 

Vielä eilen minulla oli paljon syvällisiä ajatuksia mielessäni ja tarkoitus oli kirjoittaa niistä, mutta nyt pää on täysin tyhjä. Ajatuksia siitä, miten olen jo saanut kaiken ihan oikeasti tärkeän (lähes kliseisen täydellisen parisuhteen, upeat lemmikit, ystävät ja perhe ovat terveitä ja elossa), ja miten enää voin oikeastaan vain menettää. Ja vaikka olen saanut tuon kaiken, niin moni asia on silti päin persettä, koska pikku perheestämme puuttuu sellainen pikkuseikka kuin taloudellinen vakaus. 

Minua ei yksikään työnantaja tule huolimaan töihin elämäni päivänä. Jos mieskään ei moitteettomalla opiskelu- ja pätkätyöhistoriallaan meinaa saada edes uusia pätkätöitä, miten sitten tällainen jolla on valtavia, kiusallisia aukkoja historiassa eikä vähäisintäkään määrää suhteita työllistymiseen käytettäväksi? Osaan vaikka mitä, olen kykenevä oppimaan asioita, mutta nykyään se ei riitä silti mihinkään. 

Olen myös siitä ikävä ihminen, että minusta yhdeksän euroa päivässä ei ole riittävä palkka oikeasta työstä. Näen punaista joka kerta kun jossain sanotaan että työllistämistuella työskentely voi poikia Ihan Oikean Työpaikan. Paskan vitut. Kun yksi työllistämistukihenkilö on ollut sovitun pätkän loppuun, tilalle otetaan toinen, koska ilmaista, epätoivoisen toiveikasta työvoimaa on jonoksi asti. Jokaiselle sanotaan ovella, että tämä voi poikia sinulle Ihan Oikeita Töitä, ja saat tästä sentään Arvokasta Työkokemusta (jotta voit päästä tämän jälkeen seuraavaan työllistämistukipaikkaan, josta voit saada lisää Arvokasta Työkokemusta, joskaan et toki edelleenkään saa palkkaa). Moni kunta ja yritys pyörittää rattaitaan työllistämistukiorjilla (toisin paikoin jopa suurissa määrin), ja se on minusta äärimmäisen vastenmielistä. Pitäisi olla laki, jonka mukaan työllistämistuella töitä tehnyt on palkattava määräajan päätyttyä töihin TES:n mukaisella palkalla, jos työntekijälle on oikeasti jatkuva tarve. Loppuisi se ihmisten silmään kuseminen. 

Olen viime aikoina mehustellut sillä ajatuksella, että miten kivaa olisi olla Alkon myyjä. Viinin tuotantotavat ja kasvatus kaikkine pikku vivahteineen kiinnostavat minua suuresti vapaa-ajallakin, ja Alkon myyjiä tunnetusti koulutetaan tällä saralla kaiken aikaa. Minusta olisi hienoa tuntea myymäni tuotteet ja osata suositella asiakkaille juuri sitä mitä hän tarvitsee. Jos voittaisin lotossa, suorittaisin Master of Wine -tutkinnon, mutta koulutettuna Alkon myyjänä toimiminen olisi se toiseksi paras vaihtoehto. 

Koska tänään on lotto, ja lottovoitto on minun kohdallani tilastollisesti paljon todennäköisempi kuin työpaikka, tein loton. Tiedän jo mitä tekisin (sen Master of Wine -tutkinnon lisäksi). Lähtisin, enkä enää koskaan maksaisi veroja tähän maahan, joka ei kelpuuta minua edes tienaamaan omia rahojani. En ole kiitollinen koneistolle, joka on vetänyt minulta maton alta monta kertaa ja sylkäissyt sitten marginaaliin muiden paheksuttavaksi, vaikka suurimman osan mielestä minun varmaan pitäisi olla, koska veteraanit ja peruskoulu ja neuvolajärjestelmä. 

Voiko valtiosta erota?

