Design-roskalava ja Paanasen Marko

Ihan ensin ilmoitan, että otsikon kaksi asiaa eivät liity mitenkään toisiinsa. Marko Paanasta fanitan ihan kympillä, mieskin tykkää Markosta kovasti. Katsomme häntä yhdessä televisiosta ja nyökyttelemme, tulemme Markon ohjelmasta hyvälle tuulelle. Muita televisio-ohjelmia emme katso nyt kun Italialaiset mestaritkin otti ja loppui. Sen sijaan sisustuslehdet saavat monesti pään pyörälle kaikessa älyttömyydessään (ja silti minulle tulee Deko, joskaan en ole enää pitkään aikaan ymmärtänyt että miksi sitä edes tilaan). 

Sisustuslehdissä näkee enimmäkseen 20-30 -vuotiaiden pääkaupunkiseudulla asuvien pariskuntien koteja, jotka ovat aina arvokiinteistössä merinäköalalla. Joko nämä pariskunnat ovat suurien rahasukujen perillisiä tai (ja tämä on monin verroin todennäköisempää) korviaan myöten veloissa. Jokaisesta luukusta löytyy helvetin ruma Lokki-valaisin ja joitakin ylihintaisia design-klassikoita, nykyisin useimmiten Ilmari Tapiovaaran se tai tämä tuoli. Nämä kalliit kapineet ovat toisinaan mummolan peruja, mutta hirveän usein roskalavalöytöjä. Muka. Missä sijaitsee se maaginen roskalava, mistä voi löytää tunnettuja klassikkohuonekaluja? 

Ei sellaista tietenkään ole. Mitä luultavimmin tuoli tai pikkulipasto on ostettu osto- ja myyntiliikkeestä ronskiin ylihintaan eikä sitten kehdata lehdessä tunnustaa että maksoinpa nyt monta sataa tästä klenkkaavasta jakkarasta. En silti epäile etteikö roskalavalöytöjä voisi tehdä, mutta se on takuulla harvinaisempaa kuin sisustuslehdissä annetaan ymmärtää. Ja vielä harvinaisempaa on löytää jotakin ihan oikeasti arvokasta. On toki mukavampaa antaa itsestään vähän funkimpi ja boheemimpi kuva ulospäin kun kerran pääsee ihan lehteen. 

Lankomiehen avopuoliso piereskelee meidän suuntaamme, koska olemme sisustuksellisesti niin epämuodikkaita. Hän itse vaihtaa tyyliä ja tavaroita aina kunkin vallitsevan sisustuslehtitrendin mukaan. Nyt se on kermanvalkoinen feikkimaalaisromantiikka ja koukeroiset tekstit seinillä ja tekstiileissä. Pari vuotta sitten oli Gantin tähti- ja raitakuosit. Sitä ennen kaikki oli Marimekkoa aina koiran perseenlämmitintä myöten. Meidän kotimme on Väärin Sisustettu, koska suosimme tummaa puuta sekä lämpimiä punaisen ja kultaisen sävyjä. Kirjahyllyt ovat tosin edelleen Sotkan kirsikan väriset halpislastulevyt, koska meillä on muitakin rahareikiä kuin ostaa tummia massiivipuukirjahyllyjä kaiken aikaa kasvavalle kirjamäärälle. Siinä jäisi pari seuraavaa matkaa tekemättä, ja ainakin vielä toistaiseksi valitsin yhdeksän päivän matkan Budapestiin kuin ne kirjahyllyt joihin ei sitten kuitenkaan kiinnitä huomiota kun ne ovat aina siinä. Luotan siihen, että sopivat huonekalut tulevat ajan kanssa vastaan (tosin ei roskalavoilta), kunhan ei hötkyile. Niin näiden nykyistenkin mööpeleiden kanssa on käynyt. Ja oma viihtyvyys on tärkeintä, niin Markokin sanoo. 

Hyvä antisisustusblogi: Fuck your Noguchi coffee table.