You failed, but thanks for trying

Tämä päivä on mennyt koulutehtävää viimeistellessä. Oli muuten sellainen ryhmätyö ettei homma olisi voinut enää pahemmin kyykätä. Pakko oli nauraa kun itkukaan ei auttanut. Onneksi muitakin nauratti, ja iltapäivästä meni jo pahasti hysterian puolelle. Kun kerran feilataan niin tehdään se kunnolla. 

Anoppi oli tänään innosta piukeana kun kuvani oli tänään lehdessä oppilaitoksemme mainoksessa, lähetti monta tekstiviestiä ja kysyi halusinko että hän säästäisi lehden. Olin autuaasti unohtanut koko mainoksen, koska kuva siihen otettiin yli puoli vuotta ja 20 kiloa takaperin, mistä syystä näytän kuvassa tekopirteältä mursulta. Anoppikin oli autuaasti unohtanut että hän oli pari viikkoa takaperin tilannut meille kyseisen lehden, joten näin kuvan kyllä itsekin. Toivottavasti hän ei kuitenkaan säästä sitä. Anopin innostus on samaan aikaan sekä hirveän herttaista että hirveän ärsyttävää, monestakin eri henkilökemiaan ja mielipiteisiin liittyvistä syistä. Anoppisuhteesta voisi kirjoittaa monta pitkää ja polveilevaa monologia, mutta säästän vähät lukijani siltä toistaiseksi. 

Varasin kirjastosta Pamela Druckermanin kirjan Kuinka kasvattaa Bébé. Vanhemmuus Pariisin malliin. Varausjonossa edelläni on yhdeksän ihmistä, joten pahimmillaan se olisi saatavilla juuri silloin kun olen matkustanut muualle. Kiinnostuin luettuani artikkelin Suomen Kuvalehdestä ja totesin että jos meille joskus tulee jälkikasvua, olkoonkin että mahdollisuudet siihen ovat lähestulkoon olemattomat, kupeitten hedelmä kasvatettaisiin meillä näköjään ranskalaiseen tapaan. Kasvatuskysymyksestä meillä on puhuttu ja päätetty jo vuosia sitten, ja olin yllättynyt että oma näkemykseni lasten kasvattamisesta onkin Ranskassa ihan yleinen ja hyväksytty. Sen kyllä tiesin entuudestaan että Suomessa olisin paska natsiäiti ja minulle huudettaisiin neuvolassa että Väärin Kasvatettu, mutta ihan hyvä kuulla että Ranskassa olisin ihan normaali äiti.

Lähden vääntämään appelsiini-valkosuklaajuustokakkua.