Autonprutkumme kävi korjattavana. Kun kotterolla on ikää 18 vuotta, kuluvat osat alkavat tulla tiensä päähän ja niitä pitää vaihtaa. Nyt ei pitäisi olla mitään ongelmaa muutamaan vuoteen, matkamittarikin näyttää vielä alle 250 000. Jos hyvin käy niin saadaan ajaa vielä toinen samanmoinen. Kiitos saksalaisille insinööreille kansanautosta. Mitä ei itse saa nippusiteellä paikattua, sen voi korjauttaa syrjäkylillä pikkukorjaamossa asevelihintaan.
Härnäsin tietoisesti anoppia rupattelemalla tulevasta matkasta ja joulumatkasuunnitelmista. Anoppi oli mielenosoituksellisesti tuppisuuna eikä reagoinut mitenkään, ja jokaisesta ilmeestä ja asennosta huokui paheksunta matkailuharrastustamme kohtaan. En ihan oikeasti ymmärrä mikä häntä siinä niin riepoo.
Monesti olen kuullut ihmisten suista joko huokauksen "olisipa meilläkin varaa matkustaa" tai epäuskoisen kysymyksen "miten teillä voi olla varaa matkustaa". Eräskin tätä ihmetellyt ja huokaillut entinen opiskelutoveri ostaa joka toinen vuosi isomman töllöttimen, rahoittaa paikallista ravintolaelämää suurilla summilla ja pisti opintolainansakin moottoripyörään. Monilla kysyjillä rahaa palaa "ihan huomaamatta" baareissa ja shoppaillessa, kännykkäkin pitää uusia ainakin kerran vuodessa (mieluiten tietysti iPhone) ja alle 40 tuuman televisiokin on jo so last season. Minä käytän vaatteet ja koneet loppuun asti, en baareile enkä polta, katson yli kymmenen vuotta vanhaa kuvaputkitelevisiota, huonekalut hankin pääosin kierrätettyinä, hankin halvimman wifi-kännykän tarjouksesta ja nauran matkalla lentokentälle.
Sitten on niitä ihmisiä jotka päättelevät että tuet ovat liian isoja jos työttömälläkin on varaa matkustaa ulkomailla. Eivät ne ole. Meillä on vain säästäväisyys hiottu miltei huippuunsa vuosien harjoituksen tuloksena (vyön kiristämisellekin on jopa varaa jätetty). Jos muutaman kympin halpalennot ja hotellihuoneiden huipputarjousten kyttäilyllä löydetty 20€/yö -hotelliviikko tarkoittaa jonkun mielestä liian isoja tukia, täytyy olla jotakin vikaa päässä ja varsinkin sydämessä.
En tosin koe taakkana sitä että matkarahat tarkoittavat teipillä ja kuminauhalla paikattua seitsemän vuoden ikäistä mp3-soitinta, kuvaputkitelevisiota, kierrätyssohvaa ja suuria hapankaalipyttyjä keittiössä. Tällainen semiekologinen* elämäntapa on minulle (ja meille molemmille) moraalinen valinta, ja jos sen seurauksena rahaa jää suureen intohimoomme matkusteluun, niin sehän on vain bonusta. En kuitenkaan oleta että muut vähävaraiset haluaisivat elää tällaista paikkaa-korjaa-kitkuta-ja-säästä -elämää hapankaaliruokaympyrää noudattaen. Haluan, että kaikki saavat ne peruselintarpeet ja sosiaaliset kehittymismahdollisuudet jotka ihminen vähimmillään tarvitsee. Monet eivät silti saa. Tuet eivät siis todellakaan ole liian suuret.
Ja hapankaali on hyvää.
*Semiekologinen siksi, koska panostamme laadukkaaseen kahviin ja suklaaseen, eikä niiden tuotanto ole tunnetusti sitä kaikkein ekologisinta. Käytän myös puuvillavaatteita ihan sumeilematta, vaikka se on ihan maailmanlopun kuitu viljelymenetelmiensä ansiosta. Olen epälooginen ahne sika, tiedän, mutta yritän miltei parhaani ostamalla vähemmän ja käyttämällä pitkään.
2 kommenttia:
On jotenkin hauskaa miten ihmiset aina puuttuvat kaikkeen. Kun sanon ettei toimeentulotuki meinaa riittää, huomautetaan että opiskelijana tienaa vähemmän. Kyllä. Se on totta. Olen ollut myös opiskelija.
Ja kyllä, on oma valintani asua yksiössä jonka vuokra on yli neljäsataa. On oma valintani että haluan panostaa mieluummin hyvään kuin halpaan ruokaan. Siitä huolimatta ostan joka vuosi synttäri- ja joululahjat lapsille ja yritän muistaa kavereiden/sukulaistenkin päivät. Kuljen liian pienessä takissa ja vaatteissa, koska ostin jalkaani sopivat 80 euron lenkkarit. Koska nyt satun välittämään siitä että kykenen kävelemään ilman että jalat huutavat hoosiannaa.
Ostan karkkia, koska olen addiktoitunut sokeriin. Tupakoin, mutta lopettamisen yrittäminen tässä tilanteessa ei tuottaisi tulosta.
Maksan kännykkälaskun ja uuden puhelimen. Jonka ostin siksi ettei tarvitse ostaa erikseen kameraa ja puhelinta. Puhelimen kamera on paljon parempi kuin pokkarini.
Mutta jos mulle tulee mieli hyvästä (eikä aina niin halvasta) ruoasta, karkista ja limsasta... Mä en kuitenkaan käy baareissa ja mun muu elämä koostuu pääasiassa satunnaisista lapsenvahtina olosta, kavereiden tapaamisesta ja nukkumisesta niin...
Mun valintani. Jos joku pärjää vähemmällä niin se on kiva juttu. Mäkin olen pärjännyt, mutta silloin ei syöty missään eikä rahaa jäänyt ruokaan, koska täytyi maksaa puhelinlasku, vuokra ja uusi takki/kengät/paita/housut.
Huoh. Mun ongelma on se etten vaan uskalla lähteä matkustamaan. Mutta toisaalta, onko ihmekään kun pelkkä roskapussin ulos vieminen on yksi seikkailu.
Hyvillä mielin reissaatte ja otat kivoja kuvia! Ehkä mäkin sitten joskus uskaltaudun.
Niinpä, jokaisella on ne omat tarpeensa ja oma tärkeysjärjestyksensä. Arvostelijoita löytyy kumminkin aina, tekipä niin tai näin. Rahan vähyydestä tai olosuhteistakaan ei saisi valittaa koska aina on joku jolla on vähemmän ja koska riisitautiset kehitysmaan lapset.
Joskus vaan ihmetyttää nämä "minulla ei ole ikinä varaa matkustaa" -valittajat jotka ovat pistäneet tonnin telkkariin ja joka viikonloppu satasen tai pari kaupungilla törpöttelyyn ja ihan aidosti eivät käsitä että mihin heidän rahansa oikein hupenevat. Ei ole rahaa ostaa ruokaa vaikka edellisenä iltana oli varaa vedellä shotteja kaupungin kalleimmassa juottolassa. Tämä on se mitä en ihan oikeasti ymmärrä.
Minun(kin) mielestäni tärkeintä on sijoittaa siihen mikä itsestä tuntuu kaikkein parhaimmalta. Jos se on se tonnin telkkari niin olkoon, mutta ei pidä silloin kummastella miksi tilillä on tonnin verran vähemmän rahaa kuin ennen sitä telkkarin ostamista. Tunnen tältä saralta monia varoittavia esimerkkejä :D
Lähetä kommentti