Minä vahingossa, onko ok?

Mites tässä nyt näin kävi? Joulukuista Prahan matkaa varten säästetyt rahat laitettiinkin nyt pikapäätöksellä Krakovan matkaan. Kun olt niin halapoo ja oltiin puhuttu että Krakovassa olisi kiva käydä joskus kesälläkin. Prahaan laitetaan sitten kesäkuun ja joulukuun välillä säästetyt rahat. Sovittiin että eletään säästäväisesti että päästään. Todella, todella säästäväisesti. Lähdemme kuudes toukokuuta ja olemme seitsemän yötä. 

Huvikseni rupesin aamupäivällä nuohoamaan koti- ja ulkomaisia matkailusivustoja ja sain kaiveltua esiin edullisen ajankohdan ja hyvät tarjoukset, ja päätös syntyi äkkiä kun rahatkin olivat kasassa. Minä maksoin tililtäni hotellin ja mies lennot. Käyttörahat tulivat Prahan kassasta. Olen tämän päivän aikana tehnyt pikavauhtia matkasuunnitelmaa, koska aikaa on kuukausi. Olen ottanut ylös museoaikatauluja ja katsonut mihin museoon pääsee minäkin päivänä ilmaiseksi, budjettimme kun on aika pieni. Museoita jäi viime reissulta (joulukuu 2012) käymättä kun aika ei vain millään riittänyt kaikkeen ja osa paikoista oli talvisesonkina kiinni. Mehustelin jo että pääsemme lopultakin erääseen taidemuseoon mikä oli viimeksi remontissa, mutta eiköpä se peijooni ole edelleenkin remontissa! 2010 ovat jo aloittaneet ja vielä tämän vuoden loppuun kestää. Hitaanpuoleista remppaamista. 

Nyt matkasuunnitelmassa on kymmenkunta museota, muutama aikaisemmalta reissulta tuttu kohde, päiväretki läheiseen Wieliczkan kylään (tällä kertaa emme käy kaivoksessa mutta ostamme suolaa kotiin ja retkeilemme kauniiksi todetussa kylässä kun viimeksi emme ehtineet). Saattaa olla että Auschwitzissakin tulee käytyä uudestaan. Ehkä. 

Loppuhuipennukseksi kerron sen kaikkein ällistyttävimmän asian: lennot ostimme Finnairilta. Enpä olisi ikinä uskonut, että Finski kykenee voittamaan hintakilpailun. Menon olisi saanut paria kymppiä halvemmalla Norwegianin ja LOT:in yhdistelmällä, mutta vaihtoaika oli miltei kuusi tuntia ja perilläoloaika turhan myöhäinen. Kahden kympin lisä ei tuntunut pahalta kun sillä sai suorat lennot mennen tullen ja näppäriin aikoihin. Kunhan nyt eivät vaan lakkoon menisi. 

Lienee turha mainitakaan että olen ihan liekeissä. Pääsee taas avartamaan mieltään!

Siirtymä

Anoppilassa meni oikein kivasti, oli ihan rattoisaa kun kertaakaan puhe ei eksynyt siihen miten meidän tulisi elämäämme elää. Vaikka niin usein anopistani valitan, pitää muistaa että kyllä hän on mukava ihminen, joskin melko joustamaton mielipiteissään eikä aina niin avarakatseinen kuin voisi toivoa. Silloin kun keskustelut eivät eksy elämänvalintakysymyksiin, viihdyn oikein mukavasti. 

Kesärenkaat on vaihdettu, työttömäksi ilmoittauduttu (joskaan ei katuojassa vielä toistaiseksi ulistu) ja tässä odottelen milloin ihan oikeasti tajuan etten mene enää koskaan koululle tai työharjoitteluun. Osittain se on ehkä mennyt takaraivoon, koska kävin kirjastossa ja lainasin ison pinon lukemista. Muutaman kirjan olen tässä parin viime päivän aikana ehtinyt jo hotkaista. Mahtavaa, viimeinkin aikaa ja voimia lukea. Halua peliöveriin ei kumma kyllä ole kuitenkaan tullut. Haluan vain lukea ja mietiskellä. 

