Testissä oli tänään Pajuniemen luomukana. Kanan syöminen loppui meiltä tässä taannoin kokonaan kun omatunto ei antanut periksi syödä tehotuotettua kanaa, mutta nyt tännekin oli tullut luomukanaa pakastealtaaseen. Toistaiseksi tarjolla on vain kokonaisia kanoja, toivoisin että valikoimaan tulisi myös fileitä ja suikaleita, sillä kokonaisen kanan paistaminen ja syöminen on helvetillinen homma.
Meillä oli tänään ruokana italialaiseen tyyliin valmistettu luomukana kera sisilialaisen mantelirusinakastikkeen ja mozzarellasalaatin. Kuulostaa taatusti paljon fiinimmältä kuin mitä se lopulta onkaan. Kana oli helppo esivalmistella, nahan alle oliiviöljyä ja basilikaa, pinnalle vähän lisää oliiviöljyä ja suolaa. Meinasi mokoma kärvähtää uuniin jo puolessa välissä paistamista, jonka jälkeen sitä piti vahtia silmä kovana joka toinen minuutti.
Ensinnäkin huomasin, että luomukanassa on aika paljon vähemmän lihaa kuin normaalissa pakastebroilerissa. Ero oli aikamoisen hurja verrattuna ei-luomuun broileriin. Tuli vähän surku normibroilerin puolesta, mahtaa niillä olla tukalat oltavat ylimääräisten lihojensa kanssa. Sen sijaan luomukanan vähäisempi liha on aika hemmetin paljon maukkaampaa. Kokonaisen kanan syöminen on vain noin muuten ihan saatanasta: mitään ei oikein tahdo saada leikatuksi irti, kädet menevät rasvaan ranteita myöten ja suurin osa ruokailusta menee neuvotellessa lihoja irti siitä älyttömästä kotkosta. Tarvitaan lasi viiniä ennen kuin kanan ruotimisen kehtaa aloittaa. Tarvitaan lasi viiniä ruuan aikana. Tarvitaan lasi viiniä ruuan jälkeen ihan vain hermojen rauhoitteluun.
Saattaa mennä jokunen hetki ennen kuin meillä syödään taas kanaa. Ei sitä selvin päin kestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti