tiistai 1. huhtikuuta 2014

Bohemian Rhapsody

Viimeinen päivä oli ja meni. Olen vapaa, ainakin sen suhteen ettei ole enää mitään velvoitteita oppilaitoksen suhteen. Töihinhän minua ei kukaan kelpuuta (haen toki kaikkia semmoisia paikkoja joihin vain suinkin olisi edes etäisen teoreettisia mahdollisuuksia), joten tästä alkaa varmaan halveksittu työttömän boheemin elämä. 

Jonkin kirjoittamattoman lain mukaan työttömänä olosta ei saisi nauttia, tai ainakin sitä paheksutaan. Itse olen sitä mieltä että siitä pitää nauttia, silloinkin kun mieluummin olisi töissä (ehkä etenkin juuri silloin). Ankea olo tulisi jos ei olisi lupa nauttia elämästä silloin kun sitä eniten todella kaipaisi. Eikä työttömänä olon taloudellista ahdistavuutta kestäisi ellei etsisi jotain mielekästä ja mukavaa puuhaa. Eri uutissivustojen työttömyyttä käsittelevien uutisten kommenttiosioista päätellen työttömyys on a) oma vika ja b) työtön ei saisi nauttia elämästä millään tavalla ja c) hänen tulisi velloa ahdistuksessaan ja d) pyydellä koko maailmalta anteeksi työttömyyttään ja e) möyriä torin laidalla jätevesikourussa rikkinäisissä vaatteissa ulisten jotta muutkin voisivat julkisesti paheksua häntä. 

Huomenna on aika nuppihoitajalle, jonne en ole sattuneesta syystä päässyt koko työharjoittelun aikana koska työaikani ja mt-keskuksen aukioloajat menevät samaan aikaikkunaan enkä halunnut selittää esimiehelle miksi tarvitsen tunnin vapaata keskellä päivää. Sen jälkeen pyöräilen kirjastoon, lainaan kaikenlaista rentouttavaa ja kevyttä lueskeltavaa (sarjakuvia, Mielensäpahoittajia ja Nopolaa) ja röllötellä niitä loppupäivän lueskelemassa. Torstaina kun on kuitenkin taas edessä anoppila. 

Keskipitkän tähtäimen suunnitelmissa on sen oman verkkolehden teko, kirjoitusharrastuksen elvyttäminen ja jos pitkästä aikaa taas maalaisi öljyväreillä ja piirtäisi kaikenlaista kun yhteiskunnan rahoilla on siihenkin minulle hankittu koulutus. Jollain se on päivät täytettävä kun töitä ei ole. 

Toisaalta voisi siellä jätevesikourussakin käydä kokeeksi ulisemassa. 

Ei kommentteja: