Toinen viikko alkaa olla lopuillaan. Enää perjantai, ja sitten neljännes harjoittelusta on suoritettu. Nyt kyllä odotan jo suurella innolla harjoittelun loppumista, alkaa olla tuohon suorittamiseen jo melkoinen väsymys. Olen melko lailla ulkopuolinen, syön enimmäkseen yksikseni enkä juttele juuri kenenkään kanssa. Ei haittaa, en minä ole mennyt sinne ystäviä hakemaan, ja tiedän ettei väliaikaisen ja pian poislähtevän harjoittelijan kanssa kannata alkaa luomaan kontakteja. Ja olen tyytyväinen siitä, että saan olla rauhassa. En pidä vieraiden ihmisten kanssa keskustelemisesta.
Olen kyllä paljon paikalla kuulemassa, kun muut keskustelevat. Eniten hämmennystä aiheuttaa se, että 10-30 vuotta vakituisessa työsuhteessa olleet valittelevat tavan takaa persaukisuuttaan, ja toisinaan myös sitä miten he ovat pienituloisia (palkkahaitari on arveluni mukaan 3000-4500 euroa kuussa asemasta riippuen). Toisissa keskusteluissa he sitten mehustelevat sillä miten ovat rakennuttaneet uuden leivinuunin ja ostaneet uuden auton, ja joku toinen sanoo että kyllä nyt pitäisi uusia auto kun se on jo niin vanha (peräti vuosimallia 2005). Ymmärrän kyllä että sitä kokee olevansa persaukinen kun jatkuvasti ostaa ryhmäpaineen alla uusia, kalliita kulutustavaroita (kun muillakin on), mutta välillä kyllä tekee mieli kysyä että eikö teitä saatana yhtään hävetä ruikuttaa rahanpuutteesta kun sitä kuitenkin tulee ovista ja ikkunoista.
Yleensäkin vituttaa kuunnella vakitöissä olevien valitusta rahanpuutteesta, varsinkin kun valittajista pienituloisimmatkin tienaavat yksin enemmän kuin minä ja mies yhteensä. Ainakin voisi aina vähän miettiä, kenelle siitä muka-persaukisuudestaan tuulettaa. En tiedä ymmärtävätkö he, miten ikävältä sellainen tuntuu. Vaikka olenkin täydellinen luuseri, en silti pidä siitä että sitä hierotaan sumeilematta naamaani.
Luuseriudessa on se ikävä puoli, että tekee mieli joko etsiä saman tulotason seuraa tai sitten eristäytyä kokonaan. Ei tarvitsisi joka hiivatin päivä tuntea olevansa niin paljon huonompi kuin kaikki muut, varsinkin kun tietää että tulee olemaan kumminkin loppuikänsä työttömänä. Miehellä on sentään vielä jotain mahdollisuuksia, joskin vähäisiä kun ei ole suhteita. Minulla ei ole mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti