Pashaista pääsiäistä itse kullekin säädylle. Tuhersin Mignon-muniin viiksiä ja silmälaseja ja otin huvikseni kuvan. Sääli vain rikkoa nuo kuoret, tuli sen verran lystikkäät. Suklaanhimo voittaa kuitenkin aina.
Aamuvarhaisella kissan pökästykseen herättyäni jäin miettimään, että miksi kiltteys on yhteiskunnassamme niin pahasti aliarvostettua? Jos toisesta ihmisestä sanotaan että se on niin kiltti, sävy on miltei aina vähättelevä, lähes paheksuva. Jostakin syystä kilttiä ihmistä pidetään aina alistuvana tossukkana, jolla ei ole mielipiteitä. Vaikka ihminen on kiltti, ei se tarkoita sitä että hän antaisi toisten kävellä ylitseen. Ja jos mies on kiltti, sitä pidetään jotenkin vielä kamalampana.
Minulla on kiltti mies: rauhallinen, kärsivällinen ja suorastaan enkelimäisen lempeä. Hän on Kiltti isolla K:lla. Hän on kiltti minulle, kiltti toisille ihmisille ja kiltti eläimille. Tossukka hän ei silti ole, hän pitää puolensa järkähtämättömästi (mutta lämpimästi), hänellä on vankat mielipiteet asioista ja hän puolustaa niitä vakaasti ja rauhallisesti (mutta ei jääräpäisesti), antaa muillekin tilaa. Hän on tuntemistani miehistä hienoin sekä hengeltään ja sydämeltään suurin (ilmankos olemme naimisissa). Arvostan mieheni kiltteyttä yli kaiken. Teen kaikkeni että olisin yhtä hyvä hänelle kuin hän on minulle. Olemme kilttejä toisillemme.
Kummallinen käsitys on myös se, että kiltti ihminen (ja varsinkin kiltti mies) on tylsä. En ole vieläkään keksinyt, mitä tekemistä kiltteydellä ja hauskuudella on toistensa kanssa. Jännää ja hauskaa on kiltin miehen kanssa piisannut runsain mitoin. Kukaan ei saa minua nauramaan kuin hän, ja kun mies sanoo "lähdetäänkö seikkailemaan" mitä tahansa mielenkiintoista ja huimaa voi tapahtua ja tapahtuukin. Kiltteys on harvinainen lahja maailmassa, jossa röyhkeyttä, häikäilemättömyyttä ja kusipäisyyttä pidetään salaa suurina hyveinä.
Olkaahan kiltisti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti