Tupokierros

Viikko hurahti mukavan nopeasti, kauan ei tarvinnut kärsiä. Toivon ensi viikolle samaa, kouluhommat ovat sen verran pitkäveteisiä ja/tai ärsyttäviä. 

Kyllä minä taas mieleni pahoitin kun ihmiset kuorossa itkevät siitä, miten tuporatkaisuna saatiin vain 20 euron palkankorotus. Näin opiskelijan ja työttömän muodostamassa kituutustaloudessa sitä toivoisi että olisi joskus niin pienet murheet että voisi valittaa siitä miten palkankorotus on liian pieni. Jos joskus tästä suosta jompi kumpi meistä työllistyy, toivon ettemme unohda tätä aikaa. Toivon että osaan silloin olla tyytyväinen siihen että ylipäänsä on töitä. 

Toisinaan mietimme miehen kanssa sitäkin, että jos jommalla kummalla edes on joskus pysyvä työpaikka, mihin sen kaiken rahan oikein saa edes laitettua? Meillä kaksi ihmistä ja kaksi kissaa elävät 1800 eurolla kuussa: siitä menee reilu kolmannes vuokraan, voidaan syödä hyvin, pitää autoa täyskaskolla ja matkustellakin välillä. Miehellä on toki joka vuosi ollut kesätöitä, mutta kun kahden ja puolen kuukauden ajan saadun muutaman satasen lisäyksen venyttää koko vuodelle, ei se kovin suurena korotuksena kukkarossa tunnu. Jos taloutemme yhteenlasketut tulot kasvaisivat vaikkapa tonnilla kuussa, sitähän olisi ihan ökyrikas. 

Joskus toisinaan tielleni osuu pariskunta tai perhe joissa molemmat aikuiset käyvät hyväpalkkaisissa töissä ja silti valittavat jatkuvasti miten rahat on taas loppu. Malliesimerkkejä löytyy miehen lähisuvusta (pidempiaikaiset lukijat arvaavat varmaan kenestä on kyse), jolle saa aina olla pudistelemassa epäuskoisena päätään. Ristiriita kahden veljeksen elämäntapojen ja -arvojen välillä on niin mehevä, ettei siitä aina voi olla ammentamatta. En tiedä, kehtaanko kertoa viimeisimmän esimerkin täällä, jonnekin kyllä tekisi mieli tuulettaa. Aina toisinaan pelkään että joku miehen sukulainen löytää sattumalta tämän blogin, enkä voisi enää harmitella mihinkään vapaasti. 

Sitä vain ihmettelen että miksi juuri me olemme niitä, jotka elävät Väärin.