Ylihuomenna menemme pariksi päiväksi minun vanhempieni luo, mutta meidän täytyy tulla jo tiistaina takaisin koska miehellä on keskiviikkona työsopimuksen allekirjoitus. Kesätyö, tänäkin vuonna. Kesäkuun alusta elokuun loppuun. Pitää toivoa että sen jälkeen löytää edes jotain hommaa kahdeksi viikoksi että ansiosidonnaisen päivärahan edellytykset täyttyvät. Muuten on ensi vuoden alusta aika kusiset paikat. 

Välillä mehustelemme ajatuksella, että jos vain otettaisiin ja lähdettäisiin. Johonkin, ihan mihin vaan, ja katsottaisiin putoammeko jaloillemme. Jos meillä ei olisi kissoja, tuollainen seikkailu voisi ehkä tulla kysymykseen. Kissoja ei kuitenkaan jätetä. 

Pitänee alkaa suunnitella sitä verkkolehteä ja ruveta hiljalleen haalimaan sille täytettä. Mitäs tässä muutakaan?

Bohemian Rhapsody

Viimeinen päivä oli ja meni. Olen vapaa, ainakin sen suhteen ettei ole enää mitään velvoitteita oppilaitoksen suhteen. Töihinhän minua ei kukaan kelpuuta (haen toki kaikkia semmoisia paikkoja joihin vain suinkin olisi edes etäisen teoreettisia mahdollisuuksia), joten tästä alkaa varmaan halveksittu työttömän boheemin elämä. 

Jonkin kirjoittamattoman lain mukaan työttömänä olosta ei saisi nauttia, tai ainakin sitä paheksutaan. Itse olen sitä mieltä että siitä pitää nauttia, silloinkin kun mieluummin olisi töissä (ehkä etenkin juuri silloin). Ankea olo tulisi jos ei olisi lupa nauttia elämästä silloin kun sitä eniten todella kaipaisi. Eikä työttömänä olon taloudellista ahdistavuutta kestäisi ellei etsisi jotain mielekästä ja mukavaa puuhaa. Eri uutissivustojen työttömyyttä käsittelevien uutisten kommenttiosioista päätellen työttömyys on a) oma vika ja b) työtön ei saisi nauttia elämästä millään tavalla ja c) hänen tulisi velloa ahdistuksessaan ja d) pyydellä koko maailmalta anteeksi työttömyyttään ja e) möyriä torin laidalla jätevesikourussa rikkinäisissä vaatteissa ulisten jotta muutkin voisivat julkisesti paheksua häntä. 

Huomenna on aika nuppihoitajalle, jonne en ole sattuneesta syystä päässyt koko työharjoittelun aikana koska työaikani ja mt-keskuksen aukioloajat menevät samaan aikaikkunaan enkä halunnut selittää esimiehelle miksi tarvitsen tunnin vapaata keskellä päivää. Sen jälkeen pyöräilen kirjastoon, lainaan kaikenlaista rentouttavaa ja kevyttä lueskeltavaa (sarjakuvia, Mielensäpahoittajia ja Nopolaa) ja röllötellä niitä loppupäivän lueskelemassa. Torstaina kun on kuitenkin taas edessä anoppila. 

Keskipitkän tähtäimen suunnitelmissa on sen oman verkkolehden teko, kirjoitusharrastuksen elvyttäminen ja jos pitkästä aikaa taas maalaisi öljyväreillä ja piirtäisi kaikenlaista kun yhteiskunnan rahoilla on siihenkin minulle hankittu koulutus. Jollain se on päivät täytettävä kun töitä ei ole. 

Toisaalta voisi siellä jätevesikourussakin käydä kokeeksi ulisemassa.